Puutarha

Tetenarsissi kestää pakkasta paremmin kuin mikään muu ruukkukukka – kunhan et unohda tätä oleellista vaihetta!

Alkukevään sääolot vaihtelevat pakkasista suojakeleihin. Tetenarsissi on hyvin kylmää kestävä, pienikokoinen narsissi, jonka lajikenimenä on Tête-à-Tête.

Parvekkeella kanervat, havut ja syyskukat ovat rupsahtaneet kompostikuntoon, ja lämpimiin säihin on vielä matkaa. Nyt on aika laittaa tetenarsissi ulos parvekkeelle tai pihalle. Sopii kasvi sisällekin.

Ruukkukukkana tetenarsissin suosio on noussut huimasti 2000-luvulla, sillä sen säidenkeston on havaittu olevan erinomainen suomalaisissakin vaihtelevissa kevätoloissa.

Lue myös: Sipulikukat voi istuttaa vanhoihin astioihin

Tete-narsissit
Siroilla tetenarsisseilla on pitkä historia kevään kausikasvina. Lajike on rekisteröity vuonna 1949. © Hanna Marttinen

Tête-à-tête eli tuttavallisemmin tete-narsissi

Pienikukkainen tetenarsissi ilahduttaa pirteän keltaisilla kukillaan. Valitse kaupassa hieman nupullaan oleva yksilö, niin saat nauttia kukista pidempään. Kuihtuneet kukat voi leikata pois.

Narsissia ei tarvitse kastella joka päivä. Tarkkaile kuitenkin, että multa pysyy kosteana, etenkin pakkasella.

Sipulikukkiin lukeutuvaa narsissia ei tarvitse lannoittaa, sillä sipulissa on kaikki kasvuun vaadittava

Kukinnan loputtua ja ilmojen lämmettyä sipulit voi ottaa ruukusta ja istuttaa puutarhaan noin 10 sentin syvyyteen. Älä irrota lehtiä sipulista, vaan anna niiden kuihtua omaan tahtiinsa.

Eläimet jättävät narsissit yleensä rauhaan.

Tetenarsissi kestää pakkasta, jos muistat kastella sen kunnolla

Tetenarsissi kestää pakkasta paremmin kuin mikään muu varhaiskevään ruukkukukka.

Hyvin kastellun ja muutamia päiviä viileään ulkoilmaan totutelleen tetenarsissiruukun voi aivan huoletta jättää ulos, kunhan pakkaslukema on alle -10 astetta.

Kunnon kastelu on tärkeää, sillä muuten pakkasenkesto heikkenee.

Jos pakkasta on odotettavissa kymmentä astetta enemmän, narsissit kannattaa tuoda sisälle tai ne voi peittää sanomalehdillä tai pakkasharsolla.

Lasitetun parvekkeen ulkopuolinen lämpötila saa olla reilusti toistakymmentä astetta pakkasen puolella ennen kuin tetenarsissia kannattaa mitenkään suojata.

Tetenarsissin voi joko laittaa ulos parvekelaatikkoon tai astiaan ruukkuineen, tai sen voi istuttaa multaan ilman viljelyruukkua.

Pakkasyön jälkeen narsissit voivat näyttää nuukahtaneilta, mutta ne toipuvat auringossa ja lämmössä entiselleen.

Viileässä säässä tetenarsissien kukkaloisto kehittyy hitaasti, mutta toisaalta täysi kukinta kestää useita viikkoja.

Helposti käy niin, että narsissien kukinta alkaa hiipua vasta siinä vaiheessa, kun on aika tuoda viileää kestävät orvokit parvekkeelle.

Kolme erilaista narsissia tarjottimella
Kukilla ja sipuleilla on kokoeroja. Kuvassa vasemmalla ’Tête-à-Tête’, keskellä keltavalkoinen ’Spring Sunshine’ ja keltainen, kookas ja suurikukkainen ’Gold Medal’. © Hanna Marttinen

Vertaile pikkunarsissien hintaa ja laatua

Valitessasi itsellesi sopivaa ruukkua, ja vertaillessasi hintoja kiinnitä huomiota näihin:

Lähde: Kauppapuutarhaliitto

Kommentoi

Kommentoi juttua: Tetenarsissi kestää pakkasta paremmin kuin mikään muu ruukkukukka – kunhan et unohda tätä oleellista vaihetta!

Nonna.

En tiennytkään, että nuo kestävät pakkasta.
Näistä tuleekin parvekkeelle (lasitettu) ekat kevättunnelmat.

rups

Pääsiäiseksi ostamani tetet rupsahtivat viime yönä patiolla, helle vai mikä ne kuihdutti? – Voinko kaivella ne heti ruukusta ja istuttaa pihanurmelle odottelemaan lehtien lakatumista? vai … Ja pitääkö ne jättää puoliksi pintaan kuten olivat kaupanruukussa vai istuttaa syvempään, josko nousisivat ensi keväänä? Muita neuvoja?

puutarhatoimittaja

Vaikk joskus korostetaan kovasti, ettei ruukkunarsisseja saa kastella paljoa, eivät ne kuivinakaan kunnolla kuki.
Kukkineet narsissit voi istuttaa heti, kun maa sulaa istutuskuntoon. Ihan läjässä olen säilyttänyt siihen saakka. Istutussyvyydellä ei tunnu olevan kauheasti väliä, kunhan olen saanut multaan vähän kairattua.
Ulkona ”ruukkunarsissit” sitten kukkivat miltei paremmin kuin aikoinaan ruukuissa!

tirri

ostin pelargonit ja istutin ne ruukkuihin voiko pakkanen tulla vielä miten voin ne peittää pakkaselta

piipi

ostin narsissin sipuleita minkälainen multa pitää olla mihin ne laittaa ja laitanko nyt heti vaikka ensi vuonna han ne vasta kukkii? Miten paraasta laitta nippuun vai vierekkäin harvaan.

Sinun täytyy kommentoidaksesi.