Tarinat

Haluaisitko auttaa teoillasi? 4 x vapaaehtoistyö, jota sinäkin voit tehdä

Pirjo kutsui naapurit joulusaunaan, Kirsi on ystävä yksinäisille, 
Minna ja Jaana täyttävät lasten toiveita. Marianna vie lahjoja vähä
varaisille perheille.

Kirsi Rouvinen on ystävä palvelutalojen asukkaille

Eräänä kesänä Kirsi Rouvinen, 54, istui tuntikausia palvelutalossa isänsä vieressä. Samalla Kirsi huomasi yksin istuvat vanhukset, joista moni kaipasi selvästi seuraa.

Myöhemmin Kirsi näki ilmoituksen paikallislehdessä: SPR haki vapaaehtoisia ystävätoimintaan. Kirsi osasi kuunnella ihmisiä, olihan hän ennen nykyistä työtään ollut lähes 30 vuotta parturi-kampaaja. Miksei hän voisi olla ystävätoimijakin? Mukaan toimintaan lähtee usein myös Ippu-koira.

”Rouvan silmät loistivat, kun saavuin hänen luokseen silloisen koirani Didin kanssa. Hän oli ensimmäinen asiakasystäväni ja kova huolehtimaan, että onhan koiralla nyt varmasti kaikki hyvin. Käyntimme merkitsi hänelle paljon.

Olen vierailut myös kahdessa palvelutalossa. Jos menen ensimmäistä kertaa ihmisen luo, katson, mitä valokuvia tai taidetta hänellä on seinällään, mitä kirjoja hyllyssä. Joskus juttu alkaa verhojen väristä.

Kiinnyn ihmisiin mutta yritän muistaa, että asiakasystäväni saattavat sairastua vakavasti ja jopa menehtyä. Ensimmäinen kotikäyntiystäväni on jo menehtynyt.

Nykyisin vierailen pari kertaa kuussa vanhan herran luona. Hän rohkaistui mukaan ystävätoimintaan, kun juttelimme Punaisen Ristin kuukausittaisella ystäväpisteellä kauppakeskuksessa. Jostakin syystä miehiä on vaikea saada mukaan. He olisivat kovin tervetulleita!

Kun lähden ystäväkäynnille, mukanani on usein nykyinen koirani Ippu. Palvelutalon asukkaat kutsuvat Ippua milloin miksikin, usein Hallikaiseksi, sillä osastolla laulamassa käyvä Joel Hallikainen on jäänyt ihmisille mieleen.

Palvelukoti Mäntykodossa hoitaja kysyi kerran, voisinko käydä eräässä huoneessa. Siellä makasi vanha rouva sängyssään. Annoin hänelle Ipun syliin. Ah, se hymy! Vaikka vanhus oli muistisairas, koiran rapsuttaminen palautti hänen mieleensä jotakin hyvää. Hän alkoi puhua. Hoitajien mukaan tämä ihminen ei ollut enää pitkään aikaan sanonut mitään.”

Minna ja Jaana ompelevat vaatteita vähävaraisille

Miten voi olla, että suomalaisella äidillä ei ole varaa ruokkia lapsiaan? ihmettelivät kaarinalaiset ystävykset Minna Isotalo, 39, ja Jaana Seikkula, 37, luettuaan paikallislehdestä jutun köyhästä yksinhuoltajasta.

Syntyi Ommellen iloa -projekti, johon Minna ja Jaana saivat mukaan 27 innokasta ompelun harrastajaa ja kuusi kangaskauppaa. Kuukauden kuluttua valmiina oli 151 ompelusta 61 lapselle.

”Juttu yksinhuoltajaäidistä kosketti meitä molempia. Äidin piti käydä ruokajonossa. Hänen lapsensa iloitsivat, kun äiti pystyi tuomaan heille kerrosjogurttia. Mietimme omia lapsiamme, jotka kuitenkin voivat saada melkein mitä perusasioita tahtovat.

Olemme ommelleet keskosille ja hyväntekeväisyyshuutokauppoihin, mutta nyt ideoimme erilaisen auttamisprojektin. Halusimme tehdä jotain, joka toisi ilon pilkahduksen vähävaraisen perheen lapsen elämään.

Lapsi riemastuu, jos saa vaatteen, jota itse on toivonut. Silloin äitiä kehutaan ja halataan! Sen kokemuksen halusimme antaa vieraallekin lapselle: Sinä suunnittelet, me ompelemme. Meillä on Instagram-tili ja ompelu­blogi villajavilla.blogspot.fi, ja seuraamme Facebookin ompeluryhmää. Sen kautta löysimme luotettavia ompelijanaisia. Ihmiset innostuivat ja meillä oli ihana yhdessä tekemisen meininki.

