Nostalgia

Tunnetko Aulangon? Puisto on miljonäärin mahtava perintö

Aulangon virkistysalue Hämeenlinnassa syntyi asetehtailija Hugo Standertskjöldin ideasta ja rahoilla. Sen ihanin osa Puistometsä on loistava esimerkki siitä, mitä luonto ja ihminen saavat yhdessä aikaan, kun tarkoitusperät ovat hyvät.

Kaiken takana on nainen. Näin väitetään, vaikka ajatus tuntuu hassulta, kun katselee uljasta pihtakuusta, kaukaa Suomen luontoon saapunutta maahanmuuttajaa.

Todistamme suurta rakkautta, kuiskivat upeat puistolehmukset, jollaisiin ei täkäläisissä metsissä törmää ihan joka päivä.

Näin kuitenkin on, jos päätämme uskoa Aulangon rakennuttajasta Hugo Standertskjöldistä kerrottua tarinaa – ja miksi emme päättäisi.

Näin se suurin piirtein menee.

Janakkalalaiseen aateliskartanoon 1844 syntynyt Hugo lähetettiin nuorena vastavalmistuneena kadettina Puolaan, missä hän rakastui palavasti puolalaiseen kreivittäreen. Kahden vuoden palveluksen jälkeen hän joutui jatkamaan matkaansa Venäjälle lähes 15 vuodeksi. Ensin Tulan ja sitten Izhevskin kivääritehtaille.

Venäjällä hän keräsi asetehtailijana niin valtaisan omaisuuden, että Suomen Pankkikaan ei suostunut ottamaan sitä vastaan.

Hämeenlinnalaisten onneksi hän päätti nelikymppisenä miljonäärinä ostaa kesäasunnokseen Karlbergin kartanon tiluksineen ja rakentaa sen ympäristöön puistometsän. Tarkoitus oli näin houkutella puolalainen nuoruudenrakastettu muuttamaan Suomeen.

No, Standertskjöldin toimittamista avokätisistä lahjoista huolimatta kreivitär ei suostunut jalallaan astumaan Itämeren pohjoispuolelle.

Onneksi everstiä oli rikkauksien lisäksi siunattu viisaudella. Niinpä hän rakensi puiston kaiken kansan iloksi. Siitä sai nautiskella kuka tahansa.

Suon paikalle tekolampia

Kiitos tästä, Hugo! Aulangolla luontoretkiä vetävä opas Marketta Suontausta kuljettaa meidät Toyotallaan talvisen Puistometsän uumeniin.

Ajamme samaa tietä, jota pitkin myös Standertskjöldin vieraita kiikutettiin hevosvaunuilla eväskorit ja sampanjapullot kyydissä kilisten.

Tien varressa komeilevat puistolehmukset vaihtuvat matkalla metsälehmuksiin. Pihtakuuset, lehtikuuset, marjakuuset ja sembramännyt erottuvat supisuomalaisista lajitovereistaan.

Marketta kertoo ison osan kasveista tulleen Hugon tuliaisina Venäjältä, vaikka puita istutettiin paljon vielä 1930-luvulla.

Sammutamme moottorin Ruusulaakson paviljongilla, joka on toinen jäljellä olevista alunperin yhdeksästä huvimajasta.

”Hugon kerrotaan sanoneen, että paviljongeissa kulkijat voivat pysähtyä, katsella luontoa ja ajatella kauniita ajatuksia”, Marketta tietää.

Koristeellinen goottilaispaviljonki on ihmeellinen teos, mutta sen takana jääkannen alla lepäävä Metsälampi on vielä ihmeellisempi, esimerkki luonnon ja ihmisen yhteistyöstä.

Metsälammen ja sen viereisen Joutsenlammen paikalla oli 1800-luvulla suota, jonka tilalle eversti päätti rakentaa kaksi tekolampea. Tarvittiin 300 hevos- ja jalkamiestä kaivamaan ja kuljettamaan maata Vanajaveteen, jonne rakennettiin 100 000 kuutiosta maa-ainesta kaksi tekosaarta.

”Standertskjöld tuotatti lammelle mustia joutsenia Australiasta asti. Niitä tuotiin tänne myös 1930- ja 60-luvuilla. Muistan itsekin nuorena tyttönä ihmetelleeni niitä”, Marketta kertoo.

Nykyiset hämeenlinnalaiset saivat ihailla vuosikausia kyhmyjoutsenparia, jotka oli nimetty kaupungissa syntyneen säveltäjä Jean Sibeliuksen kunniaksi Janneksi ja Ainoksi.

Ruusut paleltuivat

Jos Ruusulaakson paviljongissa saisi käteensä ajasta toiseen liidättävän kaukoputken, sillä voisi katsella, kun Sibelius kaivaa kotelostaan viulun ja intoutuu soittamaan. Finlandiaako hän siinä tapailee?

”Väitetään, että myöhemmin hän korjasi säveltämäänsä Kuusi-teemaa siksi, että hän muisteli Aulangon valtavia kuusia ja ymmärsi, että ne eivät tuulessa heiluessaan olleet mitenkään symmetrisiä”, Marketta muistaa.

Muutama vuosi eteenpäin, ja voisimme nähdä toisessa jälkipolville säilyneessä paviljongissa, tiilisessä Onnentemppelissä, nuoren runoilijanalun Eino Leinon laatimassa säkeitä runoonsa Kel onni on.

Marketta palauttaa meidät nykyaikaan. Ruusulaakso kuten koko Puistometsä ovat toki muuttuneet Standert-skjöldin ajoista.

Paviljonki sai nimensä sadoista sitä ympäröivistä ruusuista, jotka eivät kuitenkaan kestäneet Suomen talvia.

”Useana keväänä niitä istutettiin uudelleen, kunnes urakasta luovuttiin.”

Nyt ruusujen paikan on vallannut harvinainen pihlajametsikkö, jota Metsäntutkimuslaitos tutkii kesäisin kariketta keräämällä.

Paviljongilta lähtee metsän uumeniin pitkospuista tehty polku, jonka päästä paljastuu 1930-luvulla istutetuista jättiläistuijista syntynyt metsikkö.

”Puistossa kasvaa alppikello, jota ei tavata Suomessa Pallastunturia lukuunottamatta missään muualla. Välillä se katosi, mutta viime keväänä löysin jälleen uusia sinisiä kukkia”, Marketta iloitsee.

Metsän toinen ”julkkis” on männikössä kasvava valkolehdokki, jonka presidentti Sauli Niinistö nimitti Ylen Luontoradiossa lempikasvikseen.

”Se kuuluu orkideasukuun ja tuoksuu huumaavasti kesäöisin houkutellessaan yöpölyttäjiä”, Marketta tietää.

Uusia salaisuuksia puisto paljastaa yhä. Pari kesää sitten paikallinen rouva löysi metsän kätköistä luultavasti Standertskjöldin aikaisen puutarhan.

Marketta johdattaa tallaantunutta polkua pitkin Salaiseen puutarhaan ja esittelee elossa säilyneitä vanhoja lajikkeita, paratiisiomenapuun ja monta pensasta kanadanpunaista viinimarjaa.

Hugon aikaan Aulangolla oli puutarhojen lisäksi 30 kasvihuonetta ja toistatuhatta kasvilavaa.

Miten mahtoi olla Standertskjöldin oman luontosuhteen laita? Marjastiko hän? Metsästikö? Kulkiko metsässä?

Tarinat kertovat everstin liikkuneen kyllä keppiinsä nojaten tarkkailemassa puiston valmistumista.

”Vanhemmalla iällä hän lihoi valtavasti, joten hän ei olisi pystynytkään sillä tavalla liikkumaan”, Marketta tietää.

Nykyisille luonnossa liikkujalle Puistometsä on hieno kohde. Ruusulaakson upeaksi kunnostettu paviljonki ja metsälehmuskuja on ikuistettu taustaksi lukemattomiin hääkuviin.

Mutta miten on joutsenten laita?

Vielä kaksi kesää sitten Janne ja Aino viihtyivät Joutsenlammella ja pesivät sen keskelle rakennetussa tekosaaressa. Talveksi pariskunta kuljetettiin Ähtärin eläinpuistoon.

Pariin kesään joutsenia ei ole näkynyt. Mihin ne ovat kadonneet?

”Siinä kävi niin onnettomasti, että Janne ajautui tappeluun laulujoutsenuroksen kanssa ja se jouduttiin lopettamaan. Joutsen on hyvin pariuskollinen, joten en usko Ainonkaan selvinneen ilman puolisoaan”, Marketta tuumaa.

Vuonna 2001 Janika-myrsky teki tuhojaan kaataen satoja puita. Muutamaa vuotta aiemmin ahne voro oli kaatanut mukaansa arvokkaan visakoivikon.

Aulanko on kokonaisuudessaan ainutlaatuinen esimerkki siitä, että ihminen saa aikaan kauniita asioita, mutta joutuu silti ennemmin tai myöhemmin nöyrtymään villin luonnon edessä.

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 2/2018