Paratiisi takapihalla

Ihanaa, kun sataa!

Kuivuttaan kituva puutarha nauttii kesäsateesta. Paratiisin puutarhan hoitaja on tottunut töihin monenlaisilla säillä.

puutarhassa sataa
Puutarhahuoneista on kiva katsella, kun vaihteeksi sataa.

Kotilieden puutarhakuvaukset alkoivat torstaina ensi vuonna julkaistavia juttuja varten. Samalle illalle oli sovittu myös puutarhaharrastajien vierailu puutarhaamme. Kuinkahan käy, kun vettä tulee taivaan täydeltä heti aamusta?

puutarhatoimittaja paula ritanen-närhi
Ketterästi pysyvät käsissä kynä, lehtiö, kamera ja sateenvarjo yhtä aikaa.

Jonkun mielestä päivä ei olisi avautunut iloisissa merkeissä, mutta puutarhatoimittaja on sateessa seisoskelun ammattilainen.

Suomen kesässä sataa aika ajoin – joskus jopa koko kesän. Viime kesänä satoi liikaakin, mutta nyt kasvit ovat kärsineet kuivuudesta, joten sadesää nostatti hymyn huulille.

Laitoin viestin vieraille, että muistakaa sateenvarjot ja hyvät kengät.

 

kumisaappaat puutarhassa
Saapasrivi odottaa kesäisiä puutarharetkiä.

Rivi kumisaappaita onkin jo odottanut töitä. Pakkasin ylimääräiset kumisaappaat ja sadetakin mukaani myös haastateltavaa varten.

Saappaat jalkaan ja ulos töihin. Ensin omaa puutarhaa siivoamaan illan puutarhavieraita varten, sitten kukoistavan puutarhan lehtikuvaukseen ja illaksi kotipuutarhaan vieraita opastamaan.

Mutta ne sateen hyödyt!

vesisuihku huuhtelee
Sadesää sopii mainiosti pation pesuun.

Aamun ajoittainen sade oli mitä parhain aika pestä puupatio. Se sijaitsee viherkattoisen huvimajan edessä, joten katolta tippuu siihen humusta. Sade oli jo liottanut jo pinnalta likaa niin, että puu puhdistui nopeasti vesisuihkulla.

kastelee tuijaa
Vesi uppoaa valmiiksi kosteaan maahan.

Istutimme kuukausi sitten puutarhaan tuija-aitan, joten juurtuvat taimet vaativat vielä kastelua. Kun sade oli kostuttanut maanpinnan, kasteluvesi upposi maahan sukkelaan. Näin pienistä sateista ei vielä ole puuvartisten juuriston kastelijaksi.

laatikkoviljelmä hyötytarhassa
Vihannesviljelmälle sade on tervetullutta.

Laatikkoviljelmälle kesäsade on kaikkein parasta! Lämpöä kaappaavat ikkunat syrjään ja sade langetkoon kostuttamaan maata hentojen taimien juurilla. Paraskaan kastelukannu tai sadepistooli ei pysty samaan.

laikkukönnös annikki sateessa
Laikkuköynnös puhdistui raikkaaksi jälleen.

Ylhäältä alas suihkuava vesi tekee terää kuin puiden, pensaiden ja köynnösten pöylyisille lehdille. Nyt niiden värit hehkuvat.

uokonlaukan siemenet ja vesipisaroita
Juuri sateen jälkeen on kaunis hetki puutarhassa.

Sadevesi on myös kaunista! Vesipisarat ovat kuin jalokiviä verenpisaroiden kukissa ja laukkojen siemenpalloissa.

jalohortensia sateessa

Sateen jälkeen ilma on hyvää hengittää. Tuntuu kuin lämmin maa luovuttaisi höyryhengitystä ilmaan.

Vietin eilen 13 tuntia sateessa. Illalla se tuntui väsymyksenä vieraiden lähdettyä. Viileästä lämpimään tuleminen teki olon raukeaksi.

paratiisi takapihalla vieraita
Paratiisin puutarhan vierailupäivä sujui mukavasti sateessakin.

Urheat vieraat kyllä jaksoivat, vaikka sateisessa  pikkupuutarhassa heiltä vaadittiin kovasti kärsivällisyyttä. Ajoittain jatkuvaksi ennustettu sade taukosikin.

 

vihannestarha illalla
Illalla puutarha on monen mielestä kauneimmillaan.

Iltakymmeneltä oli aika sulkea puutarhan kasvihuoneiden ovet ja antaa puutarhan painua levolle.

Kiitos kesäsade, tervetuloa uudelleen, terveisin puutarhatoimittaja Paula

 


    Olen Paula Ritanen-Närhi, intohimoinen puutarhatoimittaja, huoleton hortonomi ja kokeileva kotipuutarhuri. Kesät kiertelen kotipuutarhoissa ympäri maata ja talveksi vetäydyn kotilaaksooni  kirjoittelemaan retkistäni. Puutarha on minulle ammatti, harrastus ja elämäntapa. Tervetuloa kurkkimaan kotipuutarhaani!  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Ihanaa, kun sataa!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *