Mika ja Sanni Poutala tutustuivat seurakunnassa: ”Tapaamisemme ei ollut rakkautta ensi silmäyksellä”
Kolmen lapsen vanhemmat, kansanedustaja Mika Poutala ja puoliso Sanni Poutala elivät pitkään Mikan luistelu-uran ehdoilla.
Mika, 41, ja Sanni Poutalalla, 38, on takana erilainen vuosi: viime syksynä Sanni aloitti pitkän kotiäitikauden jälkeen päivätyön erityisluokanopettajana – vähän sen jälkeen, kun pikaluistelijana tunnetuksi tullut Mika oli aloittanut kansanedustajan työnsä.
”Vuosi oli rankka, koska niin moni asia muuttui. Olin ollut kolmetoista vuotta lasten kanssa kotona ja tehnyt vain sijaisuuksia kouluissa”, Sanni kertoo.
Perheessä on kolme lasta. Eliel täyttää syksyllä 13, Manuel on 10-vuotias ja Mariel 4-vuotias. Espoolaiskodissa on korkeat huoneet ja tilaa temmeltää.
Urheiluvuosina Mika oli paljon poissa, joten siihen verrattuna kansanedustajuus on Sannin silmissä ihan tavallista työtä.
”Tietysti Mikalla on paljon iltatöitä, mutta arki on toisenlaista kuin urheiluaikoina: Mika on nyt kotona päivittäin. Lasten kuskaamiset jaamme niin, että minä kuljetan pojat jalkapallotreeneihin ja Mika vie Marielin aamuisin päiväkotiin.”
Päivät ovat täynnä menoa ja meininkiä.
”Emme koskaan istuskele kahdestaan sohvalla. Mutta sellaista elämä on, kun lapset ovat pieniä”, Mika sanoo.
Poutalat eivät koe, että kolme lasta olisi suurperhe. Ystävillä on isompiakin lapsikatraita. Kummallakin on yksi sisarus, ja omien lasten saaminen on ollut unelma.
”Olemme kiitollisia, että meillä on tämä ihana perhe”, Sanni sanoo.
”Lähdit etsimään miestä”
Mika ja Sanni ovat olleet urheilullisia pienestä pitäen. Molemmat kävivät Mäkelänrinteen urheilupainotteisen lukion Helsingissä, mutta Mika ehti kirjoittaa keväällä 2002, kun Sanni aloitti lukion vasta samana syksynä.
Sanni treenasi rytmistä voimistelua tavoitteellisesti ja kilpaili yksilöissä Suomen huipulla. Koulun ja treenien ulkopuolista elämää ei juuri ollut. Lukion lopulla vapaata aikaa ilmaantui, kun hän voimisteli enää joukkueessa. Eräänä perjantaina lukion bileiden jälkeen Sanni keksi piipahtaa Saalem-seurakunnan nuortenillassa.
”Olin kuullut, että siellä on hyvä meininki.”
”Lähdit etsimään miestä”, Mika naljailee.
”Hah, en todellakaan.”
Saalemilla oli hauskaa juttuseuraa, ja Sanni solahti mukaan. Mika kuului samaan porukkaan muttei ollut aina paikalla. Pikaluistelijalla oli paljon harjoitusleirejä ulkomailla.
”Tapaamisemme ei ollut rakkautta ensi silmäyksellä, mutta vähitellen Sannin iloisuus ja myönteinen katsantotapa elämään tekivät vaikutuksen. Urheilullisuus viehätti myös”, Mika kertoo.
Mika myöntää, ettei hänellä ole kovin vahvoja muistikuvia siltä ajalta. Hän manaa huonoa muistiaan. Isä kuoli syöpään, kun Mika oli seitsemänvuotias. Sokki kenties pyyhki osan muistikuvista vielä nuoruusvuosilta.
Välillä omia lapsia katsellessa Mikalle tulee isää ikävä. Kun esikoinen täytti seitsemän, Mika tajusi, miten pieni hän itse oli isän menettäessään.
”Isä oli iso esikuvani. Halusin aina olla samanlainen ja haluan edelleen. Isä ei koskaan maistanut alkoholia, ja esimerkiksi siinä olen seurannut häntä.”
Aina viimeinen kuskattava
Kun he tutustuivat paremmin, Mika tuli toisinaan Sannin joukkueen treeneihin avuksi. Hän saattoi varta vasten herätä aikaisin, jotta ehti ennen treenien alkua levittää voimistelijoiden tarvitsemat matot salin lattialle.
Mika myös kuskasi kaveriporukkaa kotiin nuortenilloista ja muista yhteisistä menoista.
”Automatkoilla tutustuimme paremmin. Minulla oli auto, joten olin yleensä kuskina. Jostakin syystä Sanni päätyi aina viimeiseksi, ja usein auto seisoi pitkään Sannin kodin edessä, kun meillä riitti juttua”, Mika kertoo.
Ensimmäisiä varsinaisia treffejä on vaikea nimetä, mutta ensimmäisen suudelman he muistavat tietysti.
”Oli aurinkoinen kesäpäivä, kun kävelimme Kauniaisissa Gallträskin lammen ympäri, ja tilanne tuntui juuri sopivalta. Siitä alkoi oikea seurustelu”, Sanni ja Mika kertovat yhteen ääneen.
Mika kantoi sormusta taskussaan monta päivää ja pähkäili ikimuistoista paikkaa, jossa kosia. Lopulta hän keksi: Herttoniemen mäkihyppytorni Helsingissä. Vuonna 2008 pariskunta meni naimisiin.
”Opimme, että pärjäämme vähällä”
Esikoinen Eliel syntyi vuonna 2011, kun Mika vielä urheili täyspäiväisesti. Kun Manuel kolme vuotta myöhemmin oli tulossa, Mika piti taukoa luistelusta mutta jatkoi kuitenkin taas.
”Se oli yhteinen päätös. Tiesin, miten tärkeää luistelu hänelle oli”, Sanni sanoo.
Vähän sen jälkeen Mika alkoi harjoitella vuosittain Kanadan Calgaryssa, ja koko perhe muutti sinne joka syksy muutamaksi kuukaudeksi.
Kanadan-vuodet ovat molempien mielestä tähänastisen yhteiselon parasta aikaa. Suomessa asuessa Mika oli paljon poissa, koska treenileirit veivät häntä ulkomaille. Kanadassa hallille oli neljä kilometriä, ja kaiken harjoittelulta jääneen ajan Mika vietti Sannin ja lasten kanssa.
Kahdella ensimmäisellä kerralla he asuivat omakotitalon kellarissa, ahtaasti ja mahdollisimman edullisesti. Kunnon keittiötä ei ollut.
”Opimme, että pärjäämme vähällä, uunin puuttuminen ei ollut ongelma. Meille tärkeintä oli, että saimme olla paljon yhdessä”, Sanni sanoo.
Siinä vaiheessa he olivat olleet jo niin pitkään yhdessä, että ulkomailla asuminen ei tuonut toisesta uusia puolia esiin.
”Sukulaisia kyläili usein, ja he hoitivat lapsia, kun meillä oli treffi-ilta”, Poutalat muistelevat.
Tiistaisin pidettiin lyhyemmät treenit, joten tiistai-iltaisin pari kiersi lähiseudun kirpputorit ja kävi ravintolassa tai elokuvissa.
”Nykyisin sellaista tapahtuu harvoin, mutta jos meillä on kahdenkeskistä aikaa, saatamme yhä mennä kirpparille. Arvostamme kierrätystä ja uusiokäyttöä ja hankimme käytettyinä etenkin vaatteita ja lasten urheiluvälineitä.”
