Äitienpäivä lähestyy - 5 parasta äitienpäiväruusua!
Äitienpäivää vietämme toukokuun toisena sunnuntaina, eli tänä vuonna 14.5. Kukat ovat ainakin itselleni äitienpäivän parasta antia – perheen yhdessäolon lisäksi.
Kokosin viisi mahdollisuutta muistaa äitiä kukilla – tänä vuonna ruusuilla. Ainakaan itse en sunnuntaina muuta toivo muuta kuin ehkä ruusun, lämpimiä halauksia ja ennen kaikkea yhdessäoloa perheen kesken.
Yhä useampi äiti saa lahjaksi runkoruusun. Ihana se onkin, vaikka vain kesäkauden kukkiessaan!
Runkoruusun voi talvettaa puutarhassa maahan kaivettuna tai kellarissa lehdensä pudottaneena. Jos sille on tarjolla koko talveksi valoisa ja viileä viherhuone, aina parempi.
Värikkäät ruukkuruusut ovat kaapanneet osuutensa äitienpäivän kukkamarkkinoista. Kukat muistuttavat leikkoruusuja, ja lisäetuna on kestävyys.
Muista kastella ruukkuruusuja ahkerasti ja leikkaa pois kuihtuneet kukat säntillisesti.
Järkevä puutarhan hoitaja voisi innostua myös ruusunjuurista, joita kaupataan nykyisin myös päivittäistavarakaupoissa.
Kauppareissulla ostin näitäkin ja ituja pukkaa – tulisipa pian istutuskelit!
Kyllä perheeni tietää, minkä toivon äitienpäiväksi. Tavaralahjoista en välitä, mutta jo nuoruudesta ovat tuttuja ”modersdag” ruusut.
1970-luvun syksyllä harjoittelupaikan pääpuutarhurin vaimo kävi opastamassa, kuinka näiden ruusunjuuret istutetaan. Syvään ruukkuun ja niin tiukkaan, että istutuksen jälkeen voi vaikka pyöräyttää istuturuukku pään ympäri!
Hyvää äitienpäivää,
terveisin puutarhatoimittaja Paula
Olen Paula Ritanen-Närhi, intohimoinen puutarhatoimittaja, huoleton hortonomi ja kokeileva kotipuutarhuri. Kesät kiertelen kotipuutarhoissa ympäri maata ja talveksi vetäydyn kotilaaksooni kirjoittelemaan retkistäni. Puutarha on minulle ammatti, harrastus ja elämäntapa. Tervetuloa kurkkimaan kotipuutarhaani!
Kommentoi
Kommentoi juttua: Äitienpäivä lähestyy - 5 parasta äitienpäiväruusua!