Tiina Tuppurainen

Tiina Tuppurainen väritti  sateenkaarisuojatien liiduilla Triplan eteen – ”Jos joku haluaa laittaa minut putkaan siitä hyvästä, niin antaa mennä”

Tempauksella haluttiin kiinnittää katse seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksiin ja pride-kuukauden teemoihin. Sateenkaarisuojatiet symboloivat monissa kaupungeissa Yhdysvalloissa ennakkoluulottomuutta ja tasa-arvoa.

Torstaina Helsingissä kauppakeskus Triplan eteen ilmestyi sateenkaarisuojatie. Tavallinen suojatie sai sateenkaaren värit, kun tuottaja ja kirjailija Tiina Tuppurainen tarttui lasten väriliituihin ja ryhtyi värityspuuhaan ystävänsä Aino Mätön kanssa.

Tuppuraista innoitti kesäkuun alussa Turkuun maalattu sateenkaarisuojatie, joka sittemmin poistettiin poliisin pyynnöstä. Syyksi sateenkarisuojatien poistoon ilmoitettiin, ettei suojatie poliisin mukaan täyttänyt tieliikennelain vaatimuksia.

Tuppurainen seurasi tapauksen käynnistämää keskustelua Twitterissä. Somessa nostettiin esiin, että Suomessa on ollut myös punaisia ja värikkäin mukulakivin merkittyjä suojateitä. Kyse ei siis voinut olla pelkästään laista, vaan hyvin tiukasta tavasta tulkita sitä.

”Jos muunkin väriset suojatiet ovat ok, mikseivät myös sateenkaaren väriset olisi?” Tuppurainen pohtii. Niin Torontossa kuin San Fransiscossakin matkustellessaan Tuppurainen on törmännyt vastaaviin sateenkaarisuojateihin.

Tuppuraisen värittämä sateenkaarisuojatie ylhäältäpäin katsottuna.

Torstaina suojatie Triplan edessä loisti sateenkaaren väreissä.

Tuppurainen perehtyi selvityksiin siitä, ovatko sateenkaarisuojatiet liikenneturvallisuusriski. Tuppuraisen läpikäymissä selvityksissä ei havaittu yhteyttä turvallisuuden vähenemisen ja sateenkaarisuojateiden välillä.

”Johtopäätökseni oli, että päätös sateenkaaren värien poistamisesta suojatiestä Turussa oli puhtaasti homofobinen.”

Lue myös: ”Jos se on vain vaihe”, voi vanhempi pohtia, kun nuori haluaa korjata sukupuolensa – mutta tunne omasta sukupuolesta on useimmiten pysyvä

Positiivista palautetta poliisilta

Tuppurainen sai idean sateenkaarisuojatien värittämisestä Helsinkiin katsoessaan ulos kotinsa ikkunasta. Syntyi halu värittää pieni kodin vieressä oleva suojatie lasten katuliiduilla. Toteutuspaikaksi valikoitui myöhemmin kotitalon lähistön sijaan kauppakeskus Triplan edusta, sillä siellä suojatie keräisi enemmän näkyvyyttä.

Ystävänsä mukaan projektiin saanut Tuppurainen suunnitteli aloittavansa väritystalkoot myöhään illalla, jotta he saisivat työrauhan. Tapahtuma keräsi kuitenkin yleisöä, ja värittäjät havahtuivat pian huuteluun Triplan yläkerroksista.

”Joku mies huusi asuntonsa ikkunasta, että on ottanut kuvan sateenkaarisuojatiestä ja voisi tulla antamaan sen meille. Kun hän tuli alas, kävi ilmi, että hän on poliisi. Hän kannusti meitä eikä mielestäni osannut tyhjentävästi selittää poliisin linjausta Turun sateenkaarisuojatietä koskien.”

Aino Mättö ja Tiina Tuppurainen värittämänsä sateenkaarisuojatien edessä

Aino Mättö (vas.) ja Tiina Tuppurainen värittivät suojatiehen sateenkaaren värit.

Kun kaksikko siirtyi toiselle puolelle Triplaa värittämään suojatiehen translippua, pysähtyi poliisiauto tarkkailemaan heitä. Auton ovi avautui. Poliisi kysyi, piirtääkö Tuppurainen ystävineen lasten liiduilla, jotka liukenevat pois sateessa. Piirtäjät vastasivat myöntävästi, ja poliisiauto poistui paikalta.

Poliisin positiivinen reaktio tuli Tuppuraiselle yllätyksenä. Hän ei ollut kysynyt projektiinsa lupaa etukäteen, sillä tiesi, ettei tee mitään väärää tai aiheuta turvallisuusriskiä kenellekään. Tempauksen oli tarkoitus olla spontaani kaupunkitilan haltuunotto.

”Olin valmistautunut siihen, että vartija tulee kovistelemaan meitä. Olin valmistellut sopivat argumentit häntä vastaan. Ajattelin, että jos joku haluaa laittaa minut putkaan siitä hyvästä, että piirrän asfalttiin sateenkaaren, niin antaa mennä.”

Uusi sateenkaarisuojatie?

Tuppurainen korostaa, että vaikka sekä poliisilta että satunnaisilta ohikulkijoilta tullut palaute oli pääosin positiivista, on tasa-arvon eteen vielä paljon työtä tehtävänä.

”Usein ajatellaan, että Suomessa sateenkaarioikeudet on jo saavutettu. Meillä on kuitenkin edelleen syrjivä translaki. Kouluterveyskyselyn mukaan sateenkaarinuoret voivat kaikilla mittareilla muita nuoria huonommin. Maailmanlaajuisesti tilanne on sama, ellei jopa pahempi.”

Tuppurainen korostaa median vastuuta tasa-arvon lisäämisessä ja haitallisten asenteiden kitkemisessä. Surullisen yleistä on esimerkiksi vihapuheen salliminen uutisjulkaisujen kommenttikentissä Facebookissa.

”Tällainen ilmapiiri synnyttää monia riskitekijöitä vähemmistöille. Sateenkaariväestön oikeudet ovat heikentyneet koko Euroopassa. Esimerkiksi Unkarissa meni läpi lakipaketti, joka kieltää niin sanotun kehottamisen homoseksuaalisuuteen. Tällaiset asiat eivät tapahdu loppupeleissä kovin kaukana meistä.”

Sateenkaarisuojatie Triplan edessä on jo kulunut pois. Tuppurainen haluaisi toteuttaa tempauksensa uudelleen paikassa, joka on suojattu katoksella ja jossa ei kävellä aktiivisesti.

”Voi olla, että tämä toteutetaan Helsinki Pride -viikon ulkopuolella. Sateenkaarioikeudet ovat tärkeitä myös kaikkina muina viikkoina, mutta se tuntuu usein harmillisesti unohtuvan.”

Tämän vuoksi Tuppurainen haluaa käsitellä sateenkaariaiheita myös kirjoissaan. Ensi vuonna häneltä ilmestyy urheilevia sateenkaarinuoria käsittelevä tietokirja sekä queer-perheestä kertova romaani.

Lue myös: Risto tuli kaapista nelikymppisenä, sai rakkaaltaan hivin ja koki väkivaltaa: ”Opettelen yhä olemaan vahva”

Avainsanat

X