Käsityö

Tiina Kaarela: Puikkomaisterin lapaskirja

Kirja toimii iloksi ja inspiraatioksi mutta hyvin myös heille, jotka kaipaavat perusteellisia ohjeita.

Puikkomaisterin lapaskirja

Väriä, huolellisuutta ja idearikkautta. Puikkomaisteri Tiina Kaarelan ja valokuvaaja Susa Junnolan toinen yhteinen kirja ei petä. Lapasissa, sormikkaissa ja kämmekkäissä on monenlaista tyyliä ja värimaailmaa. Eri tyylejä riittää, koska Kaarela on usein ajatellut jotakuta määrättyä ihmistä ja suunnitellut käsineet juuri hänelle.

Miehen toivomuksesta väreiltään hillityt, taideterapeuttia ajatellen iloiset erivärisormikkaat, itämaisen tanssin opettajalle silkkimohairia sukkalangan seassa sisältävät ylelliset kädenlämmittimet. Joidenkin innoittajana on ollut tv-sarja toisesta maanosasta tai oopperan pukuloisto. Tämä monipuolisuus ilahduttaa kaltaistani kirjankuluttajaa, joka useimmiten selailee kirjoja ihan vain ilokseen ja inspiraatioksi.

Mutta kirja toimii hyvin myös heille, jotka kaipaavat perusteellisia ohjeita. Niitä riittää neulomisen perusasioista alkaen. Kirjassa olevat kaaviot ovat reilun kokoisia, mikä helpottaa lukemista kummasti. On myös hyvä juttu, että jos ohjeeseen jäänyt epäselvyys tai virhe  on päätynyt kirjaan asti, asiaa ei tarvitse kovin kauan itsekseen ihmetellä, kirjoittaja korjaa asian nettiblogissaan.

Tiina Kaarela: Puikkomaisterin lapaskirja, Moreeni 2016

Kommentoi

Kommentoi juttua: Tiina Kaarela: Puikkomaisterin lapaskirja

Sinun täytyy kommentoidaksesi.