Askartelu

Vanhat farkut ja kanavatyöt taipuvat Mervin käsissä upeiksi tyynyiksi, jotka hurmaavat somessa – katso kuvat!

Mervi Hietanen-Loppi taiteili kirpputorilta löytyneistä farkuista ja vuosikymmeniä vanhoista kanavatöistä tyynyjä, jotka sopivat koristamaan esimerkiksi terassia tai parveketta.

Kesäkuun lopussa Kotilieden käsityöryhmässä Facebookissa villitsi julkaisu, jonka keskiössä loisti vanhoista farkuista ja kanavatöistä tehdyt koristetyynyt. Julkaisun naputellut Mervi Hietanen-Loppi yllättyi kuvan ja tekstin keräämistä peukutuksista ja positiivisista kommenteista.

”Hyvää palautetta tuli todella paljon, ja olin aika yllättynyt. Vain yksi ihminen kyseli kommenteissa työvaiheista. Olen todella iloinen ja kiitollinen siitä, että julkaisu sai niin paljon tykkäyksiä ja mukavia kommentteja”, Mervi iloitsee.

Tarvikkeet tykkäyksiä keränneiden tyynyjen tekemiseen löytyivät kirpputorilta, Mervi kertoo Kotiliedelle. Valmiit kanavatyöt olivat säilyneet hyvin kehyksissään lasin alla ja maksoivat vain muutaman euron kappaleelta.

”Erityisesti minua puhuttelivat taulut, joiden taakse oli lyijykynällä kirjoitettu tekstiä. Toisen taulun taakse tekijä oli kirjoittanut, että taulut saa tekijän jälkeen antaa vain Vuokolle ja Veikolle. Toisen työn, jo viisikymmenvuotiaan, oli tehnyt joku Aune vuonna 1969.”

Vanhojen farkkujen käyttämisestä käsitöissä Mervi innostui luettuaan Pirkko Kuuselan Vanhat Farkut uusiksi -kirjan (Moreeni). Kaavojen selaamisen jälkeen syntyi idea tehdä kirpputorilta löytyneistä farkuista koristetyynyjä ja yhdistää niihin kanavatöitä.

Lue myös: Kirsi Salmivalli taiteilee näyttäviä makramee-töitä poronsarviin – katso kuvat ihastuttavista teoksista!

Kanavatöiden irrottaminen kehyksistä vie aikaa

Mervi mukaan tyynyt syntyivät helposti ja vaivattomasti. Työläin vaihe oli irrottaa kanavatyöt kehyksistään.

”Osa töistä oli kiinnitetty kehykseen ensin liimaamalla ja sitten naulalla tai niittaamalla.”

Koristetyynyt sopivat hyvin esimerkiksi parvekkeelle tai terassille.
Koristetyynyt sopivat hyvin esimerkiksi parvekkeelle tai terassille.

Kun työt oli saatu kehyksistään irti, Mervi pesi ne käsin viileässä vedessä hienopesuna. Näin villalangasta tehtyjen teosten värit eivät kärsineet vaan pikemminkin kirkastuivat. Pesemisen jälkeen Mervi asetteli työt kuivumaan styrox-levyn päälle, jotta ne venyisivät takaisin muotoonsa.

Vanhoista farkuista leikatuista suorakaiteen muotoisista paloista käyttöön valikoituivat väreiltään yhteensopivimmat. Mervi ompeli palaset yhteen paksuille töille tarkoitetulla farkkuneulalla. Ompelukoneen tikin hän sääti tavanomaista pidemmäksi.

Lopuksi hän ompeli kanavatyön kiinni tyynynpäälliseen, täytti tyynyn rouheella ja ompeli täyttöaukon käsin kiinni.

Mervi hankkii usein kirpputoreilta materiaaleja valmiiksi tulevia töitä varten. Tyynynpäällisiin sopivat kaikenlaiset omaa silmää miellyttävät kanavatyöt. Koollakaan ei ole suurta merkitystä, sillä liian suuren teoksen voi leikata pienempiin osiin ja hyödyntää useammassa eri käsityössä.
Mervi hankkii usein kirpputoreilta materiaaleja valmiiksi tulevia töitä varten. Tyynynpäällisiin sopivat kaikenlaiset omaa silmää miellyttävät kanavatyöt. Koollakaan ei ole suurta merkitystä, sillä liian suuren teoksen voi leikata pienempiin osiin ja hyödyntää useammassa eri käsityössä.

Lue myös: Tyyny x 4 – katso ohje ja virkkaa tai neulo ihanat tyynyt sisustukseen!

Innokas kirppistelijä inspiroituu tällä hetkellä silkkisolmioista

Mervi on vannoutunut käsityöihminen. 72-vuotias eläköitynyt viestintäpäällikkö saa ideat töihinsä selailemalla käsityölehtiä, Pinterestiä ja kirjastosta lainattuja käsityökirjoja.

”Seuraan harvoin mitään ohjetta tarkasti, vaan yritän soveltaa sitä omiin tarpeisiini ja materiaaleihini. Tykkään pähkäillä ja yrittää ratkaista ongelmia.”

Iän myötä pienikokoisten töiden tekeminen on alkanut houkuttaa suuria enemmän. Sukat tai kookkaat villapaidat eivät enää kiehdo, vaan Mervi tarttuu ennemmin virkkuukoukkuun.

Tällä hetkellä innokasta kirppiskiertelijää inspiroivat silkkisolmiot.

”Materiaaleina silkkisolmiot ovat upeita. Olen löytänyt italialaisia käsin tehtyjäkin. Tuskin kukaan on keksinyt käyttää niitä materiaaleina.”

Mervi käsissä solmioista syntyy esimerkiksi pieniä laukkuja, pussukoita ja joulukortteja. Värien ja materiaalien yhdisteleminen toisiinsa viehättää, eikä töitä voi suunnitella turhan valmiiksi, sillä koskaan ei tiedä, minkälaisia solmioita kirpputorilta sattuu löytymään.

Kanavatöitä Mervi hyödyntää tyynynpäällisten lisäksi myös pikkulaukkujen teossa. Laukut syntyvät samaan tapaan kuin tyynytkin: ensin puretaan kanavatyön kehykset, työt pestään ja huolellisen kuivumisen jälkeen ommellaan kiinni laukkuun.

Kanavatöistä syntyy tyynyjen lisäksi myös pikkulaukkuja. 
Kanavatöistä syntyy tyynyjen lisäksi myös pikkulaukkuja.
Kukkakuvioiset kanavatyöt tekevät pikkulaukuista kauniin hempeitä.
Kukkakuvioiset kanavatyöt tekevät pikkulaukuista kauniin hempeitä.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Vanhat farkut ja kanavatyöt taipuvat Mervin käsissä upeiksi tyynyiksi, jotka hurmaavat somessa – katso kuvat!

MuM1

Kyllä solmioista on tehty esim. hameita jo vuosikymmeniä sitten.
Mutta nuo laukut ovat ihania. Tyynyt taas eivät ole mieleeni, ennemmin katsoisin noita seinällä. 🙂

Sinun täytyy kommentoidaksesi.