
Tätä et tiennyt Alvar Aallosta - suunnitteli kokonaisen asuinalueen Kymenlaaksoon
Monet Alvar Aallon suunnittelemat kohteet ovat tuttuja. Yksi tuntematon on Kouvolassa sijaitseva tehdas kokonaisine asuinalueineen. Loistava päiväretkikohde arkkitehtuurista kiinnostuneelle.
1930-luvulla Alvar Aalto suunnitteli Kouvolan Inkeroisiin Anjalan paperitehtaan ja Inkeroisten kartonkitehtaan työväelle muun muassa asuinalueen, lukuisia taloja sekä koulun. Lisäksi Aalto suunnitteli paperitehtaan ulkoasun.
Mikään salaisuus paikka ei tietenkään ole. Molemmat tehtaat toimivat ja taloissa asutaan yhä edelleen.
Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi Stora Enso on avannut ovia rakennuksiin, joihin pääsee tutustumaan ilmaisilla opastetuilla kierroksilla. Toimiviin tehtaisiin ei kuitenkaan tehdä vierailuja.
Vierailulla yli-insinöörin omakotitalossa
Tehtaanmäen kierroksen voi aloittaa yli-insinöörille suunnitellusta Mäntylästä, joka toimii nykyään Stora Enson vierasmajana.
Talo on kalustettu Alvar Aallon suunnittelemilla kalusteilla. Yläkerran tasanteella on myös takka.
Talon aulassa vieraat vastaanottaa suuri takka, jota on käytetty tuskin lainkaan. Keittiön tiikkiviilulla päällystettyjen kaappien seurana on Artekin ruokapöytä.
Alakerran työhuoneesta avautuvat maisemat mäntymetsään, eikä paperitehdaskaan ole kaukana. Yli-insinööri nimittäin asui aivan tehtaan vieressä.
Aalto suunnitteli kerrostaloja työntekijöille
Yli-insinöörin talosta matkaa voi jatkaa kävellen. Reitin varteen jää kolme kerrostaloa, jotka Alvar Aallon toimisto suunnitteli työntekijöille 1950-luvulla.
Työnjohtajille Aallon paritaloja
Pienen metsikön jälkeen avautuu viihtyisä asuinalue, jossa sekoittuvat niin vanhat puutalot, tiilitalot kuin valkoiset rapatut talot.
Työnjohtajien kaksikerrokset paritalot sijaitsevat joen rannassa vehreiden puiden ympäröiminä. Yksi asunnoista on avoinna opastetuilla kierroksilla.
Työnjohtajien talojen vierestä löytyvät myös työntekijöiden ruskeat lautapintaisia asuinrakennukset. Osan taloista Aalto suunnitteli kokonaan, ja paikalla sijainneet vanhat hirsitalot Aalto uudisti lautapinnalla.
Tee omatoimikierros autolla
Aallon suunnittelema omakotitaloalue löytyy vastapäätä paperitehdasta, lyhyen tien päästä. Kaikissa puisissa pientaloissa asutaan yhä.
Tehtaanmäen läheisyydessä on myös Aallon suunnittelema modernin linjakas koulu ja opettajientalo.
Omatoimimatkailijat voivat ladata puhelimeen Citynomadi-applikaation, joka toimii henkilökohtaisena oppaana.
Lisätietoja: visitkouvola.fi
Lue lisää:
Katso miltä Mikkelin asuntomessualueella näyttää – messujen alkuun alle kolme kuukautta
Minitalon rakentanut Olli Enne: ”Pienessä asunnossa säilytyskalusteiden merkitys korostuu”
Kommentoi
Kommentoi juttua: Tätä et tiennyt Alvar Aallosta - suunnitteli kokonaisen asuinalueen Kymenlaaksoon
TIEDÄN KYLLÄ ALVAR AALLON SUUNNITTELEMAT TALOT /YHTEISÖN
SUNILASSA PAPERITEHTAAN VIERESSÄ ON ASUINALUE JONKA ALVAR AALTO
ON SUUNNITELLU SUNILAN NAAPURISSA OLEN ASUNUT KOHTA 75VUOTTA
JA TIEDÄN MISTÄ PUHUN TÄSSÄ LEHDESSÄ OLI TÄÄ JUTTU JA IHMETTELEN
MITÄ VARTEN EI PUHUTTU MUTÄÄN SUNILASTA ??????????????????
PUHUTTIIN VAAN KOUVOLASTA OLIN TOSI PETTYNYT OLISI PITÄNY MAINITA MYÖS SUNILAN SELLUTEHDAS ASUINALUEINEEN IKÄVÄÄ KUN EI OLLUT
PÄÄSSYT LEHTEEN SUNILAN ALUE ON YHTÄ HISTORIALLINEN KUN
KOUVOLA LAITTAKAAS MINULLE VASTAUS MIKSI EI SUNILAA ESITELTY ??????
Sunilassa on myös upea talo juhlia varten, olen ollut siellä vierashuoneessa yötäkin. Hyvät sängyt, Aallon kalusteet. Maksoi apartementohuoneen verran. Upea alue kokonaan, Kotkan kaupunki voi olla ylpeä Sunilasta.