Nostalgia

Posti on kolahtanut luukkuun ennen kahdesti päivässä kuutena päivänä viikossa – nyt lähetetään rakkauskirjeiden ja laskujen sijaan paketteja

Postin omien toimipisteiden määrä on vähentynyt muutamassa vuosikymmenessä yli neljästätuhannesta kuuteen ja työntekijöiden määrä pudonnut puoleen. Postilinjureita tai Kultapossukerhoakaan ei enää ole. Katso nostalgiset kuvat kenttäpostista ja postiautovuoroista!

Mikä mahtaa ­olla paras tapa hävittää ruumis? No tietenkin postittaa se, sillä posti hävittää paketin kuin paketin tehokkaasti.

Postista on tullut humoristeille helppo pilkankohde, koska sen loistonpäivät ovat kaukana takana.

Vuoteen 1965 asti posti tupsahti laatikkoon kahdesti päivässä kuutena päivänä viikossa. Kirje meni perille saman viikon aikana, parhaimmillaan seuraavana päivänä. Nyt posti kulkee enää kolmesti viikossa, eikä kirje ehdi perille välttämättä viikossakaan.

Maailmakin on muuttunut. ­Vielä vuonna 2011 lähetettiin ­vuodessa 1 ,1 miljardia kirjettä, kymmenen vuotta myöhemmin enää 440 miljoonaa. Rakkauskirjeet, laskut ja postikortit kulkevat paperin sijaan bittivirtana. Kirjepostin määrä on vähentynyt 2000-luvulla 70 prosentilla.

Pakettien määrä on toisaalta samaan aikaan kasvanut hurjasti, mutta sillä saralla Posti on saanut myös kilpailijoita.

Ruumista ei silti kannata yrittää hävittää postittamalla. Posti kyllä hukkasi viime vuonna yli 5 600 pakettia, mutta se on lopulta vain alle promille vuosittain lähetettävistä seitsemästä miljoonasta paketista.

Lue myös: Maalla-lehden kolumnisti Riitta Lehtimäki asustaa Kiljuskärjen mökkiään ja puu-Käpylän kotiaan. Nyt Riitta pohtii postin kulkua Suomessa ja maailmalla.

Valppaita virkamiehiä oli huippuvuosina kaksi kertaa enemmän kuin nyt

Posteljooni Vilho Vauhkonen ­valmistautui vuonna 1974 lähtemään jokapäiväiselle kierrokselleen Helsingin Käpylässä. Päällään hänellä oli virkapuku kuten valtion virkamiehellä kuuluikin. Kassissa Vauhkosella oli lähtöhetkellä 40 kiloa kirjeitä, kort­teja, lehtiä, laskuja ja muita viestejä.

Posti eli tuohon aikaan loistokkainta kauttaan, ja ”Vauhkosia” oli vielä yli 12  200. Posti oli Suomen suurimpia työnantajia.

Sittemmin postinkantajien määrä on romahtanut puoleen, noin 6 000:een ja postinkantajille on suunniteltu muutakin hommaa. Esimerkiksi ruohonleikkuuta kokeiltiin.

Joskus oikean osoitteen metsästäminen vaatii salapoliisin taitoja

Snellmaninkadulla Helsingissä sijain­neessa postitoimistossa ­posti lajiteltiin vuonna 1920 ihmisvoimin. 51 vuotta myöhemmin otettiin käyttöön postinumerot, koska homman alkoi hoitaa ihmistä ­nopeampi ja tehokkaampi kone.

Edelleen ihmis­aivoja tarvitaan kuitenkin silloin, kun kone ei sel­viydy hommasta. Jos vastaan­ottajan nimi tai osoite on ­koneelle epäselvä, postilainen ­etsii ­oikeat tiedot osoitetietokannasta.

Jos tämä ei auta, kirje tai ­paketti lähe­tetään Postin osoiteselvityspisteeseen, ­missä raskaan sarjan ”sherlockit” käyvät salapoliisityöhönsä. Jos tämäkään ei auta, posti ohjataan Traficomille, missä lähetys voidaan tarvit­taessa avata.

Keräilijöitä harmittaa, kun kaikkea postia ei enää leimata

Postimerkin päälle lyödään postissa leima, jotta samaa merkkiä ei voi käyttää ­kahta kertaa. Tavalliselle tallaa­jalle postileimalla ei ole suurta merkitystä, mutta filatelis­teille eli postimerkkien keräilijöille leimat ovat tärkeitä.

Filatelistiliiton aktiivi Ari Muhonen kertoo, ­että kauniisti keskellä postimerkkiä oleva leima ­tekee postimerkistäkin ­kauniimman.

Moni keräilijä on ­kiinnostunut pelkästään leimoista ja ­etsii vaikkapa tietyllä ­ajanjaksolla tai alueella käytettyjä lei­moja. Siksi keräilijöitä harmittaa, ­ettei kaikkea postia enää leimata.

”Posti kyllä väittää, ­että yli 90 prosenttia lähetyk­sistä leimataan, mutta itsel­leni tulev­asta postista leima on ­ehkä puolessa”, Ari arvioi.

Kenttäposti kertoi kotiväelle, että oma lähimmäinen oli yhä elossa

Sotien aikaan tavallisen postin rinnalle perustettiin kenttäposti, joka kuljetti viestejä rintaman ja kotien välillä. Kenttäpostissa kulki rintamalle tieto siitä, miten kotona pärjäillään, ja kotona tiedettiin, että niin kauan kuin kenttäposti kulki, oma läheinen oli elossa.

Talvisodan kiihkeiden taisteluiden keskeltä lähetetyt viestit olivat lyhyitä tervehdyksiä. Jatkosodan asemavaiheessa rintamalta ehdittiin kirjoittaa pidempiä kuulumisia.

