Päävalmentaja Markku Kanerva johtaa Huuhkajia menestymään opettajan opein – ruokapöydässä jutellaan ja eikä edes Teemu Pukki saa näprätä kännykkää
Markku Kanervasta ei ehkä olisi tullut miestä, joka pyrkii viemään Suomen jalkapallon EM-kisoihin, ellei perhe olisi muuttanut helsinkiläiseen lähiöön 1970-luvulla. Tai jos muuan talonmies ei olisi toteuttanut pikkupoikien harrasta toivetta.
Pieni pellavapää seisoi kerrostalon pihalla helsinkiläisessä radanvarren lähiössä. Markku Kanerva odotti vuoroaan. Pihapiirin taloissa asui 1970-luvun alussa paljon lapsia, eikä pallopeleihin otettu heti mukaan. Isommat jakoivat vuoroja.
Kun 6-vuotias Markku pääsi juoksemaan jalkapallon perässä, hän sai pian lisänimen Rivelino. Se tuli brasilialaiselta tähtipelaajalta Roberto Rivelinolta. Markku oli pihapiirin pojista pienimpiä, mutta ketterä.
Sittemmin lempinimi lyhentyi Riveksi, ja sillä nimellä Huuhkajien eli Suomen jalkapallomaajoukkueen päävalmentajaa Markku Kanervaa, miestä, jonka johdolla Suomi meni ensi kertaa historiassa jalkapallon EM-kisoihin, kutsutaan yhä.
Jotain tärkeää lapsuuden pihapiirissä tapahtui, koska Markku Kanerva puhuu siitä silmät loistaen.
Lähiö oli pikkupojan taivas
Markku oli parivuotias nassikka, kun perhe muutti Pukinmäen uuteen lähiöön. Markku, äiti, isä ja isosisko. Isä oli myyntipäällikkönä Etolassa, äiti työskenteli vesilaitoksella.
Lähiö oli pikkupojan taivas. Pihan asfalttikentällä pelattiin kaikkia pallolajeja sekä lätkää. Jalkapallomaalin tolpiksi kelpasivat aluksi kivet, kunnes talonmies hankki lasten pyynnöstä hiekkapohjaisen parkkialueen laidalle pienet puiset maalit.
”Se oli juhlaa. Viikonloppuisin, kun porukka lähti autoillaan mökille, parkkialueella oli tilaa pelata”, Markku Kanerva muistelee.
Parasta pallon potkimisessa oli se, että se oli sosiaalista. Lisäksi se oli mahdollista joka iikalle, koska alfaltille ei tarvittu nappiksia.
Kun Malmille perustettiin HJK:n kaupunginosajoukkue, Markku oli heti mukana ja isä toimi valmentajana. Jalkapallosta innostuneita poikia oli niin paljon, että heidät piti jakaa pienempiin joukkueisiin. Nimet annettiin englantilaisten liikajoukkueiden mukaan.
”Urheilu, jota silloin näki telkkarista, oli Englannin liigan ottelut lauantai-iltaisin. Minä pääsin Malmilla Arsenaliin, ja siitä alkoi joukkueen fanitus, joka on jatkunut aina tähän päivään.”
Ammattilaisurasta pieni Markku ei osannut haaveilla, mutta kun hän pääsi kymmenvuotiaana pallopojaksi HJK:n miesten peliin Olympiastadionille, hän päätti, että täällä hän haluaa itsekin pelata jonain päivänä.
Lue myös Seura.fi: Tunneko jalkapallomaajoukkueen? Tee Huuhkaja-visa
Markku Kanerva työskenteli opettajana Suomen lisäksi Ruotsissa
Parikymppisenä Markku Kanerva huomasi kuitenkin seisovansa ekaluokkalaisten edessä Haagan peruskoulussa. Hän toimi luokanopettajan sijaisena, sillä jalkapallokuvioista tuttu rehtori oli pyytänyt häntä avuksi.
”Hän sai huijattua minut siihen puhumalla ensin viikon sijaisuudesta. Se vaihtui kuitenkin vuoden mittaiseksi, koska hän totesi minun osaavan opettaa abc:t ja matikat.”
Opettajankoululaitos Helsingin Ratakadulla tuli pian tutuksi. Opintojen, sijaisuuksien ja HJK:n pelireissujen sovitteleminen yhteen oli melkoinen ruljanssi, mutta pedanttina luonteena Markku sai kasvatustieteen maisterin paperit käteensä aikataulun mukaisesti.
”Välillä minua on haukuttu liiankin pedantiksi. Minulle on tärkeää valmistella asiat kunnolla ja katsoa, että hommat hoituvat.”
Asiat hoituivat myös Ruotsin-vuonna, jolloin hän pelasi IF Elfsborgissa ja opetti paikallisen koulun ruotsinsuomalaisille lapsille ensin suomea ja myöhemmin ruotsin kielellä yläkoulussa matematiikkaa ja liikuntaa. Elementissään hän oli saadessaan opettaa Haagassa liikuntapainotteisia luokkia.
