Kokenut puutarhuri opastaa – 5 varmaa vinkkiä kesäkukille

Viitasen puutarhalla taimia on kasvatettu jo monen sukupolven ajan.

Huhtikuun alussa vierailin kuvausmatkalla Viitasen puutarhalla Orimattilassa. Kesäkukat jatkoivat kasvihuoneessa  leppoisaa kasvuaan, joten puutarhurilla oli aikaa vastata muutamaan kysymykseen.

Viime viikonloppuna kävin Piha ja Puutarha -messuilla Turussa. Siellä pelargoniharrastaja tuli puhumaan ongelmistaan. Siihen ja muihin kesäkukkakysymyksiin sain vahvistuksen tänään puutarhalta.

Anna verkon olla paikoillaan, sillä sen poistaminen vahingoittaisi tainta.

1. Haittaako kasvin tyvellä oleva verkko kasvua?

Ei mitenkään – päinvastoin. Kuvan pelargonin pistokas toimitettiin puutarhalle verkkopotissa, joka istutettiin isompaan ruukkuun. Kasvit juurtuvat ruukkuunsa erinomaisesti myös kotona.

Taimet juurtuvat puutarhalla niin, että juuria puskee pohjarei’istäkin.

2. Millainen on hyvä kesäkukan taimi?

Taimien kukinnoille ei kesän alussa kannata painoa laittaa, sillä taimivaiheessa kasvihuoneessa puhjenneet kukat  kuihtuvat ulkona nopeasti. Kiinnitä huomiosi koko kasvin olemukseen, juuriston ja lehdistön elinvoimaisuuteen.

Terve juuristo on useimmilla lajeilla vaalea.

3. Mikä on parasta kesäkukkamultaa?

Monet pussimullat käyvät kesäkukille, mutta puutarhalla käytämme turvemultaa, johon lisäämme 8-10 prosenttia hienoa hiekkaa. Se varmistaa, ettei turve kuivaessaan kovetu hankalasti kasteltavaksi koppuraksi.

Puutarhalle tulleet pikkutaimet valmiina ruukutukseen!

4. Miten kesäkukkia lannoitetaan?

Ostettuasi taimet odota pari viikkoa,  ja aloita vasta sitten lannoittaminen kasteluveden joukossa. Voit myös istutettaessa upottaa istutusmultaan pitkävaikutteisia lannoitteita. Kesäkukat tarvitsevat pitkän kasvukauden aikana lisäravinteita!

Viitasen puutarhalle asiakkaat tuovat ruukkuja kierrätykseen. Kiitos lahjastanne, kiittävät puutarhatoimittajan pelargonit.

5. Kerro, mikä on kesäkukkien jatkuvan kukinnan salaisuus?

Kesäkukkien kuihtuneet kukat tulee nyppiä pois, jotta uusia nuppuja muodostuu taukoamatta. Tosin nykyiset miljoonakellot ja surfiniat jatkavat kukintaansa, vaikka kukanjäänteitä ei poistettaisikaan.

Kohta kesäkukkia hankkimaan!

terveisin puutarhatoimittaja Paula

 

 

Kommentit

Kommentoi juttua: Kokenut puutarhuri opastaa – 5 varmaa vinkkiä kesäkukille

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Jäätävää koristeellisuutta www.kotiliesi.fi blogissani paratiisitakapihalla #puutarhatoimittaja #paratiisitakapihalla #kotiliesi #uusiblogipostaus #kotiliesiblogit #jäälyhty #jääkoriste #jääkakku #isblommor #kaka #winterdecor #kukat #jää #joulu
  • Ihana amaryllis eli ritarinkukka blogissani www.kotiliesi.fi paratiisitakapihalla #puutarhatoimittaja #paratiisitakapihalla #pihalla #puutarhassa #kukat #amaryllis #hippeastrum #ritarinkukka #joulukukka #kotiliesi #kotiliesiblogit #uusiblogipostaus #joulutulee #julenkommer
  • Lapsi askarteli äidille 💕 www.kotiliesi.fi paratiisitakapihalla #puutarhatoimittaja #paratiisitakapihalla #diy #askartelu #rautalankaa #kynttiläkruunu #lasiterassilla #lapsentekemä #candle #ljus #kerze #handverk #kohtatuleejoulu #joulunodotus #julenkommer #kotiliesi #kotiliesiblogit #kotona #kotipuutarha #koti
  • Jouluhyasintteja pikkujouluksi 😍 blogissani vaihtoehtoja perinteiselle www.kotiliesi.fi paratiisitakapihalla #puutarhatoimittaja #paratiisitakapihalla #kotiliesi #kotiliesiblogit #uusiblogipostaus #hyasintti #jouluhyasintti #joulukukka #pikkujoulu #julblommor #hyacint #hyacinth #julhyacint #xmas #xmasflowers #kasvihuone #lasiterassi #köhä
  • Joulu tulee - pikkujouluksi leikkotulppaaneja www.kotiliesi.fi paratiisitakapihalla blogissani #puutarhatoimittaja #paratiisitakapihalla #joulutulee #pikkujoulu #tulppaanit #leikkokukat #julenkommer #tulpaner #kotiliesi #kotiliesiblogit #maallalehti #tmrakennusmaailma #kotona #marraskuiset2018#uusiblogipostaus
  • Koristele puita? Tutustu blogissani www.kotiliesi.fi paratiisitakapihalla #puutarhatoimittaja #paratiisitakapihalla #kranssi #krans #pihakoriste #trädgårdstips #dekoratif #tuindecoratie #gardenideas #kotiliesi #kotiliesiblogit #uusiblogipostaus #luonnonmukainen #monimuotoisuus #eiroskaa
  • Huvimaja sai ovikranssin www.kotiliesi.fi paratiisitakapihalla -blogissani #puutarhatoimittaja #paratiisitakapihalla #ovikranssi #syyskranssi #joulukranssi #diy #teeseitse #ihanitetein #kotiliesi #kotiliesiblogit #uusiblogipostaus #huvimaja #lusthus #kranssi #krans #julenkommer #joulutulee #askartelu #ihanite

puutarhatoimittaja

X