Paratiisi takapihalla

Apua, puutarhuri lomalla!

 

pelargonit lomahuolto
Avointen kukkien poistaminen ei puutarhatoimittajaa harmita. Tilalle puhkeaa pian uusia.

Kyllähän se stressaa, kun rakas kotipiha täytyy jättää lomaksi ja matkustaa muualle – kesän ollessa kauneimmillaan! Luotettava kastelija on kullanarvoinen apulainen.

Vaikka kesällä puutarhatoimittaja kiertää ympäri maata, pyrimme pitämään edes pienen loman perheen kesken. No, nykyisin pojat eivät enää kanssamme lomamatkoille lähde, mutta vanhoilla holleilla käydään kesäisin  mieheni kanssa fiilistelemässä.

Pojat jäävät kotimieheksi, mikä monta kertaa päivässä hoitoa kaipaavien kahden kissan ja ruukkupainotteisen puutarhan taloudessa onkin aika hyvä juttu.

 

pelargonit kukkivat
Kieltämättä kotona olisi ollut mukava ihastella pelakuiden loistoa, joka vihdoin alkoi.

Mutta puutarhaikävä iskee jo edellisenä viikonloppuna. Kun pelargonitkin juuri alkoivat kukkia, onko ihan pakko lähteä? Voisiko matkan perua ja jäädäkin kotiin?

Toisaalta lomalle pääsen vain matkustamalla pois kotoa. Vaikka tietokone seuraa mukana ja kirjoittelen, autolla ajelussa on lentokonematkan päässä taukoa ja pieni etäisyys tekee hyvää monelle työtehtävälle.

Muutama sähköposti elokuun alun kohteisiin ja menoksi! Mutta sitä ennen kotona on vielä pari muuttujaa.

 

pelargonit odottavat nuppuja
Vihreät pelargoniversot ovat täynnä nuppuja, jotka puhkeavat kukkaan parahiksi elokuun alkuun.

Meillä ei harrasteta automaattikastelua, eikä viritellä kastelusysteemejä välihousuista. Meillä kastelun hoitaa ihminen, jolle puutarhamme on hyvin tuttu.

Karua mutta käytännöllistä on lomalle lähtiessä poistaa pelargoneista kaikki avonaiset kukat. Jos jätän kukat paikoilleen, kotiin palattua terälehdet löytyvät kasvihuoneen lattiaan tallottuina kastelijan jalkojen alla.

Kun jätän kasveihin vain nuput, parhaina vuosina kotona on odottanut parin viikon päästä tuore kukkaloisto. Nyt harmittaa, että orvokki jäi leikkaamatta. Se versoisi nopeasti uuteen kukintaryöppyyn.

kuukausimansikka satoa
Kupillinen mansikoita ja kohta lisää – jatkuvasatoinen mansikka tuottaa kerättävää päivittäin.

Mansikat, tomaatit ja kurkut tuuppaavat nyt kivasti satoa. Kun tavallisesti pidän sadon pensaissa mahdollisimman pitkään, nyt se kerätään kerralla pois ja viedään naapuriin.

Hyvää naapurisopua kannattaa huoltaa!

 

tomaatti esille
Kukas se siellä huvimajan takana piileskelee. Amppelitomaatti nostetaan keskeiselle paikalle

Hyötykasveja viereksii pihallamme joka puolella. Korrektia on kantaa ne pois nurkan takaa ja sijoittaa lähelle toisiaan. Kastelijamme ei välttämättä ole puutarhasalapoliisi.

yitit varjossa
Hermo menisi kastelijalla, jos pikkuruukut olisivat päivät, pitkät auringossa.

Aurinkoon sijoitetut kasvit pienissä punasaviruukuissa kuivuvat hetkessä. Siksi ne roudataan puolivarjoon, jolloin  niiden takia ei päivittäistä kastelua tarvita – ellei ole muuta kasteltavaa.

taimet lastentarhaan
Meidän vauvalamme sijaitsee sisääntulossa peltisissä alusastioissa.

Onneksi hyötytarhamme on jo valmiiksi yhtenäinen kokonaisuus. Sinne perunoiden joukkoon sijoitetaan myös viimeisen puutarhamatkan ostokset ja lahjaperennat.

kasvit paljussa
Astioihin kerääntyy taimia pitkin kesää. Ne kuivuisivat ilman alusastiaa, mutta sateella astioita pitää tyhjennelläkin.

Kastelijamme on äärimmäisen tarkka. Hänen jäljiltään ei ole tarvinnut liikakastelun ongelmia murehtia. Mutta ehkä taimiastioista täytyy vielä muistaa soittaa perään. Kaatele välillä astioista pois vedet, jos taivaalta tulee vettä!

Enää 13 päivää, kun pääsen katselemaan, kuinka pihalla pärjätään. Välillä konsultaatiokäynnillä poikkeaa myös puutarhuriystäväni Mirja, joka opastaa kastelijaamme lempeällä puutarhurin kädellään.

Kiitokset Joel-pojallemme pihan hyvästä hoidosta!

Kreetan terveisin puutarhatoimittaja Paula


    Olen Paula Ritanen-Närhi, intohimoinen puutarhatoimittaja, huoleton hortonomi ja kokeileva kotipuutarhuri. Kesät kiertelen kotipuutarhoissa ympäri maata ja talveksi vetäydyn kotilaaksooni  kirjoittelemaan retkistäni. Puutarha on minulle ammatti, harrastus ja elämäntapa. Tervetuloa kurkkimaan kotipuutarhaani!  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Apua, puutarhuri lomalla!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *