Katja Ståhl kasvoi alkoholistiperheessä, ja sen seurauksena hän kannattelee yhä muiden tunteita: "Koen omituista hätää siitä, ettei kenellekään tule paha mieli”
Katja Ståhl on kulkenut pitkän matkan muiden mielialan tarkkailijasta naiseksi, joka sanoo ei aina kun on sen paikka.
Ei kiinnosta. Tämä on joku wannabe Alanis Morrissette. Näin Katja Ståhl sanoi, kun hän oli parikymmentä vuotta sitten töissä levy-yhtiössä ja hänelle tarjottiin tuntemattoman Maija Vilkkumaa -nimisen ihmisen laulua Satumaa-tango. Maija Vilkkumaasta tuli tähti Katjasta huolimatta.
”Tämä ei-sana oli minulta tyhmyyden historiaa, jota olemme jälkeenpäin nauraneet Maijan kanssa”, Katja kertoo.
Yleensä ei on kuitenkin sana paikallaan. Se laittaa lopun huonoille tavoille tai hankalille ihmissuhteille. Ei-sana on ollut Katjan elämässä oleellinen työkalu, kun hän on muotoillut elämää itsensä näköiseksi. Nyt Katja kertoo, mille kaikille hän on sanonut elämässään ei.
Katja Ståhl sanoi ei erikoisuudentavoittelulle
Katja olisi lapsesta saakka halunnut olla kotoisin tavallisesta perheestä. Käydessään ystävillä kylässä hän näki omin silmin, että ei ole.
”Luokallani oli minun lisäkseni yksi ainoa poika, joka oli eroperheestä. Minun vanhempani asuivat eri kaupungeissa. Muiden vanhemmat kävivät päivätöissä, minun eivät.”
Katja valehtelee, sanoivat luokkakaverit, kun hän kertoi äitinsä olevan lentoemäntä ja isän näyttelijä.
”Nämä olivat kavereille unelmia, eivät oikeita ammatteja. Toki valehtelin paljonkin, mutta en tästä asiasta.”
Nykyisin muiden ihmisten erikoisuudentavoittelu on Katjalle viihdettä.
”Jos ihminen on leiskuva mutta elänyt tavallisessa perheessä, kolmannessa kerroksessa, ei edes ykkösessä tai viitosessa, niin ymmärrän kyllä, että sellainen ihminen haluaa vastapainoksi räiskyä pitkin kyliä.”
Ei energiasyöpöille
Kuten monet alkoholistiperheen lapset myös Katja on kokenut olevansa vastuussa muiden hyvästä tunnelmasta.
”Perusasetukseni on se, että koen velvollisuutta kaikkia kohtaan. Tunnen omituista hätää siitä, että en jätä ketään huomiotta ja että kenellekään ei tule paha mieli.”
Katjan mielestä taipumus huolehtia muiden mielialoista kumpuaa siitä, että on lapsena jäänyt jotain vaille.
”Minulla se näkyi niin, että en uskaltanut päästää kenestäkään irti. Perimmäinen syy tähän oli pelko yksin jäämisestä.”
Vasta ikä on tuonut muutoksen hänen ajatteluunsa: kaikkien kanssa ei tarvitse olla tekemisissä. Varsinkaan niiden, jotka tuntuvat imevän kaiken energian.
”En tietenkään sano tätä energiasyöpöille, mutta vedän aidan väliimme ja lakkaan tuntemasta velvollisuutta heitä kohtaan. Jos päästän irti ikävästä ritvaliisasta, se ei tarkoita, että jään yksin. Ja vaikka jäisinkin, onko se huono asia?”
Ei teeskentelylle
Teeskentely ei Katjan mielestä ole muuta kuin raskas kiertotie.
”Se on sama kuin yrittäisi sanoa asiat kielikuvin. Kun voisi sanoa, että pöytä on likainen, sanookin: oletko havainnut tässä rakennuksessa joitain epäpuhtauksia?”
Katjan mielestä on parempi olla rehdisti mitä on ja ilmaista asiansa suoraan. Suoraan puhumisessa on tosin nykyisin se ongelma, että ihmiset loukkaantuvat ällistyttävistä asioista.
”Tämä sensitiivisyyden aikakausi on sitä, että linjoja vedetään uusiksi, ja hyvästä syystä. Mutta koska olen aikani tuote, minulla ei aina leikkaa. Minä vasta harjoittelen tätä asiaa. Yritän ilmaista itseäni selkeästi enkä koskaan tarkoita pahaa. Mutta teen virheitä.”
Virheistään Katja saa palautetta television katsojilta, äskettäin muun muassa siitä, että hän kutsui Elämäni biisi -ohjelman vierasta isoksi ihmiseksi. Katja tarkoitti sillä suurisydämisyyttä eikä lihavuutta.
Palautetta tulee myös omilta lapsilta, parikymppisiltä Vilmalta ja Topilta.
”He ovat nopeita ja kärkkäitä huomauttamaan, jos sanon jotain epäsensitiivistä. Tuo ei ole todellakaan fresh, he sanovat. Ei vai? Ei. Selvä, anteeksi.”
Katjan mielestä lasten tehtävä on päivittää vanhempiensa ajattelua, jotta nämä pysyisivät kartalla. Niinpä myös Katja oikaisee oman äitinsä maneereita.
”Ihan vasta keskustelin äidin kanssa, että hän ei voi sanoa tummaihoista taksikuskia himmendaaliksi. Äiti on lentoemäntänä tottunut kaikenlaisiin ihmisiin eikä missään nimessä ole rasisti. Silti hän ihmetteli, että mikä tuossa nyt on ongelma. Käskin hänen vain tehdä niin kuin minä sanon.”
Ei tissuttelulle
Katja oli hyvä nukkuja aina vaihdevuosiin asti. Kun hän aiemmin sai unta vaikka kepin nenässä, nykyisin uni karkaa pienestäkin syystä.
”Tissuttelu on tuhoisinta, melkein tuhoisampaa kuin kahvi. Yksi viinilasi illalla? Näkemiin yöunet.”
Siksi hänen alkoholinkäyttönsä on nykyisin olematonta verrattuna entiseen. Nuorena baari-illalle ei sanottu ei, vaikka rahaa ei olisi jäänyt sähkölaskuun. Katja on ikänsä ollut töissä aloilla, joissa kosteat illanvietot ovat olleet normi.
”Olen pelännyt alkoholismia koko elämäni. Sekä isäni että isäpuoleni ovat kuolleet viinaan. Se oli hirveää ja aiheutti paljon kärsimystä.”
Siinä missä Katjan sukupolvi on ollut kostea, hänen vanhempiensa sukupolvi oli läpimärkä.
”Se ryhmä dokasi. Rankan viikon päälle rentouduttiin ja vedettiin niin, että Itäkeskus näkyi.”
Ei tupakalle
Nuorena Katja tupakoi. Tupakka oli apuna muun muassa silloin, kun Katja joutui yläasteella etsimään paikkansa uudessa koulussa. Häntä oli kiusattu edellisessä koulussa, ja nyt hän päätti päästä kovisten porukkaan, jotta välttyisi samalta kohtalolta.
”Vaikutuksen tehdäkseni menin pummaamaan röökiä pääpahikselta. Olin harjoitellut vetämään henkareita.”
Polttaminen oli kiva seurapeli, ja tupakkapaikalla oli ylivoimaisesti parhaat jutut. Sosiaaliset kontaktit, joita Katja solmi röökipaikalla, ovat olleet merkittäviä. Hän muun muassa iski tupakanpolton avulla lastensa isän.
”Olimme samassa työpaikassa, ja hänen huoneensa oli ainoa, jossa sai polttaa. Minä ampaisin sinne yhtenään iskemään silmää, vaikka ei olisi tehnyt mieli röökiä.”
Katja oli kuitenkin päättänyt jo nuorena, että myöhemmin tupakointi saisi jäädä. Aikuisena polttamisessa ei tuntunut olevan järkeä.
Polttaminen loppui, kun Katjasta tuli kolmekymppisenä äiti.
”Aikuisena ei ole sellaisia paikkoja, joihin rööki sopii, kuten välitunteja.”
Ei elämälle ilman eläimiä
Tallilla Katja on eniten oma itsensä. Siellä hän ei ole kenenkään äiti, tyttöystävä, alainen tai pomo. Ainoastaan ydin-Katja.
Missään olosuhteissa hän ei suostuisi elämään ilman eläinten seuraa.
Hevoset tulivat Katjan elämään jo ennen kouluikää, kun isä muutti Hämeenlinnaan Aulangon tallin naapuriin. Sen kesän Katja istui laitumella, nyhti maasta heinää ja syötti sitä hevosille. Isä, joka myös oli hevosihmisiä, taipui tyttären painostukseen ja istutti hänet hevosen selkään.
”Hevonen meni ravia, ja minä menin ihan sekaisin. Se oli paljon mahtavampaa kuin osasin odottaa.”
Katja arvelee perineensä isältään halun ymmärtää hevosta.
”Ihmiset sanovat, että hevoset voivat olla yllättäviä. Minun mielestäni ne ovat kuin avoin kirja.”
Ei marttyyriydelle
Katja arvelee, että ei ole yltänyt marttyyriydessä kovin suuriin mittoihin. Mutta silti hänkin kadotti itsensä antaessaan lapsille kaikkensa ja vähän enemmän, kun nämä olivat pieniä.
”Kasvatin lapset täysin päinvastoin kuin minut kasvatettiin. Me 1970-luvulla lapsuuden eläneet saimme hoippua miten vain ja opetella olemaan itseksemme.”
Siksi lasten ja heidän tarpeidensa ympärille käpertyminen on Katjasta hyvä asia.
”Mutta lapsen ei pitäisi olla ainoa asia elämässä. Jotenkin pitäisi saada pidettyä kiinni omasta itsestä, vartti silloin, toinen tällöin, jotta pysyy mielessä, kuka itse on.”
Katja havahtui siihen, ettei enää tiennyt, millaisista vaatteista piti, koska oli niin pitkään ollut piittaamatta mitä päälleen veti.
Hän kielsi itseltään monia asioita, koska oli äiti. Katja ei esimerkiksi lähtenyt juhlimaan, vaikka kavereiden kanssa nauraminen on parasta, mitä hän tietää.
”Se oli mielestäni hirveässä ristiriidassa äitiyden kanssa.”
Nyt Katja asuu kahdestaan vehnäterrierinsä Mimmin kanssa. Lapset ovat lentäneet pesästä.
”Nykyisin haluan miellyttää itseäni. Sisustan uutta kotiani, ripustelen verhoja. Halu sisustaa on masennuksen vastakohta.”
Lue myös Anna.fi: Viisi vuotta sinkkuna elänyt Katja Ståhl: ”Toivon, että en enää valitsisi miestä sillä perusteella, että onpa kuuma tyyppi”
Ei laittautumiselle
Kun Katja oli Suosikki-lehden päätoimittaja, hän vielä meikkasi ja mietti aamuisin, mitä kivaa laittaa päälleen. Siitä on nyt viisitoista vuotta. Tälläytyminen loppui, kun Katja huomasi, ettei se muuttanut mitään.
”Kun olin kanssakäymisissä jonkun tosi huolitellun ihmisen kanssa, tunsin joka tapauksessa itseni ihan roskiksesta esiin kaivetuksi. Aloin miettiä, kannattaako vaivannäkö.”
Oma linja löytyi sattumalta näyttelijä Tiina Lymin lohkaisusta. Katja teki tuohon aikaan tiedottajan töitä muun muassa monissa elokuvatuotannoissa.
Kun hän oli mukana Nousukausi-elokuvan karonkassa, hän ei tiennyt etukäteen, mitä karonkassa tehdään. Niinpä Katjalle tuli yllätyksenä se, mitä yhdessä saunomisen ja uimisen jälkeen tapahtui.
”Naisten pukuhuoneessa alkoi armoton laittautuminen, ripsien liimaus ja hiusten käherrys. Minulla oli mukana vain ylläni olevat farkut ja villapaita, ja niinpä vain istuin ja ihmettelin.”
Tiina Lymi laittoi ripsiväriä peilin edessä, vilkaisi Katjaa ja sanoi: ”Ahaa, Katja aikoo luottaa karismaan.”
Niin Katja on tehnyt siitä lähtien.
”Tietysti mieselämässä on ollut vähän hiljaista. Voiko se saatana olla tälläytymisestä kiinni? Olen liian laiska laittautumaan.”
Yksi poikkeus: Katja Ståhl haluaisi sanoa kyllä avioliitolle
Katja ei ole vielä koskaan ollut naimisissa.
”Haluaisin naimisiin, se olisi ihanaa. Mutta mieluummin olen yksin kuin jonkun ihan kivan kanssa.”
Parisuhderakkaus on tosin tarkoittanut Katjalle kaikkea muuta kuin sitä tasaisuutta, josta hän nauttii nykyisessä itsellisessä elämässään.
”Rakkaus aiheuttaa karmeita vyyhtejä. Jos taas rakastun sillä tavalla kuin minulla on tapana, aivokäyräni näyttää tasaista viivaa. Olisin, että joo, laitetaan ihmeessä sinun jääkiekkovarusteesi seinälle. Kun huuma menisi ohi, ihmettelisin taas, että mikä minuun meni.”
Juttu on julkaistu Kotiliedessä 24/2022
Kommentoi
Kommentoi juttua: Katja Ståhl kasvoi alkoholistiperheessä, ja sen seurauksena hän kannattelee yhä muiden tunteita: "Koen omituista hätää siitä, ettei kenellekään tule paha mieli”
”Katja Ståhl kasvoi alkoholistiperheessä, ja sen seurauksena hän kannattelee yhä muiden tunteita: ”Koen omituista hätää siitä, ettei kenellekään tule paha mieli”
Kyse on ihmisen omasta persoonallisuustyypistä. Itse olen lapsesta asti ollut tunneälyltäni herkkä; olen puolustanut kiusattuja ala-asteelta asti ja huolehtinut siitä, ettei porukassa tule konflikteja eikä kenellekään paha mieli. En ole kasvanut alkoholistiperheessä, vaan lapsuuskoti oli turvallinen, kannustava ja onnellinen.
Ei joka asiasta pidä vanhempia syyttää. Itseäni inhottaa nämä aikuisten ihmisten avautumiset julkisuudessa.