Tarinat

Joka viides alle 25-vuotias mies on syrjäytynyt – näin nuoria voi tukea ja kannustaa

Tiedätkö nuorukaisen, joka vetelehtii kotona? Niin tietää moni muukin. Joka viides alle 25-vuotias mies on työelämän ja koulutuksen ulkopuolella. Miten heitä voisi tukea? Julius ja Antton kertovat, mistä he saivat sisua yrittää.

Työ, perhe ja oma asunto. Näin perinteisiä nuorten miesten unelmat ovat.

”Nelihenkinen perhe ja sen verran varallisuutta, että ei tarvi miettiä kaikkea koko ajan”, toteaa eräs nuori mies tuoreessa Nuorisobarometissa.

Monelle pojalle todellisuus on kuitenkin toinen. Noin joka viides alle 25-vuotias nuori mies on koulutuksen tai työelämän ulkopuolella.

Moni lannistuu sen edessä, että koulu tuntuu tylsältä tai työpaikkaa on vaikea saada. Näyttäytyykö aikuisuus ja epävarma työelämä edes tavoittelemisen arvoiselta?

Myös huono-osaisuus periytyy, ja varsinkin nuorilla ongelmat helposti kasautuvat: seuraukset aiemmista vaikeuksista muuntuvat myöhempien ongelmien syiksi.

Taustalla köyhyyttä

Kuka jaksaa kaveria, jolle pitää aina tarjota? Köyhyys kytkeytyy nuoren elämässä sosiaalisuuteen: köyhällä on muita vähemmän ystäviä. Hänen perheellään ei ole varaa tukea harrastuksia tai antaa taskurahaa elokuva- tai pikaruokalakäynteihin.

Lapsiköyhyys on lisääntynyt. Kun 1990-luvulla noin 50 000 suomalaista lasta ja nuorta asui köyhässä perheessä, 2010-luvulla heitä on noin 130 000.

Perhetutkimuksen professori Kimmo Jokinen kertoo köyhyyden näkyvän myös kulttuurillisessa pääomassa. Sinnittelevissä perheissä ei välttämättä lueta, piirretä tai soiteta. Myös elokuvissa, konserteissa tai teatterissa käyminen jää usein väliin.

Lisääntynyt lapsiköyhyys näkyy myös kouluvalmiuksissa. Köyhän perheen nuori ei valitse ylimääräisiä kursseja, ei hae lukioon ja jättää muita useammin ammatillisen koulun kesken.

”Yleisin syrjäytymistä selittävä tekijä on heikot taloudelliset lähtökohdat. Nuori ei ole tottunut tutkimaan asioita, lukemaan tai kirjoittamaan”, Kimmo Jokinen sanoo.

15-vuotiaiden nuorten oppimistuloksia mittaavassa PISA-tutkimuksessa suomalaiset tytöt loistavat, kun taas poikien suhteellinen osaaminen on vuosia heikentynyt.

Tämä näkyy heikentyneinä arkielämän taitoina: Osaako nuorukainen lukea taulukkoa tai laskea alennusprosenttia? Entä ymmärtääkö hän lukemaansa tekstiä?

”Yli kymmenellä prosentilla peruskoulun päättävistä pojista arkielämän taidot ovat nykyisin sellaisella tasolla, että arjessa toimiminen vaikeutuu”, apulaisprofessori Juhani Rautopuro Jyväskylän yliopiston koulutuksen tutkimuslaitokselta toteaa.

Kaverit vaikuttavat

Pojilla oppimistuloksiin vaikuttaa korostuneesti ryhmäpaine eli kaverit. Sillä on merkitystä, viettääkö aikaansa porukassa, jossa opiskelu on turhaa ja tylsää, vai kaveripiirissä, jossa kysellään koetuloksia ja seurataan tiedetubettajia.

Suomessa kasvaa nykyään myös nuoria, jotka oppivat pitämään syrjäytymistä luonnollisena olotilana. He eivät edes kaipaa kouluun tai työhön.

