kolumnit

Anna Rotkirch vaihdevuosista: ”Kuumista aalloista vitsaillaan, mutta kuka olisi ajoissa valistanut ahdistuksesta tai tunteiden myllerryksestä?”

”Hei, olen 35-vuotias mies. Haluaisin tietää enemmän vaihdevuosista, että voisin tukea puolisoani kun se aika koittaa?”

Kuuntelen BBC:n erinomaista Woman’s hour -radio-ohjelmaa, jossa puhutaan päivittäin naisten asioista tunnin verran. Alkuvuodesta yksi kokonainen viikko oli omistettu vaihdevuosille. Eli sille elämän käännekohdalle, jonka kaikki naiset kokevat, mutta josta ei puhuta julkisuudessa juuri ikinä asiallisesti.

Muuten niin vapautuneessa kulttuurissamme on niukasti tilaa naisten hedelmällisyyden lopulle. Moni toki tietää että ”sitten kuukautiset loppuvat”, mutta muista ruumiin, mielen ja elämänarvojen murroksista vaietaan.

Noin joka viides nainen ei vaihdevuosien myötä koe minkäänlaisia ongelmia. Sen sijaan BBC:n kyselyn perusteella joka neljäs on kokenut niin vaikeita oireita, että on jäänyt töistä kotiin. Joka toisen mielestä oma mielenterveys on heikentynyt. Ja suuri enemmistö sanoi, että ei tiennyt riittävästi vaihdevuosista.

Mielialan muutokset tulevat monelle yllätyksenä. Kuumista aalloista vitsaillaan, mutta kuka olisi ajoissa valistanut ahdistuksesta tai tunteiden myllerryksestä?

Itse tiesin kyllä, että mahdollisiin ongelmiin voi saada apua. Hormonikorvaushoitoja on nykyään runsas valikoima. Jos taas haluaa välttyä lääkkeiltä, voi räätälöidä ruokavaliota ja liikuntaa.

Silti hämmästyin siitä, miten erilaiset eri naisten kokemukset olivatkaan. Ja miten rohkealta ja raikkaalta vaihdevuosien julkinen puntarointi tuntui! Tästäkin pitäisi voida puhua häpeämättä – eikä vain samaa kokevien naisten kesken.

Vaihdevuodet ovat suvun asia. Kuulemalla oman äidin kokemuksista tytär voi ennakoida minkä ikäisenä hänen omat vaihdevuodet todennäköisesti alkavat.

Vaihdevuodet ovat työpaikan asia. Liian moni nainen kokee työskentelyä haittaavia oireita, mutta ei uskalla ottaa asiaa puheeksi. Ymmärrys vaihdevuosista kuuluisi hyvään esimiestyöhön.

Vaihdevuodet ovat tietenkin myös koko perheen asia. Äidin hyvinvointi vaikuttaa niin puolisoon kuin lapsiinkin. Koska äidiksi tullaan myöhemmässä iässä, yhä useammalla alaikäisellä on menopaussia lähestyvä äiti. Tietoa tarvittaisiin ajoissa kouluajasta lähtien

Keskustelu

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.