Kenttäpostin sisältö tarkastettiin sensuurissa, jottei viesteissä paljastettu Suomen puolustukselle tulenarkoja asioita. Siitä syystä kenttäpostia pidettiin hitaana. Kirje kulki rintamalta kotiin keskimäärin viidessä päivässä. Siksi lomalle lähtijöiden mukaan laitettiin usein nippu kirjeitä lähetettäväksi siviili­postissa.

Kenttäposti oli viestien lisäksi tärkeä kanava, jota pitkin kulki myös lämpimiä vaatteita ja ruokapaketteja. Paketteja tehtiin talkootyönä muillekin kuin omille läheisille.

Entisajan postineidit katosivat ja vaihtuivat itsepalveluautomaatteihin

Haukiputaalla Postisäästöpankin portailla koreilleet naiset eivät 1950-luvun alussa tienneet, millainen ­puhuri Postissa pian puhaltaa. He elivät ­aikaa, jolloin postikonttori oli ainoa paikka, josta sai harvaan asutulla seudulla myös pankkipalvelut.

Mutta ­että tietokone! Sellainen ihme otettiin käyttöön ensimmäisenä juuri Postipankissa vuonna 1958. Lempi­nimi Ensi­kin kertoi, että Postipankki oli kehi­tyksen kärjessä.

Seuraavien vuosikymmenten ­aikana Postipankki sulautui Sampo-konserniin ja lopulta Danske Bankiin.

Postikonttoritkin katosivat. Vielä 1970-luvulla Postilla oli yli 4 557 omaa toimipistettä, nyt enää kuusi.

Postin käyttäjät on opetettu palvelemaan itseään, sillä tilalle on tullut parituhatta automaattia. Kauppojen ja kioskien kyljessä on noin 700 toimipistettä, mutta Kultapossukerhon lehtikultaisia säästölippaita ei enää ole.

Suomalaiset ovat lehdenlukijakansaa ja lehti on kulkenut postissa syrjäseuduillekin

Maaseudun Tulevaisuus -lehti tupsahti vihtiläiseen postilaatikkoon 1960-luvulla niin kuin se kuuluisa illallinen Manulle.

Suomalaiset ovat aina olleet ahkeria tilaamaan ja lukemaan lehtiä. Sotien jälkeisestä ajasta aina 1980-luvulle lehtien osuus kaikesta postista oli reilusti yli puolet.

Mutta niin kauan kuin Posti on jaka­nut lehtiä, on kiistelty myös ­siitä, ­millä ehdoilla ja hinnalla se sen ­tekee. Nyt kun postia jaetaan enää ­kolmena päivänä viikossa, aikakauslehdet ovat joutuneet miettimään aikataulunsa ­uusiksi.

Sano­malehdet ovat perustaneet omia jakeluorganisaatioitaan postin rinnalle. Suomalaiset haluavat kuitenkin lukea lehtiä syrjäkylilläkin. Siksi valtio tukee sanomalehtien jakelua haja-asutusalueilla.

Rahaa kuljettanut posti on luonnollisesti houkutellut rikollisiakin

Posteissa on käsitelty rahaa ja arvoesineitä, joten konttorit ovat houkutelleet puoleensa myös roistoja.

Hei sotien jälkeen postitoimipaikkoihin tehtiin kymmeniä murtoja, Vuonna 1954 koko Suomi järkyttyi, kun ryöstäjä surmasi Kuhmoisissa postiasemanhoitajan ja tämän kuusivuotiaan lapsenlapsen. Tekijä saatiin kiinni vasta kuukausi myöhemmin.

Kuvan Röykän posti- ja lennätintoimistoon murtovarkaat iskivät vuonna 1968 ja jättivät jälkeensä armotonta sotkua. Seuraavalla vuosikymmenellä murrot vähenivät, koska posti hankki konttoreihinsa hälytyslaitteita. Ryöstöjä laitteet eivät kuitenkaan vähentäneet, päinvastoin.

Myös postin henkilökunta on sortunut rikoksiin. Esimerkiksi vuonna 1976 Raisiossa konttorinhoitaja oli hassannut rahansa lotossa ja kavaltanut siksi postin varoja. Hän herätti huomiota pitämällä aseella uhaten postitarkastajaa hetken panttivankina, mutta jäi lopulta kiinni Turun satamassa.

Lue myös Seura.fi: Jakelutyöstä tuli kauppatavaraa – Näin Postin lehdenjakaja välittää työtään pimeästi eteenpäin.

Postin linja-autoista oli syrjäkylillä iloa sekä Postille että matkustajille

Suomen ensimmäinen postilinja starttasi toukokuussa 1921 Rovaniemen ja Sodankylän välillä. Kyytiin mahtui kirjeiden ja pakettien lisäksi kymmenkunta matkustajaa. Kyyti ei päätä huimannut, sillä auton huippunopeus sai olla päivänvalossa 20 km/h, pimeällä vielä vähemmän.

Postilinjoista oli kuitenkin iso ilo syrjäkylien ja etenkin Pohjois-Suomen asukkaille. Myös Posti hyötyi, koska matkustajilta perittyjen maksujen ansiosta postin kuljettaminen oli halvempaa. Parhaimmillaan vuonna 1970 yhteensä 223 postilinjalla suhasi 417 linjuria.

Kuvan itäsuomalaiset matkustajat nousivat vuonna 1988 viimeisen postiautovuoron vihonviimeiselle matkalle Nurmeksesta Joensuuhun.

Lähteet: Jukka-Pekka Pietiläinen: Suomen Postin historia 2, Postimuseo, Postin viestintä ja Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU.

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 2/2023.