”Oli kiehtovaa päästä opettamaan sporttareita.”
Niin kiehtovaa, että kouluhommissa vierähti lähes kymmenen vuotta.
Jäikö perheelle tarpeeksi aikaa?
Lapsia syntyi 1990-luvun ruuhkavuosina kaksi: ensin Kim ja sitten Karoliina. Vaimoonsa Satuun Markku oli tutustunut jo Helsingin kaksoisyhteislyseossa, mutta rakkaus roihahti tosissaan luokkakokouksessa vuonna 1985.
Markku Kanerva sanoo, että lasten saaminen muutti hänen arvojärjestystään ja toi elämään sen tärkeimmän sisällön.
Perheellisellä miehellä oli menojensa kanssa taas sovittelemista.
”Jos kysyt vaimolta, hän sanoo todennäköisesti, ettei minulla ollut tarpeeksi aikaa perheelle. Itse koen, että oli, eikä lapsillekaan ole jäänyt mielikuvaa, että olisin ollut aina poissa”, Markku Kanerva sanoo.
”Pidämme yhä tiiviisti yhteyttä. Media- ja kulttuurialaa opiskellut tytär työskentelee Newcastlen yliopistossa Englannissa. Poika on valmistunut liikennelentäjäksi ja tekee Aalto-yliopistossa maisteritutkintoa.”
Koska vaimo työskenteli lentoemäntänä lasten ollessa pieniä, isovanhempia tarvittiin avuksi. Heidän apuaan Kanerva kiittää yhä.
Pelaaja-uransa Rive päätti 34-vuotiaana.
”HJK pääsi silloin ensi kertaa Mestarien liigaan. Ajattelin, että olen saavuttanut pelaajana paljon ja että on hyvä lopettaa huipulle. En ole katunut päätöstäni.”
Kroppakin oli tuolloin jo sitä mieltä, että nyt alkaa riittää. Jaloista on leikattu polvesta eturistiside ja patellajänne ja kierukkaa on korjattu. Lähitulevaisuudessa polvi vaatii tekonivelleikkauksen. Juokseminen on mahdotonta.
Resepti hyvään joukkuehenkeen
Parikymmentä vuotta sitten sitten Markku Kanerva pyydettiin nuorten maajoukkueen valmentajaksi, ja joulukuussa 2016 hän siirtyi miesten A-maajoukkueen johtoon. Pieni pukinmäkeläinen Rivelino ei ollut osannut haaveilla moisista tehtävistä.
Opettajan taustasta on ollut työssä silkkaa hyötyä.
”Molemmissa on kyse oppimaan ohjaamisesta. Sekä luokanopettajan että valmentajan pitää oppia tuntemaan joukkueensa persoonat ja kullekin tehokkaimmat tavat oppia. Kaikille pitää antaa myös vastuuta omasta kehittymisestään.”
Johtoajatus on hyvän joukkuehengen luominen.
”Perustan hommani turvallisen, positiivisen ja kehitystä edistävän ilmapiirin luomiseen. Sellaisen, jossa jokainen voi olla oma itsensä, tuoda vahvuuksiaan esille pelkäämättä epäonnistumista. Mutta en minä sitä yksin tee, vaan yhdessä joukkueen kanssa.”
Eivätkö jalkapallossa saman joukkueen pelaajat kilpaile myös keskenään?
”Totta on, että joka pelaaja haluaa olla mukana avauskokoonpanossa ja laulaa kentällä Maamme-laulun. Niin sen pitääkin olla. Kun jotakuta ei valita kokoonpanoon, hänelle pitää tarvittaessa perustella, miksi nyt on näin.”
Kännykkä pois myös Teemu Pukilta
Rive on hionut pelaajien kanssa toimintatavat kohdilleen. Huuhkajien arvot kerrotaan heti myös pelitapahtumiin tuleville uusille pelaajille.
Ykkösenä tulee menestyminen. Sitä seuraavat joukkuehenki, luottamus, toisten kunnioitus, avoimuus, rehellisyys ja kommunikointi.
”Toisten kunnioittaminen tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kun istutaan yhdessä ruokapöydässä, ei näppäillä kännyköitä vaan jutellaan.”
Sellaisetkaan tähdet kuin Teemu Pukki eivät saa joukkueessa erikoiskohtelua.
”Ilman muita pelaajia hän ei tekisi niin paljon maaleja. He tekevät työtä luodakseen maalitekopaikkoja Teemulle. Teemu on pelaajana oikealla tavalla nöyrä, hieno esikuva lapsille ja nuorille.”
Kun silmäkulmat kostuivat
Oi meidän rakas Suomi, en tiedä parempaa. Nyt kisoihin me mennään, Riven johdolla. Uusi aikakausi koittaa, kiitos Riveluution. Ja Pohjoiskaarre laulaa, aika meidän tullut on! Allez allez allez.