Äkkilähdöllä Lontooseen
Sanni ja Mika kuvailevat itseään helposti innostuviksi ja iloisiksi hassuttelijoiksi.
”Tykkäämme seikkailuista ja innostumme ex tempore -jutuista arjen keskellä”, Mika sanoo.
”Mika on hyvä keksimään tekemistä tuosta vain. Hän saattaa sanoa, että onpa kaunis päivä. Haetaan ruokaa, mennään koko perheen voimin rantaan syömään ja otetaan frisbee mukaan”, Sanni kertoo.
Ex tempore -elämä on hieman hiipunut lasten synnyttyä, mutta Mika yrittää toisinaan järjestää jotain treffien kaltaista – varaa lapsenvahdin ja hankkii leffa- tai konserttiliput eikä kerro Sannille etukäteen.
”Paras yllätys oli viisi vuotta sitten syntymäpäiväni aikoihin. Herätit minut viideltä aamulla ja sanoit, että tunnin kuluttua lähdetään lentokentälle”, Sanni kertoo.
Mika oli järjestänyt kolmen päivän matkan Lontooseen ja liput Sannin suosikkiartistin Céline Dionin konserttiin. Lapset olivat valmiiksi yökylässä, ja Mika oli varmistanut, että Sannin passi oli voimassa.
Matka oli ikimuistoinen – myös siksi, että dopingtarkastajat olivat tulleet ovelle lähtöaamuna. Ammattiurheilijan piti ilmoittaa tietty tunti, jolloin hän on joka päivä varmasti kotona. Mikalla se oli aamukuudesta seitsemään. Käytännössä testaajat kävivät harvoin juuri silloin.
Puhelin soi, kun Poutalat olivat kentällä turvatarkastuksen takana, ja Mika sai varoituksen.
Kotitestaus osui kohdalle melkein joka kuukausi.
”Kun esikoisemme Eliel syntyi, ensimmäiset vierailijat olivat dopingtestaajat. Olin huonossa kunnossa ja makasin keskellä olohuonetta häntäluu murtuneena. He pahoittelivat vuolaasti”, Sanni kertoo.
Upeinta ja vaikeinta aikaa
Rankinta perheen arki oli kisakausien aikaan. Sannista pahimmalta tuntui ensimmäisen Kanadassa vietetyn jakson jälkeinen talvi. Oli pimein aika vuodesta, ja hän oli yksin vastuussa kahden pienen lapsen arkirumbasta.
”Se aika, joka oli minulle upeaa, oli Sannille vaikeinta. Tiedän, että reissaamiseni on tehnyt elämästämme välillä vähän hankalaa. Olemme kuitenkin yhdessä päättäneet valita tämän tien, joka on mahdollistanut minulle unelmieni tavoittelun”, Mika miettii.
”Oma unelmani oli viettää paljon aikaa lasten kanssa, joten en tunne uhrautuneeni, vaikka olin pitkään kotiäitinä”, Sanni toteaa.
Hän muistaa, kuinka eräänä talvena putki jäätyi ja viemärivedet nousivat kellarin lattialle.
”Lapioin kakkaa pois ja yritin samalla laittaa lapsia nukkumaan.”
Mika oli Kiinassa lämmittelemässä MM-kisojen 500 metrin starttiin, kun Sanni soitti ja huokaili, mitä tehdä.
Puoliso on aina ollut hyvä sulkemaan asioita mielestään kilpailun aikana. Tuolloin hän huolestui mutta tiesi myös, että Sanni saisi apua naapureilta tai sukulaisilta.
”Nyt tilanteelle voi jo nauraa”, Sanni sanoo.
Roolit vaihtuivat ruokakaupassa
Sanni kehuu Mikaa ihanaksi isäksi, jolla ei mene hermo ja joka on lasten kanssa sataprosenttisesti läsnä.
”Minä välillä tuskastun, kun he painivat ja peuhaavat keskellä lattiaa.”
