Kulttuuri

Mervi on harrastanut sukututkimusta 16-vuotiaasta: ”Jännittävin löytöni on ruumiinavauspöytäkirja vuodelta 1829”

Kotilieden sukututkimuskurssin opettaja Mervi Lampi ei ole koskaan metsästänyt hienoja löytöjä tai kuuluisia sukulaisia. Hän etsii pieniä tarinoita henkilöistä, jotka eivät enää voi omaa tarinaansa kertoa.

Sukututkija Mervi Lampi toimii opettajana Kotilieden sukututkimuskurssilla, joka alkaa 27.5.2024. Kurssi on suunnattu Kotilieden tilaajille, ja se on maksuton.

Lue myös: Näin pääset mukaan Kotilieden sukututkimuskurssille

Mervi Lampi on harrastanut sukututkimusta 16-vuotiaasta asti.

”Kiinnostuin juuristani jo aikaisemmin. Noin kymmenen vanhana olen laatinut juhlallisen ja kirjallisen julistuksen, jossa vannon ja vakuutan jonain päivänä selvittäväni sukujuureni.

En enää muista tarkalleen, miksi kiinnostuin sukututkimuksesta, mutta arvelen sen liittyneen suureen pikkuserkkumäärääni. Syntymäkaupunkini Imatran kaduilla kulkiessa joka neljäs vastaantulija tuntui olevan pikkuserkkuni, jos vanhempiini oli uskomista. Lisäksi yksi luokkakavereistani oli minulle pikkupikkuserkku.

Mitä kumman sukulaisia nämä oikein olivat? Miten selvästi aikuinen ja iso ihminen voi olla pikkuserkku? Nämä ovat selvästi jääneet askarruttamaan lapsen mieltä.

Kun sitten syksyllä 1989 Imatralle oltiin perustamassa sukututkimusyhdistystä, menin mukaan toimintaan ja sain vastaukseni – toki löysin myös uusia kysymyksiä ja lisää sukulaisia.”

Onko omasta suvustasi paljastunut jotain jännittävää?

”On ja ei. Olen alusta alkaen harrastanut sukututkimusta avoimin mielin eikä minulla ollut oikein mitään ennakko-odotuksia. En ole koskaan metsästänyt ’hienoja löytöjä’ tai kuuluisia sukulaisia. Minua kiinnostaa enemmän esivanhempieni elämä, pienet tarinat henkilöistä, jotka eivät enää voi omaa tarinaansa kertoa.

Yksi mieleenpainuvimmista hetkistä liittyy ensimmäiseen käyntiini Mikkelin maakunta-arkistossa. Näin silloin mikrokorttien lukulaitteen näytöltä isänäitini kastemerkinnän. Mummosta tuli hetkessä paljon todellisempi, sillä hän kuoli isän ollessa vielä lapsi.

Mitään ihmeellisiä yllätyksiä ei ole tullut vuosien varrella vastaan: aviottomia lapsia ja kaidalta tieltä harhautuneita löytyy joka suvusta, omastanikin. Menneet polvet ovat olleet enimmäkseen maata viljeleviä talonpoikia tai torppareita, mutta mahtuu sukupuuhun jokunen käsityöläinen, virkamies, kuppari ja pappikin.

Jännittävimmästä päästä on varmaan vuonna 1829 kuolleen esi-isäni ruumiinavauspöytäkirja, joka löytyi sitkeän etsinnän jälkeen tuomiokirjasta. Esi-isä kuoli epäselvissä olosuhteissa, minkä vuoksi viranomaisten piti suorittaa kuolinsyyntutkimus.”

Miksi omaa sukuaan kannattaa tutkia?

”Meillä jokaisella on hieman erilaiset syyt tutkia sukua. Suurin osa tekee sen ihan puhtaasta mielenkiinnosta: halutaan tietää, miten minusta tuli minä ja millaista on ollut ennen. Tarve kuulua johonkin on hyvin voimakas. Sukututkimus antaa juuret.

Osa etsii tuntematonta isää tai isoisää, osa haluaa selvittää suvun salaisuuksia. Miksi tietyistä asioista on vaiettu? Miksi joidenkin sukulaisten kanssa ei oltu koskaan tekemisissä? Me kannamme tiedostamattakin suvun arvoja ja asenteita mukanamme. Sukututkimus voi avata näitä solmukohtia ja auttaa ymmärtämään myös nykyisyyttä.

Sukututkimus innostaa, inspiroi ja herättää tunteita vielä vuosikymmenten harrastamisenkin jälkeen. Antero Rokkaa mukaillen: ’Mis sie kaipaat hyvvää harrastusta koko loppuelämäkseis, täs siul on sellane!”