Kimmo Jokisen mukaan tiedollista osaamista painottava koulu ei kannusta nuoria, jotka lähtökohtaisesti kokevat, että heillä ei ole koulussa vaadittavaa osaamista.

”Näillä nuorilla voi olla muita vahvuuksia: nokkeluutta, kädentaitoja ja kehollista taitavuutta.”

Toiminnallinen tekeminen ja sen kautta oppiminen voisi tukea joitakin koululaisia. Samoin mahdollisuus harrastaa koulujen kerhoissa. Tutkimuksista selviää, että jo päiväkodin antama kasvatus lisää kouluvalmiuksia erityisen paljon niillä lapsilla, joiden perhe on huono-osainen.

Peruskoulun jälkeen pojista enemmistö suuntautuu yhä ammatillisiin oppilaitoksiin. Suosittuja aloja ovat tekniikka ja liikenne, ja juuri näiltä aloilta työelämän murros syö työpaikkoja. Hoiva-ala ei juuri kiinnosta poikia, vaikka siellä olisi työvoiman tarvetta.

Jos nuori ei pääse yhteishaussa minnekään, kymppiluokka ja valmentavat koulutukset ovat parempia vaihtoehtoja kuin jäädä tyhjän päälle. Ihminen tarvitsee osallisuuden tunnetta ja mielekästä tekemistä.

Ilman ajanvarausta

Masennus voi ilmetä pojilla häiriökäyttäytymisenä, aggressiivisuutena tai päihteiden käyttönä. Pojat eivät tunnista avun tarvettaan eivätkä hae apua yhtä helposti kuin tytöt.

Siksi ennaltaehkäisevä tuki on tärkeää. Jo pitkään on tiedetty, että nuoria auttavat parhaiten palvelut, joihin voi vain marssia sisään ilman ajanvarausta tai leimautumisen pelkoa.

Pieni osa nuorista miehistä saattaa sulkeutua omaan huoneeseensa ja eristäytyä sosiaalisesta elämästä täysin. Tätä Japanissa yleistä hikikomori-ilmiötä on vaikea tilastoida.

”Olisi tärkeää saada nuori osalliseksi jostain, edes nettiyhteisöstä, ja tarjota heitä aktivoivia tukipalveluja netin kautta”, erikoistutkija Kaija Appelqvist-Schmidlechner Terveyden ja hyvinvoinninlaitokselta toteaa.

Kehityskierteet toimivat myös hyvään suuntaan. Toivoa ja unelmia kannattaa viljellä, sillä niistäkin nuorista, jotka ovat syrjäytyneet suoraan peruskoulun jälkeen, kaksi kolmasosaa pääsee eteenpäin.

Yksikin hyvä asia nuoren elämässä voi johtaa myönteiseen kehitykseen.

Tamperelainen Julius Lehtinen, 21: ”Rohkaistuin, kun toinen huomasi hyvät puoleni”

Haaveissani oli tatuoijan työ. Kävin kuvataidepainotteista yläastetta ja olin hyvä piirtämään. Oppilaanohjaaja kertoi, ettei sellaista koulutusala ole ja ehdotti hänestä aika samantyylistä jalkahoitajan koulutusta. En innostunut. Sen sijaan hain parturi-kampaajaksi, mutta en päässyt. Harmitti jäädä tyhjän päälle.

Perhetuttuni on töissä Etsivässä nuorisotyössä, ja päätin käydä Etsivän tiloissa. Siellä mukava työntekijä auttoi katsomaan opiskelupaikkoja. Hain ammattikouluun logistiikka- ja metallilinjalle keväällä 2011. Opintojen edetessä ala alkoi kiinnostaa, ja erikoistuin valajaksi. Sulatin metallia ja valutin sitä erilaisiin muotteihin. Valmistin esimerkiksi muttereita ja kahvakuulia.

Sain heti valmistuttuani kesätöitä, samoin seuraavana kesänä, mutta talvella töitä ei ollut. Valajan työt ovat automatisoitumassa, eikä meitä tarvita yhtä paljon kuin aiemmin.

