Kevät on puutarhamessujen ja -tapahtumien aikaa. Kotiinviemisinä kertyy kivoja kokemuksia ja paljon uutta istutettavaa!

Kerrassaan huikea kevät! Olen vieraillut yhteensä neljässä eri messu- tai näyttelytapahtumassa, joista kahdessa kerroin pienestä kaupunkipuutarhastamme. Viimeisin vierailu oli Poriin, jossa vietin koko viikonlopun.

Luentoni aiheena messuilla, puutarhaseuroissa, kirjastoissa ja yrityksissä vieraillessani ovat olleet ennen kaikkea kokemukset pienen puutarhamme koriste- että hyötytarhan rakentamisessa ja hoidossa. Kiitokset kaikille osallistujille, joiden kohtaamisesta olen itsekin saanut paljon!

Satakunnan messut järjesti Piha ja Puutarha messut 22.-23.4.2017 Porissa. Sieltä reppuun kertyi kosolti keskusteluja puutarhaharrastajien kanssa ja kassikaupalla uutta istutettavaa puutarhaamme!

 

Kun eteen sattuu näin komeasti kukkiva pelargoni, sitä puntaroi kädessään tarkkaan. Ainakin osan taimistani hankin tällaisina valmiiksi kasvatettuina kaunottarina.

Rinkin puutarhalla oli tarjolla pelargonien juurrutettuja pikkutaimia. Hankin kotiimme uusia taimia maatilan puutarhalta, jossa lisätään satoja eri lajikkeita.

Puutarhalta kerrottiin, että lajikevalikoima kasvaa yhä. Uusia emokasveja kertyy vaihtokaupoilla pelagoniharrastajilta. Minusta ei taida olla apua, mutta onko teillä suvussanne perintönä kulkeva pelargonikanta, jota voisi tarjota?

Puutarhamessujen ja näyttelyiden parasta antia ovat olleet tänä keväänä yrttien ja vihannesten taimet. Huhtikuun lopulla uskaltauduin hankkimaan niitä lasiterassin valoisaan ja viileään odottamaan istuttamista.

Lemunkartanon puutarhan taimet kasvoivat upeasti isoissa ruukuissa. Myyjä kertoi äitinsä kasvattavan taimet Perniössä. Salon torille kannattaisi varmaan mennä kesällä ostoksille!

Ihania yrtintaimia hankin myös Juholan puutarhalta, josta olin tainnut kuulla aikaisemmin. Terhakat taimet viihtyvät varmasti puutarhassamme!

Porin seudun kukkakauppiaat ja floristit sitoivat messuilla kukkakimppuja, joita myytiin huutokaupalla ja työpisteestä. Varat kaupankäynnistä ohjattiin hyväntekeväisyyskohteeseen, sillä materiaalit tekijät saivat lahjoituksena kukkatukusta.

Kiitos ostamastani kukkakimpusta, jonka taitavat tekijät olivat kauniiksi sitoneet!

Lämpimämpää kevättä, toivottaa puutarhatoimittaja Paula

Kommentit

Kommentoi juttua: Kotiinviemisiä puutarhamessuilta

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Lapsi askarteli äidille 💕 www.kotiliesi.fi paratiisitakapihalla #puutarhatoimittaja #paratiisitakapihalla #diy #askartelu #rautalankaa #kynttiläkruunu #lasiterassilla #lapsentekemä #candle #ljus #kerze #handverk #kohtatuleejoulu #joulunodotus #julenkommer #kotiliesi #kotiliesiblogit #kotona #kotipuutarha #koti
  • Jouluhyasintteja pikkujouluksi 😍 blogissani vaihtoehtoja perinteiselle www.kotiliesi.fi paratiisitakapihalla #puutarhatoimittaja #paratiisitakapihalla #kotiliesi #kotiliesiblogit #uusiblogipostaus #hyasintti #jouluhyasintti #joulukukka #pikkujoulu #julblommor #hyacint #hyacinth #julhyacint #xmas #xmasflowers #kasvihuone #lasiterassi #köhä
  • Joulu tulee - pikkujouluksi leikkotulppaaneja www.kotiliesi.fi paratiisitakapihalla blogissani #puutarhatoimittaja #paratiisitakapihalla #joulutulee #pikkujoulu #tulppaanit #leikkokukat #julenkommer #tulpaner #kotiliesi #kotiliesiblogit #maallalehti #tmrakennusmaailma #kotona #marraskuiset2018#uusiblogipostaus
  • Koristele puita? Tutustu blogissani www.kotiliesi.fi paratiisitakapihalla #puutarhatoimittaja #paratiisitakapihalla #kranssi #krans #pihakoriste #trädgårdstips #dekoratif #tuindecoratie #gardenideas #kotiliesi #kotiliesiblogit #uusiblogipostaus #luonnonmukainen #monimuotoisuus #eiroskaa
  • Huvimaja sai ovikranssin www.kotiliesi.fi paratiisitakapihalla -blogissani #puutarhatoimittaja #paratiisitakapihalla #ovikranssi #syyskranssi #joulukranssi #diy #teeseitse #ihanitetein #kotiliesi #kotiliesiblogit #uusiblogipostaus #huvimaja #lusthus #kranssi #krans #julenkommer #joulutulee #askartelu #ihanite
  • Kissit #puutarhatoimittaja #paratiisitakapihalla #kissat #venäjänsininen #russianblue #ragdoll #kissanpäivät #cats #katter #trädgårdskatt #gardencat #puutarhakissa
  • Kesäkuvia #puutarhatoimittaja #paratiisitakapihalla #pihalla #kesälläkerran #ikäväkesää #missmygarden #längtareftersommaren

puutarhatoimittaja

X