Hittimusikaalien ohjaaja Samuel Harjanne oli koulussa kummajainen, joten hän rötösteli kuuluakseen porukkaan – äidin oivalluksen ansiosta hänellä oli onneksi oma heimo muualla
Vaikka haukkuminen ei tuntunut kivalta, se ei saanut Samuelia lopettamaan oman juttunsa tekemistä. Musikaalit olivat mahtavinta mitä hän tiesi.
Ohjaaja Samuel Harjanne on viettänyt hullua syksyä. Neljä hänen ohjaamaansa musikaalia on saanut ensi-illan: Priscilla, aavikon kuningatar, Anastasia ja Come From Away ovat hänen käsistään jo valmiita.
Tätä juttua tehdessä Samuel ohjasi musikaaleista viimeistä, Turun kaupunginteatterin Hiljaisia siltoja. Meneillään oli tekniset harjoitukset, joissa hiottiin kohdilleen valoja, lavasteita, taustakuvia ja pyrotekniikkaa. Nyt teos on saanut ensi-iltansa ja Samuelin urakka on päättynyt.
Se hiukan hirvittää, sillä syksyn ajan hän on elänyt työlle koko valveillaoloaikansa. Nyt edessä on puolen vuoden paussi.
”Tauko kauhistuttaisi minua, jos tiedossa ei olisi uutta tuotantoa sen jälkeen. Olisin kokovartalokrampissa, pitäisin kynsin ja hampain kiinni tästä viimeisestä tuotannosta enkä haluaisi päästää sitä ensi-iltaan”, Samuel sanoo.
Mutta koska työlle on tiedossa jatkumoa, taukoa voi kutsua lomaksi. Ja sitä voi odottaa innoissaan.
”Saan aikaa itselleni ja parisuhteelle. Pääsen matkustamaan ja palautumaan koronan aiheuttamista henkisesti hirveistä kahdesta vuodesta.”
Tässä jutussa Samuel Harjanne kertoo, mitkä kolme hänen elämänsä käännekohtaa ovat muovanneet hänet siksi mieheksi, joka hän tänään on.
1. KÄÄNNEKOHTA: OUTO POIKA LÖYSI KALTAISTANSA SEURAA
Samuel on niitä, jotka ovat jo lapsena tehneet sitä mitä tänään tekevät työkseen. Harjanteet asuivat Helsingin Lauttasaaressa, ja siellä, seitsemänkerroksisen talon takapihalla, pikku-Samuel organisoi esityksiä. Rooleissa oli liuta naapurin lapsia, pikkusiskot Sonetta ja Sofia ja Samuel itse. Ennen esityksen alkua he kiersivät soittelemassa naapureiden ovikelloja ja kutsuivat katsomaan.
Sama meno jatkui koulussa. Samuel sai koulukaverit mukaan esityksiin, joiden puikoissa hän hääräsi. Hän päätti, mistä musiikkikappaleesta siirrytään toiseen ja kuinka leijonat konttaavat lavalla Disney-potpurissa.
”Se oli leikkiä, joka antoi myös minulle mahdollisuuden esiintyä. Mutta esiintymistä tärkeämpää oli jo silloin se, että pääsin ilmaisemaan asioita isosti.”
Samuel oli myös hyvä laulamaan, äänialaltaan poikasopraano. Tällaisilla lahjoilla ja viehtymyksillä varustettu lapsi oli koulussa outolintu. Sellaisille pojille koulukavereilla oli valmiit nimet: Homo! Tyttö!
Nimittely ei saanut Samuelia piilottamaan kynttiläänsä vakan alle, päinvastoin. Kevätjuhlassa hän nousi lavalle viitta harteillaan ja lauloi Yön kuningattaren aarian Taikahuilu-oopperasta.
”Se päähänpisto oli kuin itsemurha.”
Kouluyhteisön vieroksunta ei kuitenkaan murskannut Samuelia. Niin ei käynyt, koska ensimmäisellä luokalla hänelle oli tapahtunut jotain tärkeää.
Samuel Harjanne, koulun ainoa laulava poika
”Kokeilet kerran, ja jos et pidä, ei tarvitse mennä toista kertaa.” Näillä sanoilla äiti patisti ensimmäistä luokkaa käyvän Samuelin Suomalaisen Poikakuoron harjoituksiin.
Samuel oli vastentahtoinen. Kuorossa laulettiin klassista musiikkia, joka ei tuntunut sydämessä samalla tavalla kuin Disneyn piirrettyjen musiikki.
Samuel kuitenkin meni ja rakastui oikopäätä kuorossa laulamiseen.
”Olin koulussa ainoa poika, joka lauloi tai jota kiinnosti minkäänlainen esittävä taide. Olin jäänyt ulkopuoliseksi monesta kaveripiiristä, koska ei ollut yhteisiä intressejä. Mutta kuorossa oli yhtäkkiä kaksikymmentä kaltaistani poikaa: hekin rakastivat laulamista.”
Kuoron kautta Samuel ei löytänyt pelkästään omaa viiteryhmäänsä. Se toi hänen elämäänsä myös musikaalit ja polun nykyiseen työhön.
Tie musikaalien pariin kävi kuitenkin mutkan eli oopperan kautta. Kymmeneen ikävuoteen mennessä Samuel oli ollut mukana kolmessa eri Taikahuilun tuotannossa. Samoihin aikoihin hän vetäisi televisiossa Seppo Hovin juontamassa Karuselli-ohjelmassa italiaksi yltiödramaattisen Con te partirò -kappaleen.
Näillä näytöillä Samuelia pyydettiin Helsingin kaupunginteatteriin Les Misérables -musikaalin koe-esiintymiseen, ja hänet valittiin esitykseen.
11-vuotiaasta Samuelista tuntui kohtuuttomalta, että säännöt kielsivät lapsinäyttelijää esiintymästä lauantain molemmissa esityksissä. Hän olisi kaikkein mieluiten kuollut monta kertaa päivässä Les Misérablesissa.
”Hurahdin täysin.”
Samuel Harjanne oli vähällä päätyä hunningolle
Oman intohimon löytäminen toimi koko alakoulun ajan vastalääkkeenä nimittelylle ja kummeksunnalle.
”Ei haukkuminen kivalta tuntunut, mutta ei se myöskään murtanut minua tai estänyt jatkamasta oman juttuni tekemistä. Musikaalit olivat siisteintä maailmassa, enkä antanut kenenkään ottaa niitä minulta pois.”
Samuel Harjanne arvelee, että niin olisi kuitenkin saattanut käydä, jos mollaaminen olisi jatkunut vielä pidempään. Hän oli jo alkanut tehdä tyhmyyksiä ja rötöstellä, jotta voisi tuntea kuuluvansa porukkaan. Elämä oli lähdössä väärään suuntaan.
Se loppui viime tipassa, kun hän vaihtoi koulua yläasteella. Käytyään muutaman viikon uuden koulun musiikkiluokkaa Samuel oivalsi yhtäkkiä, että hänen omanarvontuntonsa ja itsetuntonsa olivat kohonneet.
”Se johtui siitä, että ympärilläni oli ihmisiä, jotka tekivät tavalla tai toisella samaa kuin minä. Tunsin kuuluvani tähän joukkoon.”
2. KÄÄNNEKOHTA: OPPI SIITÄ, ETTEI KANNATA LOUKATA
”Valitettavasti sinua ei valittu tähän tuotantoon.”
Samuel tuijotti viestiä pettyneenä. Hän oli 18-vuotias ja tavoitellut ensimmäistä rooliaan ammattilaisena Kiss me Kate -musikaalissa. Mutta näin siinä sitten kävi.
Juuri silloin Kiss me Katen koreografi Osku Heiskanen laittoi viestin, jossa hän kutsui Samuelin Savoy-teatteriin katsomaan erästä esitystä. Outoa, Samuel ajatteli. En saanut töitä, vaan kutsun.
Väliajalla Samuel harmitteli Oskulle, että he eivät pääse tekemään yhteistyötä Kiss me Katessa. Nyt oli Oskun vuoro hämmästyä: Mitä ihmettä? Kyllä sinut valittiin.
Seuraavana päivänä tuottajalta tuli pahoittelut siitä, että hän oli lähettänyt Samuelille väärän viestin.
Näin alkoi Samuelin ura ammattimaisena musikaalinäyttelijänä. Kompuroiden, mutta alkoi kuitenkin.
Tosiasiassa Samuel oli jo konkari musikaalien tekijänä. He olivat tehneet kaveriporukassa omia projekteja jo vuosia. Yksi esityksistä oli omatekoinen Mamma Mia. Samuel oli saanut käsiinsä musikaalin nuotit, ja he kirjoittivat porukalla oman käsikirjoituksen Abban kappaleiden pohjalta. Tarina eteni samassa järjestyksessä kuin laulut olivat nuottikirjassa.
”Emme tajunneet, että ne olivat aakkosjärjestyksessä. Tuli aikamoista draamaa.”
Teos ei jäänyt elämään, mutta hiukan myöhempi Honk! jäi. Se kertoi ruman ankanpoikasen tarinan ja oli Suomen kantaesitys. Siitä piti myös Helsingin Sanomien kriitikko Jukka Kajava.
Samuel Harjanne oli nuorena töksäyttelijä
Nuorena aloittamisessa oli se hyvä puoli, että Samuel Harjanne sai tehdä pahimmat virheensä ennen ammattiuraa. Hän pääsi jo varhain harjoittelemaan esimerkiksi sitä, miten toisille ei pidä puhua, kun antaa palautetta.
Muun muassa se kävi selväksi, ettei kannata sanoa: näytät siltä kuin sinulla olisi jokin kohtaus. Niin 15-vuotias Samuel tokaisi ystävälleen, jolla oli laulaessa sormet krampissa.
”Hän on onneksi yhä hyvä ystäväni, mutta hän muistaa edelleen, kuinka ilkeästi sanoin.”
Töksäyttelyssä on sekin vaara, että muut alkavat pelätä virheiden tekemistä.
”Nykyisin ajattelen, että moka on lahja. Virhe on aitoa, humaania ja orgaanista. Virheestä syntyy aina jotain uutta. Sitä haen tähän taidemuotoon, jota pidetään usein pinnallisena ja yksiulotteisena.”
3. KÄÄNNEKOHTA: KUN SYDÄN ALKOI PAMPPAILLA
26-vuotiaana Samuel Harjanne oli laulanut musikaaleissa ammatikseen kahdeksan vuotta. Syksyllä hän haki laulajaksi Mamma Mia -musikaaliin Svenska Teaterniin. Häntä ei valittu, ja rannalle jäämisen aiheuttamasta turhautumisesta tuli tärkeä hetki hänen elämässään.
Harmi nimittäin poiki ajatuksen: ehkä nyt olisi oikea hetki lähteä opiskelemaan musikaalinäyttelemistä Britanniaan. Samuel kävi läpi eri koulujen tarjontaa ja huomasi, että näyttelijäopintojen sijaan sydän pamppailikin villisti ohjaajaopintojen kohdalla.
Niin hän päätti hakea musikaaliohjaajaopintoihin, vaikka vaatimukset hirvittivät. Sisään päästäkseen piti olla jo valmiiksi ammattilainen. Samuelin hämmästykseksi neljän koulun ovi aukeni.
”Se antoi ihan hirveästi buustia.”
Varsinainen näytön paikka oli kuitenkin vasta edessä, sekä ammatillisesti että henkilökohtaisesti.
Millaista on olla pomo vanhoille ystäville?
Jos Kinky Boots -musikaali neljä vuotta sitten ei olisi menestynyt niin hyvin kuin se teki, Samuelin elämä olisi nyt erilaista. Se oli hänen ensimmäinen iso musikaalituotantonsa Suomessa, ja juuri Helsingin kaupunginteatterissa, jossa hän oli esiintynyt musikaalinäyttelijänä vuosia. Työkaverit olivat tuttuja, mutta nyt Samuel oli eri asemassa.
”Ennen heitettiin heidän kanssaan yhdessä läppää ja perseiltiin. Sitten yhtäkkiä minun oli rakennettava auktoriteetti ja jonkinlainen kuori suhteessa heihin, koska nyt minä olin se, joka päätti, kuka sai roolin. Minulla on aina perusteet valinnoilleni, mutta sitä en näytä kenellekään, että näiden asioiden kanssa on vaikeaa painia.”
Muuten roolin vaihtaminen laulavasta näyttelijästä ohjaajaksi on ollut helppoa.
”En ole koskaan ajatellut olevani vain laulaja, vaan olen pitänyt itseäni aina musikaalihörhönä.”
Lue myös Anna.fi: Eräänä päivänä DNA:n asiakaspalvelija Lauri Mikkola kävi irtisanomassa itsensä – nyt hän on Suomen kuumin musikaalitähti
Samuel on nuori ammatissaan, sillä isojen musikaalien ohjaajat ovat yleensä reippaasti vanhempia kuin 34-vuotiaita. Sille on syynsä. Isojen tuotantojen kasassa pitämiseen taloudellisesti ja taiteellisesti tarvitaan kokemusta.
”Täytyy päästä mokaamaan kunnolla ennen tällaista vastuuta. Minä olen tehnyt mokia tosi nuorena tajuamatta silloin, että elin virheiden tekemisen aikaa.”
Työ Suomessa, koti Stigin luona Tanskassa
Samuelin elämässä on kaksi vaihdetta. Työt ovat Suomessa, koti Kööpenhaminassa, jossa hän asuu yhdessä junaliikenteen hallinnoijana työskentelevän miehensä Stigin kanssa. Tanskassa Samuel ei työskentele.
”Kaikella rakkaudella miestäni kohtaan, mutta luulen että hän ei ihan ymmärrä, kuinka iso intohimo työni on minulle. Ei sitä ymmärrä moni muukaan.”
Samuel haaveilee pääsevänsä jonain päivänä ohjaamaan myös Tanskaan. Koska työt pitävät häntä paljon pois kotoa, hänelle ei ole syntynyt Kööpenhaminaan omia sosiaalisia ympyröitä. Kaverit ovat Stigin kavereita. Kieltä hän kuitenkin osaa jo jonkin verran.
”Det går bedre og bedre. Puhumista helpottaa esimerkiksi se, että uskallan heittäytyä oksennusrefleksiin, joka kuuluu tanskan ääntämiseen.”
Juttu on julkaistu Kotiliedessä 21/2022
Kommentoi
Kommentoi juttua: Hittimusikaalien ohjaaja Samuel Harjanne oli koulussa kummajainen, joten hän rötösteli kuuluakseen porukkaan – äidin oivalluksen ansiosta hänellä oli onneksi oma heimo muualla