Istuin kotona tai kaverien kanssa baarissa ja mietin, että jotakin täytyy keksiä. Selasin työvoimatoimiston sivuja ja hain erilaisia paikkoja, mutta en päässyt mihinkään. Aloin jo miettiä, kannattaako tuonnekaan hakea. Jonkin aikaa työskentelin SOL:n kautta Postissa.

Juttelua luottamuksellisesti

Perhetuttuni ehdotti, että tapaisin taas Etsivän työntekijän. Kahvilassa pöytään harppoi iso, parrakas ja tatuoitu mies pipo päässä ja hänen naiskollegansa. He kyselivät leppoisasti, millaista tukea tarvitsisin. Tuntui hyvältä, ettei minulta vaadittu mitään.

Toisen tapaamisen jälkeen ymmärsin, että voin jutella heidän kanssaan luottamuksella. He ovat minun puolellani. Tuli toiveikas ja utelias olo. Teimme tukihenkilön kanssa minulle paremman ansioluettelon ja haimme moneen paikkaan. Johtoteema oli, että yrittämällä ei menetä mitään.

Perhetuttuni muistutti, että olin joskus ollut kiinnostanut nuorisoalasta. Yhteishaku oli jo mennyt, mutta katselin netissä oppilaitosten sivuja ja soittelin kouluihin. Pääsin opiskelemaan nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaksi Jämsään.

Motivaatiota koulunkäynnistä

Kun pääsin kouluun, olin motivoitunut. Sain ensimmäisistä kursseista täydet pisteet ja hyvää palautetta. Epävarmuuteni helpotti ja mielialani nousi. Ajattelin, että kyllä minä uskallan tehdä tätä työtä.

Valmistun vuoden lopussa ja viimeisen vuoden ajan olen toiminut myös Etsivän nuorisotyön kokemusasiantuntijana. Lähden välillä kaupungille jututtamaan nuoria kenttätyöntekijän kanssa.

Ajattelen, että olen kuin peili, joka heijastaa nuoreen hänessä olevaa hyvää. Minua kannusti, kun joku kehui kirjoittamistaitoani ja iloitsi siitä, että tulin paikalle.

Kun olin opintoihini liittyvässä harjoittelussa nuorisokahvila Uniikissa, tein lattialle laudoista elämänpolun: reitin ja maaleja sen varrelle. Nuoret saivat maalata polulle omaa tarinaansa.

Minusta pidettiin. Harjoittelun viimeisenä päivänä joku oli kirjoittanut taululle: Julius on kunkku <3.”

Vantaalainen Antton Raschka, 23: ”Sain tukea auttaa itse itseäni”

Lukiossa pidin englannin opiskelusta. Kirjoitusten jälkeen mietin alakseni kielenkääntämistä ja hain opiskelemaan englantilaista filologiaa. En päässyt sisään.

Kävin armeijan ja sen jälkeen sain asunnon Vantaan Tammistosta. Kotini vieressä on Lidl, joten päätin hakea sinne töihin. Minua onnisti, ja työskentelin Lidlissä kaksi vuotta.

En oikein tiennyt, mitä haluaisin opiskella, vaikka minulla on aina ollut selkeä tavoite vielä opiskella jotakin. Asiakastyössä pidin ja pidän siitä, että saan kohdata asiakkaan.

Kiinnostuin ihmisten välisestä toiminnasta ja tavoista. Opiskelin avoimessa yliopistossa vähän sosiologiaa ja kulttuuri- ja sosiaaliantropologiaa ja päätin hakea opiskelemaan jälkimmäistä englannin lisäksi.

Haku Helsingin yliopistoon

Viime vuoden alussa päätin panostaa täysillä pääsykokeisiin ja irtisanouduin töistä. Minulle jäi viisi kuukautta lukuaikaa. Pelasin kaikki korttini Helsingin yliopistoon, ja oloni oli luottavainen.

Tieto tuloksista tuli sähköpostitse. Kun klikkasin viestin auki, petyin. Otti koville, että en taaskaan päässyt sisään kouluun. Lähdin pitkälle lenkille.

Työvoimatoimistossa minulle tarjottiin merkonomin oppisopimuskoulutusta, mutta se ei ollut yhtään sitä, mitä halusin opiskella. Koin olevani jotenkin ajelehtivassa tilassa. Mietin, mitä annan yhteiskunnalle. Pohdin myös sitä, olenko ollenkaan osallinen yhteiskunnassa.

Epävarmuus tuntui vaikealta. Alakuloni oli sellaista suunnattomuutta.

Taustan ja toiveiden kartoitusta

Onneksi pystyin selkiyttämään ja pyörittelemään asioitani vanhempieni ja ystävien kanssa. Äiti vinkkasi Ohjaamosta. Sinne ei tarvinnut varata aikaa.

Kun astuin sisään ovesta, minut otettiin vastaan lämpimästi. Työntekijä ohjasi minut loosiin ja kartoitti, millainen taustani on ja mitä toivon.

TE-toimistossa olin kokenut, että minun pitää olla velvollisuudentuntoinen ja vain jotenkin sopeutua järjestelmään. Ohjaamossa tilannettani lähdettiin miettimään sen kautta, mitä haluan ja mikä on mahdollista. He huomioivat minut ihmisenä. Ohjaamo auttaa ihmistä auttamaan itse itseään. Kävelin paikasta ulos reippaana ja toiveikkaana.

Viime syksynä Ohjaamon tiloissa oli rekrytointitilaisuus, ja pääsin sitä kautta töihin mehukioski Jungle Juice Bariin. Nykyisessä työssäni olen yhä vahvemmin huomannut, että minulla on vahvuuksia toimia ihmisten kanssa.

Tulevaisuus sosiaalialalla

Vanhempani ovat sosiaalialalla, enkä nuorempana halunnut sille alalle. Minussa on kuitenkin idealistia, ja nyt olen huomannut, että sosiaaliala voi olla muutakin kuin byrokratiaa.

Vasta nyt olen myös miettinyt, että voin lähteä toiseen kaupunkiin. Pyrin seuraavassa yhteishaussa opiskelemaan sosiaalityötä Jyväskylään, Kuopioon, Tampereelle ja Turkuun. Olen jo ilmoittautunut valmennuskurssille.”

Miksi tuntemasi nuori mies on jäänyt tuuliajolle? Lukijat kertovat:

• Nuorta ei haluta mikään eikä hän löydä opiskelupaikkaa.
• Hän on heikko koulussa ja jättäytyy syrjään. Opettajalla ei ole aikaa niille, jotka putoavat kelkasta.
• Helppo elämä ja laiskuus.
• Koulukaverin itsemurha, äidin sairastuminen ja kuolema – terapia olisi voinut auttaa.
• Masennus alkoi seurustelusuhteen kariutumisesta ja huonosta isäsuhteesta.
• Mediat näyttävät ruusuisen kuvan elämästä. Unohtuu, että kaiken eteen on tehtävä töitä.
• Nuoren itsetunto on painunut nolliin. Hän kokee, ettei saa tukea tavoitteisiinsa.
• Puuttuva perheen, kummien ja opettajien tuki. Perheet jakautuvat yhä enemmän kahtia. Tarvittaisiin opettajien ja opojen kotikäyntejä.
• Syrjäytyminen, masennus ja sen huono hoito. Hän saa lääkitystä. Tarvitsisi ohjausta esimerkiksi kädentaitojen ryhmiin, nikkarointiin, ompeluun, maalaukseen, musiikkiin tai lautapeleihin.
• Työpaikalla saneerattiin, ja hän joutui pois. Asunut ikänsä pienellä paikkakunnalla, jossa ei ole liiemmin työmahdollisuuksia, eikä hän osaa hakea työtä kaukaa.
• Hän ei halua opiskella eikä hakea töitä. Perheellä on ongelmia, eikä poika saa tukea. Luuhaa kaupungilla, polttaa kannabista, pelaa yöt pleikkaa, ei lue mitään ja ajattelee, että media suoltaa propagandaa: viestii sitä mitä nuorten halutaan ajattelevan.

Lähde: Kotilieden lukijaraati