
Siementen kerääminen kasvimaalta säästää luontoa ja omaa lompakkoasi – näin otat siemenet talteen
Omalta kasvimaalta koottu siemenvarasto on yksi keino kohti hieman suurempaa omavaraisuutta. Paras aika siementen keräämiselle on loppukesän poutapäivä.
Siementen kerääminen on puutarhakauden viimeisiä tärkeitä töitä. Oman siemenvaraston kokoamisesta on monenmoista hyötyä. Ensinnäkin se säästää kukkaroa. Kun siemeniä on omasta takaa, niitä ei tarvitse ostaa kaupasta. Kotipuutarhasta kerätyt lähisiemenet säästävät myös ympäristöä, sillä kaupallinen siementen kasvatus, pakkaus ja kuljetus kuluttavat luonnonvaroja.
Erikoisempia lajikkeita ei joka vuosi ole siemenmyymälöissä saatavilla, mutta omista vihanneksista talletetut siemenet ratkaisevat tämänkin ongelman. Kaiken lisäksi itse kerätyt siemenet ovat takuulla tuoreita.
Samalla paikalla useita vuosia kasvaessaan kasvit sopeutuvat vähitellen vallitseviin olosuhteisiin. Näin kasveista kehittyy hiljalleen oma kanta, joka on kuin kotonaan juuri tietyllä kasvupaikalla. Tämän vuoksi omaa siemenpankkia kartuttamalla muokkaat vähitellen kasvimaatasi entistä helppohoitoisemmaksi ja satoisammaksi.

Vain parhaat siemenet kelpaavat
Ota talteen vain valioyksilöitä, sillä kaikin puolin virheettömistä, pullukoista ja kookkaimmista siemenistä kasvaa parhaimmat taimet.
Sama pätee myös vaikkapa siemenperunoiden tai valkosipuli-istukkaiden valintaan: erottele jo sadonkorjuun ohessa kauneimmat perunat ja muhkeimmat valkosipulit erilleen ja säilö ne varmaan paikkaan seuraavan vuoden istutusta varten.

Siementen laatuun vaikuttaa sekä kasvien hyvinvointi että kuluneen kesän säät. Elinvoimaiset kasvit ovat saaneet osakseen riittävästi ravinteita ja vettä, joten ne tuottavat myös elinvoimaisia siementä.
Kaikkiin olosuhteisiin hoidolla ei kuitenkaan voi vaikuttaa, joten poikkeuksellisen kuivan, märän tai kylmän kesän koettelemat kasvit eivät välttämättä tee juuri yhtään itämiskelpoista siementä.
Siementen kerääminen on poutapäivän puuhaa
Siemenet ovat kypsiä kerättäviksi, kun siemenkodat tai palot alkavat halkeilla, tummua ja kuivua. Usein kypsät siemenet tuntuvat irtoavan kasvista kuin itsestään.
Paras keräysaika on poutapäivä, kun kaste on jo haihtunut kasveilta. Leikkaa kypsät siemenkodat kasvustosta irti kokonaisina.
Pidä eri kasvien siemenet kerätessä visusti erillään, sillä myöhemmin niitä voi olla hankala erottaa toisistaan. Sujauta jokaisen kasvin siemenerä omaan paperipussiin tai kirjekuoreen. Kirjoita pussiin kasvin nimi ja keruupäivä.
Kuivata siemenet ilmavasti, sillä siemenissä on vielä kosteutta ja ne saattavat homehtua liian tiiviiseen pussiin tai purkkiin pakattuina. Kun siemenet tuntuvat kuivilta, voit puhdistaa ne muista kasvinosista ja pakata pienempiin pusseihin.
Kuivattava ennen säilömistä
Tomaattien, kurkkujen, kurpitsojen siemenet vaativat erikoiskäsittelyn ennen talletusta, sillä niiden siemenet kehittyvät hedelmien sisällä.
Anna hedelmien kasvaa täyteen mittaansa, jotta siemenetkin ovat varmasti kypsyneet. Halkaise hedelmä varovasti veitsellä ja kaavi siemenet ulos veitsenkärjellä tai lusikalla.
Siemenet ovat liman peitossa, joka täytyy puhdistaa ennen siementen kuivatusta. Huljuttele siemeniä tiheässä siivilässä juoksevan veden alla, kunnes siemenet ovat täysin puhtaita.
Levitä siemenet lopuksi kuivumaan väljästi esimerkiksi tarjottimelle tai muulle laakealle astialle. Sekoittele siemeniä silloin tällöin, jotta ne kuivuvat tasaisesti, eivätkä takerru toisiinsa tai astiaan.
Siemenet kuivuvat koosta riippuen viikossa tai parissa. Säilö kuivat siemenet nimikoituihin paperipusseihin.
Juttu on julkaistu Maalla-lehdessä 8/2022.
Kommentoi
Kommentoi juttua: Siementen kerääminen kasvimaalta säästää luontoa ja omaa lompakkoasi – näin otat siemenet talteen