Näin kajahtaa laulu pohjoiskaarteen fanikatsomosta Huuhkajien pelatessa Olympiastadionilla. Rive on ilmiö siinä kuin koko joukkue. Tykätty ja fanitettu, neljästi vuoden valmentajaksi Urheilugaalassa valittu.
Jalkapallo on täynnä tunnetta. Joissain maissa puhutaan, että ensin tulee jalkapallo, vasta sitten uskonto.
”Jalkapallossa ja seuran kannattamisessa joukkoon kuuluminen on olennaista. Yhdessä voidaan kokea niin iloa kuin pettymystäkin. Eli sitä mitä elämä on.”
Katsomossa mieskin voi itkeä, nauraa ja huutaa, koska muutkin tekevät niin.
”Toki lieveilmiöitäkin on, kuten huliganismia: joissain maissa fanit ottavat yhteen ja ja tappelevat keskenään.”
Markku Kanerva ei ole kentällä suurieleisesti eläytyvä valmentaja.
”Valmentajan pitää keskittyä analysoimaan pelin tapahtumia ja tehdä ratkaisuja eikä antaa tunteelle valtaa”, hän sanoo.
Voitokkaan pelin jälkeen hänkin antaa tunteiden tulla. Tekee vähintään kuuluisan nyrkkituuletuksensa tai pussaa joukkueen viestintäpäällikön Timo Waldenin kaljua.
”Olihan se esimerkiksi tunteikas hetki fanikatsomon edessä kesällä, kun olimme voittaneet San Marinon 6–0. Mutta pelaajat ovat pelin jälkeen keskiössä, en minä.”
Kun vuonna 2019 pääsy EM-kisoihin selvisi, Rive myöntää, että silmäkulmat kostuivat.
Markku Kanerva kertoo, miten mielenrauha säilyy
Miten pärjäät kritiikin kanssa, jota päävalmentajaan varmasti kohdistuu?
”Kritiikki kuuluu tähän ammattiin. Kun aloitin 21-vuotiaiden maajoukkueen valmentajana, kritiikkiä tuli, kun toiset karsinnat eivät menneet hyvin. Media kirjoitteli, että onko tämä nyt oikea kaveri vetämään joukkuetta.”
Kritiikki vaimeni eikä potkujakaan tullut, kun Rive vei joukkueen 21-vuotiaiden EM-kisoihin.
”Kansainvälisessä valmentajakoulutuksessa sanottiin kerran, että jos haluat säilyttää mielenrauhasi, älä lue median kirjoittelua. Koskaan et ole niin hyvä kuin media kirjoittaa etkä myöskään niin huono kuin kirjoitetaan.”
Hän sanoo oppineensa summaamaan nopeasti menneet ja katsomaan eteenpäin.
”Silti tunnen välillä piston sydämessäni, että pidänkö itsestäni tarpeeksi hyvää huolta. Mutta ainakin nukun yöni hyvin.”
Kotona Markku Kanerva kokkaa kantarellipastaa vaimolle
Kun Rive haluaa tyhjentää päänsä kaikesta jalkapalloon liittyvästä, hän lähtee pelaamaan golfia. Pelikavereiden kanssa on sovittu, että ykkösväylällä voidaan puhua vielä fudiksesta, mutta sen jälkeen aiheen pitää vaihtua.
Toinen vapaa-ajan ”harraste” on imurointi, johon Satu-vaimo velvoittaa hänet heidän kodissaan Tapaninvainiossa.
”En tiedä, onko se kovin rentouttavaa, mutta siinä hurinassa tulee ajateltua muita asioita kuin jalkapalloa.”
Kotitöistä Markulla oli lista jo lapsuudenkodissa.
”Minut ja siskoni kasvatettiin siihen, että kotia hoidetaan yhdessä. Ensimmäinen erityistehtäväni oli roskien vienti. Sitten tuli tiskausta, mattojen tamppausta ja muuta puuhaa.”
Jokunen päivä sitten Markku kokkasi kotona lohi-kantarellipastaa, ja muutenkin pitkälti hän vastaa pariskunnan aterioista. Siis silloin kun on kotona on, sillä ulkomaanreissupäiviä kertyy 80–90 vuodessa.
Hiljattain vaimo kyseli ihastuneena, mitä Markku oli herkulliseen pastaansa oikein laittanut ja toivoi saavansa sitä uudestaan.
”Hän tietää kyllä, mistä naruista pitää vedellä, jotta saa minut koukkuun.”
Juttu on julkaistu Kotiliedessä 19/2023.
Kommentoi
Kommentoi juttua: Päävalmentaja Markku Kanerva johtaa Huuhkajia menestymään opettajan opein – ruokapöydässä jutellaan ja eikä edes Teemu Pukki saa näprätä kännykkää