Vuodet huippu-urheilijana ovat vaikuttaneet siihen, miten Mika kasvattaa lapsia.
”Vanhemman pitää olla auktoriteetti, kuten urheilussa valmentajan. Tietysti voidaan keskustella tai kinastellakin, mutta valmentaja päättää. Lapsilla on herkkupäivä, joten karkkien syömiseen muulloin pitää olla nollatoleranssi.”
”Olen tuossa vähän lepsumpi, samoin nukkumaanmenoajoissa. Lastenkasvatukseen liittyvissä asioissa tasapainotamme toisiamme”, Sanni pohtii.
Klassikkojen klassikko eli tiskikoneen täyttäminen aiheuttaa joskus kinaa. Mika joutuu toisinaan järjestelemään tiskejä uusiksi Sannin jäljiltä.
Suhteen alussa erilaiset perhetaustat ja tottumukset näkyivät enemmän. Kerran kaupassa tuli riitaa tomaateista. Mika halusi halvimpia, Sanni kotimaisia. Sanni purskahti itkuun vihannesvaa’an vieressä.
”Nyt roolit ovat vaihtuneet: minä saatan ostaa halvinta, sinä ottaisit kalliimpaa”, Sanni sanoo Mikalle.
”Aika vähän meillä enää on periaatteellisia eroja, olen kaikessa tullut sinun kannallesi”, Mika sanoo.
Lue myös Anna.fi: Neljättä kertaa naimisissa oleva Markku Aro on tehnyt kivuliaita virheitä: ”Olin paha poika”
Lista auttaa ottamaan toisen huomioon
Kun Mika lopetteli urheilu-uraansa, pariskunta piti palaverin. He kirjasivat, mitä toivovat toiselta arkisissa asioissa. Miten jaetaan kotityöt, miten järjestetään raha-asiat, paljonko kumpikin haluaa kahdenkeskistä ja omaa aikaa.
Näennäisesti arkisia mutta loppupeleissä isoja asioita, joista ei aina tule puhuttua ääneen.
”On niin helppo olettaa, että toinen lukee ajatuksesi”, Sanni sanoo.
Analyyttista ja teoreettista Mikaa luettelo ilahdutti.
”Kun minulla on lista, voin tarkistaa sen joka viikko. Tiedän, mitä minun pitää tehdä, jotta Sannilla on hyvä olla. Jos saan rastin joka kohtaan eikä Sanni silti ole onnellinen, ei vika ainakaan pahasti ole minussa.”
Listaa laadittaessa Mika oli juuri ryhtynyt yrittäjäksi. Sanni toivoi, että Mika tulisi töistä kotiin noin viiteen mennessä, joten mies järjesti työnsä niin, ettei suostunut iltapalavereihin. Lista ja avoin keskustelu ovat auttaneet paria ymmärtämään toisiaan paremmin.
”Onnellisuutemme kasvoi, kun ymmärsin, mitkä asiat Sanni kokee rakkauden osoituksiksi.”
Läheisyys ja kosketus arjessa ovat Sannille paljon tärkeämpiä kuin Mikalle: kädestä kiinni pitäminen ja sohvalla kylki kyljessä istuminen.
”Olen opetellut käyttäytymään tavalla, joka ei ole minulle luontaista, mutta teen sen ilomielin, koska tiedän Sannin tykkäävän siitä.”
Mikalle asioiden tekeminen toisen puolesta on keskeistä. Hän käy kaupassa ja pitää auton tankattuna ja keittiön siistinä.
”Aluksi en ymmärtänyt arkisten tekojen merkitystä, mutta nykyään tiedän, että ne tarkoittavat rakastan sinua”, Sanni sanoo ja hymyilee.
Juttu on julkaistu Kotiliedessä 15/2024.
Kommentoi
Kommentoi juttua: Mika ja Sanni Poutala tutustuivat seurakunnassa: ”Tapaamisemme ei ollut rakkautta ensi silmäyksellä”