Kulttuuri

Näissä kolmessa kodissa kirjahylly on upea katseenvangitsija! "Meillä on kirjahylly kaikissa huoneissa"

Kirjahyllyjen sanotaan olevan katoava osa sisustusta. Airi, Mauri ja Anne ovat täysin eri mieltä. Kirjahylly on kaunis ja opettaa ymmärtämään elämää.

Kirjahyllyjen on ennustettu katoavan moneen kertaan, mutta päinvastoin. On paljon ihmisiä, joiden kodeissa kirjahylly on aitiopaikalla, eikä siitä ole mitään aikeita luopua. Ainakaan näiden kolmen lukutoukan koti ei olisi enää koti, jos kirjahylly katoaisi.

72-vuotias Airi Vilhunen sanoo, että kirjoista on karttunut ajatuksia ja sivistystä elämään

”Kun yli 30 vuotta sitten muutimme, kirjat mahtuivat vielä hyllyihin. Niitä tulee kuitenkin lisää, joten ne ovat kerääntyneet pinoiksi myös lattialle ja takanreunukselle.

Olohuoneen ja tv-huoneen oviaukon ympärille rakennuttamassamme kirjahyllyssä niteitä on jo kahdessa rivissä. Eturivin kirjat ovat lappeellaan, jotta takana olevatkin näkyisivät.

Hyllyssä on pelkästään kaunokirjallisuutta, periaatteessa aakkosjärjestyksessä. Lapsenlapsille tarkoitetut kirjat ovat erikseen. Tosin 9-vuotias etsii luettavaksi jo tietokirjoja. Niitä ja elämäkertoja löytyy olohuoneen matalasta hyllystä. Työhuoneessa säilytetään tietokirjoja, matkaoppaita ja pokkareita.

Keittokirjojen määrä ei lisäänny, sillä reseptit tulee katsottua netistä. Niitä on silti ihana katsella.

Kellarin kirjoista pitäisi luopua, vaikka luopuminen on todella vaikeaa. Olen yrittänyt opetella sitä. Kirjoista on luovuttu vesivahingon takia, ja olen antanut niitä yleishyödyllisiin kohteisiin, kirjastoon, ystävilleni ja tyttärilleni. Suurimman osan työhön liittyvästä media- ja elokuva-alan kirjallisuudesta saimme myytyä antikvariaattiin. Tuntui lohduttavalta, että kirjoilla on vielä elämää jäljellä.

Kirjahylly on tärkeä sisustuselementti. Kun muutin omaan opiskelijakämppään, hankin heti kirjahyllyn. Ostin kirjoja alennusmyynneistä, jotta sain hyllyille täytettä. Kirjahylly on kirjoja, eikä koristeita varten.

Hyllyllä on myös symbolinen merkitys, sillä kirjoista on tarttunut sisältöä, ajatuksia ja sivistystä elämääni.

Jos olisi pakko karsia, säilyttäisin ainakin Mihail Šiškinin Neidonhiuksen, Pirkko Saision kirjat ja nuoruudesta tärkeitä suomalaisia 70-luvun kirjoja. Myös Mohamed Mbougar Sarrin Miesten syvimmät salaisuudet jäisi. Se on harvoja kirjoja, joihin olen pyytänyt signeerauksen.

Työvuosina luin Finlandia-voittajat ja muutakin lomilla, nyt eläkkeellä menee noin 70 kirjaa vuodessa.

Kuulun kolmeen lukupiiriin. Kirsi Raninin Book Clubissa luemme lähinnä kaunokirjallisuutta. Entisten työtovereitteni kanssa keskitymme fakta- ja tietokirjoihin. Kirsi Pihan verkkolukupiirissä luetaan Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -sarjaa. Lukupiirien suola on yhteisöllisyys, sillä lukeminen on yksinäistä puuhaa.

Koska kirjoitan Kirsin Book Clubin blogiin, saan kustantajilta arvostelukappaleita. Itse ostan kymmenkunta kirjaa vuodessa ja loput lainaan kirjastosta. Kun kirjastossa on pitkä jono, luen joskus e-kirjan. Puutarha- ja kotitöitä tehdessä saatan kuunnella. Painettu kirja voittaa kuitenkin aina.”

Lue myös: Nyt loppui kirjojen konmaritus! Kirjahylly tekee näyttävän paluun olohuoneeseen.

Anne Valkeapää, 45, karsii hyllyään kerran vuodessa, mutta kirjoista luopuminen on aina yhtä vaikeaa

”Meillä on kirjahylly kaikissa huoneissa. Olohuoneemme kirjahyllyyn säästän kirjoja, jotka ovat minulle merkityksellisiä. Hyllyssä on arviolta 300–400 kirjaa. Työhuoneessa säilytän työ- ja matkakirjoja sekä englanninkielistä ja hollanninkielistä kaunokirjallisuutta. Lastenkirjat ovat lapsen huoneessa. Keittiössä on keittokirjoja ja makuuhuoneessa, missä minulla on työpöytä, pidän luovan kirjoittamiseen ja kirjallisuusterapiaopintoihini liittyviä teoksia.

Suurimman kirjahyllyn paikka on siellä, missä oleskellaan eniten. Se tuo kodikkuutta, ja haluan, että kirjat ovat käden ulottuvilla.

Ostan noin 20 kirjaa vuodessa ja saan niitä lahjaksi. Hankin etenkin uutuuksia ja sellaisten kirjailijoiden kirjoja, joista olen pitänyt aiemmin. Teen myös heräteostoksia.

Meille ei mahdu enempää hyllyjä. Kerran vuodessa käyn kirjat läpi, karsin ja järjestelen niitä. Karsiessa pohdin, onko kirja enää säilyttämisen arvoinen. Joidenkin kirjojen kohdalla luopuminen on vaikeaa.

Kysyn ensin ystävältäni, haluaako hän lukemista. Loppuja kirjoja tarjoan sosiaalisessa mediassa.

Aiemmin säilytin niteitä värien mukaan, nyt teemoittain. Tietokirjat, suomenkieliset ja käännöskirjallisuus ovat erikseen, saman kirjoittajan kirjat vierekkäin.

Kirjahyllyni kertoo minusta, elämänvaiheistani ja maun muutoksista. Sain ensimmäisen hyllyni mennessäni kouluun. Säilytin siinä kirjoja ja kasetteja. Nykyisin hyllyssä on kirjoja, aikakauslehtiä ja lapsen palapelejä.

Nuorena hankin klassikoita, nyt nykykirjallisuutta. Klassikoita on helppo lainata kirjastosta. Uutuuskirjoja taas täytyy jonottaa. Jos esimerkiksi Elina Hirvoselta tulee uusi kirja, ostan sen. Kaikki hänen kirjansa ovat myös jääneet hyllyyn.

Nuorempana oli vähemmän rahaa, joten sen ajan tärkeitä kirjoja on vähemmän, mutta esimerkiksi Monika Fagerholmin ja Anja Snellmanin kirjat ovat tallella. Myös Margaret Atwoodin kirjat, Arundhati Royn Joutavuuksien jumala ja Milan Kunderan Olemisen sietämätön keveys ovat olleet minulla pitkään.

Luen kirjan per viikko ja lukisin enemmänkin. Se on ainutlaatuinen tapa päästä kuulemaan tarinoita ja oppia ymmärtämään elämää. Lukeminen on myös rentoutumisen ja rauhoittumisen väline.

En kuuntele äänikirjoja enkä lue sähkökirjoja. Olen työn ja opintojen takia paljon laitteilla, joten kaunokirjallisuuden haluan lukea paperisena. Painettuun kirjaan on helpompi keskittyä, ja usein haluan palata johonkin kohtaan. Se onnistuu parhaiten painetun kirjan kanssa.”

Mauri Uusilehdon, 60, hyllystä ei löydy saamarin tylsiä venäläisiä klassikoita

”Muutimme vähän aikaa sitten, ja kirjahylly on vieläkin sekaisin. Uuden asuntomme pohjaratkaisu on erilainen kuin vanhan, eivätkä entiset kalusteet mahtuneet sisään. Siksi eteisen kirjahylly toimii myös osin lipastona. Osa kirjoista on sijoitettu työhuoneen kaappiin ja varastoon.

Olohuoneen ja työhuoneen hyllyissä on kuitenkin pääasiassa kirjoja. Joukossa on muutamia muistoesineitä, esimerkiksi esikoisen kengät ja karvanopat. Yritän pitää kirjat teemoittain ja saman tekijän kirjat kasassa. Lapsenlapsille on oma osasto. Makuuhuoneessa säilytetään vain niitä kirjoja, joita luetaan sillä hetkellä.

Muutossa piti kantaa monta kymmentä laatikollista kirjoja. Silti ei käynyt mielessäkään luopua niistä. Minulla on ollut kirjahylly lapsesta asti, ja vuosien varrella siitä on tullut vain tärkeämpi. En ymmärrä niitä, jotka sanovat, ettei kirjahylly kuulu enää kotiin. Mistä sivistys sitten syntyy? Yritäpä etsiä kuuntelemastasi äänikirjasta asia, jonka haluaisit tarkistaa. Tai kuka lukee lapselle e-padin kanssa nukkumaan mennessä? Minä kapinoin tällaisia trendejä vastaan.

On totta, että kirjoja voi lainata kirjastosta tai kierrättää kaveripiirissä, mutta minä en osaa olla ilman kirjoja ja kirjahyllyä. Mitä tilalla olisi?

Luen noin 30 kirjaa vuodessa ja pääasiassa ostan lukemani. Jos tiedän, että Richard Osmanin Torstain murhakerho -sarjaan on tulossa uusi dekkari, laitan sen tilaukseen.

Tykkään lukea yhden kirjailijan tuotantoa putkeen, joten saatan ostaa kerralla monta saman tekijän teosta. Joskus lataan sähkökirjoja, mutta en pidä laitteelta lukemisesta. Työn puolesta luen paljon asiakirjatekstejä vieraalla kielellä, joten vapaa-ajalla on ihana lukea äidinkielellä jotain sujuvaa.

Olen hidas ja sekalainen lukija. Kirjahyllystäni löytyy dekkareita, historiaa, kaunokirjallisuutta, klassikoita, elämäkertoja ja runoutta. Angloamerikkalainen ja saksankieliseltä alueelta tuleva kirjallisuus on aina vedonnut minuun.

Venäläiset klassikot loistavat poissaolollaan. Ne ovat niin saamarin tylsiä, että en pysty lukemaan niitä. Myöskään science fiction ei ole minua varten.

Tärkeimmät kirjani eivät ole kaunokirjallisia huipputeoksia. Kummisetäni oli minulle tärkeä ihminen ja hänen muistelmansa ovat minulle merkitykselliset. Koen merkittäviksi myös kirjat, jotka kertovat ihmisten kokemuksista historian käänteissä. Usein tärkein kirja on se, joka on sillä hetkellä työn alla. Volter Kilven Alastalon salissa -teosta olen yrittänyt lukea jo 42 vuotta, enkä luovuta.”

Lue myös Anna.fi: Kari Heiskanen, Katariina Kaitue ja muut julkkikset esittelivät kotinsa kirjahyllyn – arvaatko, mikä kuva on kenenkin kodista?

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 26/24.