Istuta sipulikukkaruukku patiolle tai parvekkeelle

kukkasipuleita

Keväällä kukkivia sipulikukkia voi kasvattaa myös piharuukuissa. Astian talvettaa pakkaselta suojattuna myös patiolla tai parvekkeella.

Kun 1980-luvun alussa opiskelin puutarhuriksi Muuruveden maatalousoppilaitoksessa, en voinut kuvitellakaan kasvattavani puita ulkoruukuissa tai talvettavani sipulikukkia lasiterassilla. Ainakin Etelä-Suomessa molemmat ovat nykyisin mahdollisia – hyvä tai ei.

narsissit multaan

Koska sipulikukat ovat puutarhassamme tärkeitä, kasvattelen niitä pienen määrän myös kevättalveksi ruukussa.

Hankin pari vuotta sitten lämpöä eristävän termoruukun, joka näyttää kestävän ikuisesti. 10-15 senttiä multaa pohjalle ja narsissit multaan kärki ylöspäin.

narsissien päälle multaa

Sipuleita voi isuttaa hieman tiheämpään kuin maassa, mutta pilaantumisvaaran vuoksi ne eivät saa olla kiinni toisissaan. Tänä vuonna kokeilen valkoisia Thalia-narsisseja.

Narsissien päälle multaa niin paljon, että ne peittyvät kokonaan. Nappasin mullat viljelylaatikosta, mutta onneksi Rosamundat eivät tulleet mukaan.

 

hyasintin sipulissa juuret

Hyasintit onnistuvat minulla aina. Ne ovat onnistuneet silloinkin, kun talvetuspaikka on ollut vähän liiankin lämmin. Sisällä varastossa, autotallissa tai kellarissa talvetettaessa optimilämpötila on vajaa 10 astetta.

Kun ostamani sipulit ehtivät seisoa tiiviissä paperipussissa viikon verran, niissä on jo pikkuruiset juuret valmiina.

hiekkaa hyasinttien päälle

Vanhaan tapaan peittelen hyasintit hiekalla, joka painaa voimakasjuurisia hyasintteja pysymään paikoillaan. No, ainakin yrittää painaa, vaikka hyastintit ovat kovia ponnahtelemaan ruukuistaan. Hiekkapinta on hyvä myös siksi, että kasteluvesi imeytyy siihen joutuisasti.

Koska perunamaani multa ja säkkihiekka olivat jo valmiiksi märkiä, en tällä kertaa kastellut istutusta. Kunnollinen kastelu on kuitenkin tarpeen, jos maa on kuivaa.

peittelee sipulit parvekkeella

Valoa läpäisemätön huopa peittää nyt istutuksen lasiterassilla – talvetuspaikan pitää olla pimeä!

Sitä mukaa kuin ilmat kylmenevät pakkasen puolelle, lisään peittoa ruukun alle, ympärille ja päälle. Kokeilin joskus istutusastiana kylmälaukkua, mutta siitä tuli liian tiivis. Huovat ja pakkaspeitteet ovat toimineet paremmin.

tulppaaneja

Myös tulppaanit, krookukset ja monet muut sipulikukkalajit sopivat ruukkuistutuksiin. Hirveän montaa lajia en kuitenkaan ole yhdistellyt samaan astiaan, sillä kukat kukkivat hieman eri aikoihin.

Kukkasipuliruukkuihin kannattaa hankkia suurimpia saatavilla olevia sipulikokoja. Koot kuitenkin riippuvat aina kasvilajista ja lajikkeesta. Kuvassa tulppaanikokoja 12+ ja 11/12 mutta myös kasvitieteellisiä tulppaaneja, joilla on luonnostaan pienet sipulit.

 

hyasintti-kukkii

Viime vuosi ei ollut paras hyasintinkasvatusvuoteni – muttei huonoinkaan. Kaikki sipulit sentään kukkivat, vaikka kelloja putkahtelikin hieman harvakseltaan. Itse kasvatettu on kuitenkin hoitajalleen aarre.

Kukkasipuliruukun istutus pähkinänkuoressa

  1. Täytä astiaa mullalla, ja istuta alimpaan kerrokseen isoja sipuleita, kuten narsisseja.
  2. Lisää multaa ja istuta toinen kerros. Peittele hiekalla tai mullalla.
  3. Kastele, jos multa ei ole märkää valmiiksi. Peittele, jotta istutus on pimeässä.
  4. Huolehdi, että multa säilyy kosteana syksyn ajan. Suojaa istutus pakkasilta.
  5. Nosta valoon ja lämpöön vasta noin kolmen kuukauden kuluttua istutuksesta.

Kokeilun iloa!

Terveisin puutarhatoimittaja Paula

Vinkki! Vihervuoden syystempauksena puistoihimme istutetaan nyt koneellisesti 1,5 miljoonaa kukkasipulia ympäri maata. Itsenäisen Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi valitussa Finnish Flag- seoksessa yhdistyvät valkoiset Thalia-narsissit ja siniset helmililjat. Niitä täytyy vielä istuttaa kotipuutarhaankin.

Keskustelu

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.