Perheiltä pyysimme hakemuksia ompelijoiden blogeissa ja Facebookissa. Hakemuksia tuli runsaasti ja jo muutamassa päivässä olimme saaneet kohdeperheet kasaan. Pystyimme tuomaan ommellen iloa 22 perheelle, joissa oli yhteensä 61 lasta.

Lapset toivoivat tiettyä mallia, väriä ja kuvaa, kuten kissaa, Frozen-teemaa tai jääkiekkoleijonaa. Vaativatkin toiveet, kuten bleiserin yhdelle vanhemmalle tytölle, pystyimme toteuttamaan. Jokaiseen saumaan ompelimme mukaan rakkautta.”

Pirjo kutsui uudet naapurit joulusaunaan

Reilut kaksi vuotta sitten vantaalaisen Pirjo Karvisen, 71, kodin naapuritalo myytiin. Sen osti kolmihenkinen perhe: äiti, isä ja alakoulua käyvä poika. Perhe alkoi remontoida taloa, ja korjaustyöt ulottuivat myös saunaosastolle. Jouluaattona Pirjo havahtui: perhe ei pääsisi joulusaunaan.

”Menin saman tien kysymään, haluavatko he käyttää saunaani. Tykkään itse saunoa jo päivällä, ja perhe tuli iltapäivällä. Kun ystävättäreni saapui luokseni ja kuuli, että kellarissa saunoo naapureita, hän totesi vain, että ahaa. Hän on tottunut spontaaniuteeni.”

Ehkä luonteeni juontuu siitä, että olen kotoisin Pohjois-Karjalasta. Vanhempani olivat maanviljelijöitä, ja meillä oli aina koti täynnä naapureita, ystäviä ja tuttavia. Isän siunaustilaisuudessa oli 300 vierasta.

Omat jouluni ovat olleet monenlaisia. Ehkä parhailta olivat perhejoulut Kontionlahdella siskon perheen luona, kun mukana oli paljon lapsia ja äitikin eli vielä. Täällä Vantaalla puolestaan lähdin nuoremman poikani kanssa jouluna monta kertaa naapuriin, kun olin vielä naimisissa. Puolisoni elämän kuului alkoholi, ja oli tylsää katsella toisen humalaista töröttämistä. Nykyään tarjoan poikieni perheille jouluaterian joko ennen aattoa tai aattona jo päivällä, jotta he saavat sitten viettää rauhassa oman joulunsa.”

Marianna pyörittää Jouluapua-yhteisöä, jossa ihmiset voivat pyytää jouluksi apua

Neljä vuotta sitten Marianna Leinonen, 28, huomasi, että Jouluapua-yhteisö haki vapaaehtoisia aputonttuja pyörittämään palvelua. Hän tiesi, mitä yhteisössä on kyse: sen sivuilla apua tarvitsevat vähävaraiset voivat kertoa avuntarpeestaan ja tavalliset ihmiset löytää autettavia.

Nyt palvelun organisoimisen lisäksi mainosalalla työskentelevä Marianna toteuttaa itsekin ihmisten avunpyyntöjä. Toisinaan hän lähettää paketin postitse, toisinaan vie sen itse perille.

”Vahvimmin mieleen on jäänyt perhe, jossa oli erityislapsia. Äiti oli ollut työttömänä ja opiskeli tuolloin uutta ammattia. Hän kertoi, ettei voi ikinä ostaa mitään. Kouluikäiset lapset ymmärsivät tämän, mutta se tuntui silti ikävältä. Vein perheelle hygieniatarvikkeita, leluja, leffalippuja ja lahjakortin ruokakauppaan. Äidin lisäksi lahjoitusta oli ottamassa vastaan yksi lapsista. Poika meni aivan hämilleen. Ihanaa, ovatko nuo meille, hän kyseli.

Yleisin toive Jouluavussa on ruoka. Lapsille pyydetään leluja, mutta myös vaatteita ja villasukkia toivotaan paljon. Samoin ihan arkisia perustarvikkeita.

Erästä hakemusta en unohda varmaan koskaan. Siinä perheenäiti kirjoitti, että jos jollakulla on kosmetiikkatestereitä, hänen tyttärensä ilahtuivat niistäkin paljon.

Sen lisäksi, että lahjoittajat antavat tavaroita, moni kutsuu nykyään ihmisiä jouluksi kotiinsa. Tänä vuonna tuli yksi aivan uudenlainen avuntarjous. Erän joulupukkina keikkaillut mies tarjoaa pukkikeikkoja niitä tarvitseville.”

Juttu on julkaistu alun perin Kotilieden numerossa 22/2017.