Paratiisi takapihalla

Koristele syksyinen parveke tai terassi

ruusuja terassilla
Kierrätyslaseista valmistetun Linnunlauluhuoneemme lattiaa koristavat kukat ja lehdet.

Syksyä kohti alenevista lämpötiloista on hyötyäkin – ellei lämpötila vielä painu pakkasen puolelle. Lasitetun parvekkeeen tai terassin voi koristella puutarhasta poimittavilla aineksilla.

Kävin lokakuun alussa Kroatiassa nauttimassa lämpimistä päivistä ja pimenevistä illoista. Siellä vallitsi oikeastaan meikäläinen elokuun sää, lempeän lämmin ja leppoisa.

Kun palasin kotiin, ensitöikseni päätin pidentää kesää hankkimalla leikkokukkia lasiterassille – vaikka entisetkin olivat matkan jälkeen voimissaan.

liljoja terassilla
Liljakimppuja saa nykyisin lähimarketeistakin. Kukat kestävät viileässä hyvin pitkään.

Pelargonit olivat hengissä – ei siis ole ollut pahoja pakkasia eikä kuivuuskaan ole kasveja haitannut.

Lasiterassi on loistava paikka leikkokukille sesongin alusta loppuun. Etenkin liljat kestävät kesähelteilläkin pitkään – myös loppukesän viileydessä.

 

marjoja koristeena
Kreetalta hankittu antiikkiastia sai koristeekseen lumimarjan-, aronian- ja pihlajan marjoja – enempää ei oikeastaan tarvitakaan.

Olen ihaillut internetin puutarhapalstoilla ihmisten taitavuutta. He askartelevat syyskransseja, vaahteranlehtiruusuja ja ties mitä. Itse päätin tyytyä keräämään aineksia puutarhasta ilman sen kummempia.

kasvimaan kukkia
Ystäväperheen satoisa maa-artisokka tuottaa paitsi mukuloita myös kauniita leikkokukkia.

Poikkesin ystävättäreni luona kysymässä aineksia koristeluihini ja sainkin sakset käteeni. Pensaikoissa odotti komeita marjoja ja mummon kasvimaan reunassa kukki kauniisti maa-artisokka.

pihakukkia
Yksi kauneimmista näkymistä puutarhassamme on Intiasta hankittu vaasi, jossa kukat vaihtuvat sesongin mukaan.

Ennen vajaan viikon matkaani olin saanut kauniin kukkakimpun, jossa loistivat krassit, kehäkukat ja tuoksuherneet. Virkistin asetelmaa  vaihtamalla kuihtuneiden kukkien tilalle puutarhastamme poimittuja versoja.

ruusu terassilla
Kun terassilla on viileää, asetelma kestää jopa viikkoja. Vaihda vettä muutaman päivän välein, ja tuo maljakko sisään pakkasten uhatessa.

Näin iltapäivällä marketissa syksyiseen asetelmaan sopivia roosia Reilun kaupan ruusuja, ja laitoin kukat lämpimään veteen. Kavereikseen kaupan kukat saivat versoja puutarhastamme ja muutamia ruskaisia lehtiä.

muratti
Puutarhassa ja luonnossa riittää aineksia kukka-asetelmiin ja -kimppuihin.

Amppelimuratit odottavat lasiterassilla loppusyksyä ja talvea. Versot säilyvät virkeinä pitkään, vaikka pakastuisi. Leikkaan niitä asetelmiin ja kukkakimppuihin jopa kevääseen saakka.

Kokeile koristeena näitä

  1. Muratti kestää pitkään pakkasen puraistuakin.
  2. Villiviinistä saa kietaistua kranssin, vaikka lehdet olisivat pdonneet.
  3. Pikkutalvion talvivihreät versot ovat notkeita ja kestäviä kranssin aineksia.
  4. Lyhtykoisoista saa aineksia vaikka valosarjan lyhdyiksi.
  5. Kiulukat ja marjat kestävät asetelmissa pitkään ihan kuiviltaan.
  6. Ruskan värittämiä lehtiä kannattaa sirotella puutarhan koristeeksi.

Värikästä syksyä, terveisin puutarhatoimittaja Paula

 

 


    Olen Paula Ritanen-Närhi, intohimoinen puutarhatoimittaja, huoleton hortonomi ja kokeileva kotipuutarhuri. Kesät kiertelen kotipuutarhoissa ympäri maata ja talveksi vetäydyn kotilaaksooni  kirjoittelemaan retkistäni. Puutarha on minulle ammatti, harrastus ja elämäntapa. Tervetuloa kurkkimaan kotipuutarhaani!  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Koristele syksyinen parveke tai terassi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *