Paratiisi takapihalla

Itse kasvatettuja tomaatteja parvekkeelta, kasvihuoneesta tai patiolta

Verson sato punoittaa jo, vaikka amppelitomaatti on vasta nuori.

Kypsinä poimitut tomaatit ovat maukkaita, ja satoakin syntyy pitkin kesää. Kasvata ne siemenistä tai osta taimet – itse kasvattaminen on helppoa ja hauskaa!

Kun kaupunkiviljely yleistyi, heräsin hyötyviljelyyn. Joitain yrttejä ja tomaattejakin oli kasvateltu siihenkin saakka, mutta mutta hyötykasvihuone meille tuli, kun perustimme potagerin etupihallemme. Tomaatit ja kurkut ovat nyt joka vuosi viljelyssä.

Keräsin herkulliset kirsikkatomaatit kasvihuoneesta lautaselle.

Kirsikkatomaatit kasvavat kasvihuoneessa, josta niitä saa napsia suuhun suoraan pensaasta. Välillä satoa syntyy niin nopsaan, että täytyy kerätä varastoonkin.

 

Tomaattien kasvatuksen arkea toukokuussa. Taimia sangoissa ja amppeleissa.

Tomaatit kasvavat kasvihuoneessamme amppeleissa ja 8 litran sangoissa, joihin on porattu reikiä kylkiin, pari senttiä pohjasta. Tämä siksi, että vesi pääsee pois juuristosta, sillä ämpärit makaavat pohjastaan tiiviisti vasten kiveystä.

Halpa muovikasvihuoneemme on otollinen paikka viljelyyn.

Hyötykasvihuone on hyvä myös siksi, että meillä on paljon lehtokotiloita. Kasvihuoneessa on sentään muutamia esteitä ennen kuin kotilot pääsevät kiipeämään tomaattikasvustoon. Kyllä niitä kasvihuoneessakin vaeltelee, mutta keräämme pois.

Vasta taimella, muttei ihme. Toukokuussa istutetut taimet tarvitsevat lämpösieppariksi ikkunaruudut.

Kasvatamme tomaatteja myös avomaalla viljelylaatikossa, jonka päälle on asetettu alkukesällä lämpösieppariksi pari vanhaa ikkunaa. Kiitos enolaisen kotipuutarhurin vinkin, hyvä sato on korjattu.

Hyötykasvit voi istuttaa koristekasvien joukkoon.

Kun rakensimme pihaan pergolan, tomaattiamppeleita on pidetty myös siellä istuipaikan käyttäjien kiusana. Perennojen joukossa penkeissäkin versoo muutama taimi, joista saa syksyllä satoa.

Tomaatintaimi sai kaveriksi krassin ja kurpitsan.

Parvekkeelle tai patiolle tomaatintaimet voi istuttaa myös astiaan, jossa ei ole pohjareikiä. Salaojaksi sopii kevytsora, mutta ilman sitäkin pärjää – kunhan kastelija tietää olla kastelematta liikaa.

Ihastuttava tomaatin kukinta ennustaa hyvää satoa.

Tomaatti on tuulipöytteinen kasvi, eli suljetussa tilassa – kasvihuoneessa tai lasitetulla parvekkeella – se kaipaa ravistelua, että hedekukkien siitepöly lähtee lentoon ja hedelmöittää emikukat.

 

Ensi kesänä istutan tomaatin taimia lisää, jotta olemme omavaraisia!

Paljon on meillä syöty itse kasvatettuja tomaatteja ja suosittelen muillekin! Kun hedelmät saavat kypsyä ”valmiiksi” auringon lämmössä, maku on aivan uskomaton!

Tomaatinkasvatuksen ABC

  1. Jos kasvatat taimet itse, kylvä siemenet ainakin pari kuukautta ennen istuttamista. Pidä kylvös lämpimässä, kunnes tuo taimet itämisen jälkeen valoon ja lämpöön. Saattaa olla, että tarvitset kasvilamput, jotta taimista tulee tukevat.
  2. Osta taimet kesän alussa, jolloin ne ovat vielä melko pieniä. Taimet saattavat venähtää myymälässäkin, joten parhaita ostoksia ovat suorarunkoiset tukevat taimet.
  3. Voit istuttaa taimet lämmittämättömään  kasvihuoneeseen tai lasitetulle terassille tai parvekkeelle jo toukokuussa, mutta ulos vasta kesäkuun alun jälkeen. Jos hallayö uhkaa, peittele tomaatit hallaharsoon.
  4. Taimissa on hyvä olla istutettaessa ensimmäisten kukkien auki. Taimet saattavat olla istutettaessa venähtäneitä, mutta hyvä niistä tulee. Istutettaessa venynyt osa tulee mullan sisään. Tomaatti tekee juuria varteenkin.
  5. Kastele tomaatteja päivittäin – joskus jopa kahdesti päivässä! Lannoita kasteluveden joukossa ainakin kerran viikossa, jotta kasvuun ja satoon riittää ravinteita.
  6. Runkotomaatit tarvitsevat tukilangat, joihin kietoutuen ne kasvavat. Poista runkotomaateista sivuversot eli varkaat koko kesän. Katkaise latva loppukesällä, jotta hedelmät ehtivät kypsyä.
  7. Pensastomaatit ovat suosikkejani, sillä pensaat voi tukea vaikka kepeillä. Sivuversoja ei tarvitse poistaa, ellei kasvua ohjatakseen ole muuten tavis. Samaan tapaan kasvavat amppelitomaatit, joille en ole oikeastaan tehnyt muuta kuin kastellut, lannoittanut ja korjannut sadon.
  8. AMPPELITOMAATTI ’Hundreds & Thousands’ on hyvin satoisa pienihedelmäinen amppelilajike. Hyvä lajike on myös tuottava ’Tumbler F1’ ja ’Tumbling Tom Yellow’.
  9. KASVIHUONETOMAATTI/RUNKOTOMAATTI ’Golden Jubilee’ on keltainen tomaattilajike. Punahedelmäisistä satoisa on ’Moneymaker’. Erikoisuuksiakin kannattaa kokeilla, kuten ’Black Russian’. Siemenkaupassa saatat törmätä myös ’Tanskan Vienti’, ’Marmande’ ja ’Goldene Königin’ -lajikkeisiin.
  10. KIRSIKKATOMAATTI ’Gardener’s Delight’ tai nimellä ’Gartenfreude’ on kirsikkalajikkeiden klassikko! Myös ’Tiny Tim’ on yleinen taimikaupassakin.

Hyvää kevään odotusta, terveisin puutarhatoimittaja Paula

 


    Olen Paula Ritanen-Närhi, intohimoinen puutarhatoimittaja, huoleton hortonomi ja kokeileva kotipuutarhuri. Kesät kiertelen kotipuutarhoissa ympäri maata ja talveksi vetäydyn kotilaaksooni  kirjoittelemaan retkistäni. Puutarha on minulle ammatti, harrastus ja elämäntapa. Tervetuloa kurkkimaan kotipuutarhaani!  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Itse kasvatettuja tomaatteja parvekkeelta, kasvihuoneesta tai patiolta

sanam

can you please tell me ,which mold(multa) is good for container( any brand name).i am trying to grow tomato in my balcony.

muotti kontti tomaatti
Kasvatan tomaattini parvekkeellani

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *