Paratiisi takapihalla

Kreetalaisen ruukkupuutarhan vetovoimaa

kreetalainen pelargoni ruukussa
Amppelipelargoni näyttää nyt oikein hyvältä, kun puutarhuri pikkuisen auttoi.

Kreetan kaunis saari lumosi perheemme jo viisitoista vuotta sitten. Vaikka käyn saarella vain lomallani, puutarha ei unohdu mielestäni koskaan.

Kova paikka oli jättää taakse oma kotipuutarhamme, mutta onneksi hoitajaan voin luottaa. Poikamme on tarkka kastelija, mikä taitaakin olla lomakastelijan paras piirre.

Ajattelin ”rantalomalla” ottaa rennosti ja ladata akkuja loppukauteen.

Lomalaisen päivät kuluvat lepäillen, liikkuen. Ehkä vähän myös puutarhatöitä tehden.

 

siivousta ruukkupuutarhassa kreetalla
Harja ja rikkalapio olivat kätevästi toimeliaan turistin ulottuvilla.

Ensimmäinen lomaviikko meni mukavasti, mutta toisella alkoi jo velttoilu kyllästyttää.

vanhat kukat pelargoneista
Amppelipelargonin vanhat kukat lähtevät liukkaasti kevyesti vetäisemällä.

Hotellin alueella on kukoistava ruukkupuutarha. Tuli himo nipsiä vanhoja kukkia pois pelargoneista!

kreetalainen ruukkupuutarha
Salainen ruukkupuutarha kylässämme metalliportin takana kiehtoo kovasti!

Kävimme myös katselemassa ruukkupuutarhoja ympäristössä. Pyöräillessä ja kävellessä näkee tarkemmin kuin autoillessa.

hyötykasvi ja koristekasvi Kreetalla
Kreetalaisissa ruukkupuutarhoissa koriste- ja hyötykasvien yhteiselo on sopuisaa.

Hotellimme omistajilla on alueella myös hyötytarha. Kaikki pienetkin maapläntit käytetään tarkkaan hyväksi ruuan tuottamiseen puutarhoissa, tyhjillä tonteilla ja ruukuissa.

 

parveke kreeta
Kaikki kaupunkiasukkaat eivät ehkä ole innokkaita parvekeviljelijöitä.

Hanian kaupungissa näkee myös paljon huoneistoja, jotka sisältävät ennen kaikkea mahdollisuuksien parvekkeen. Voi, kun tuollaisen saisi siirrettyä kotiin, niin mielelläni sisustaisin!

puutarhaan tuliaisia kreetalta
Vanhoja astioita, öljypurkkeja ja pelakuu ovat tuomisemme kotiin.

Kotiin emme lomilta vie enää nykyisin koriste-esineitä, vaan tarpeellisia tarvikkeita. Puutarhamme saa tuliaisia kirpputorilta ja maatalouskaupoista.

Pelargonit saavat kukkatasseja kreikkalaisin leimoin. Paikallislehdistä askartelen ensi keväänä taimiruukut. Ihanat astiat pääsevät terassin koristeiksi.

kreetalainen kissa
Lomapäivien raukeat hetket kuluvat myös ympäristön kissoja seuraillen.

Kreetan lomailusta kukaan ei selviä ilman haikeutta.

Ensin oli haikeaa jättää kotipuutarha loman ajaksi, sitten on haikeaa jättää taaksemme tämä kaikki kauneus – myös aurinko, lämpö, hyvä ruoka ja kulkurikissat, joista tosin ainakin osittain pidetään huolta laittamalla ruukkujen väleihin ja tienvarsille vesikuppeja ja kissanruokaa.

Mutta puutarhakulkurin elämä kotona odottaa. Kolme päivää, ja sitten palaamme kotiin. Elokuussa taas tapaamme puutarhassamme!

Hyvää loppukesää!

terveisin puutarhatoimittaja Paula


    Olen Paula Ritanen-Närhi, intohimoinen puutarhatoimittaja, huoleton hortonomi ja kokeileva kotipuutarhuri. Kesät kiertelen kotipuutarhoissa ympäri maata ja talveksi vetäydyn kotilaaksooni  kirjoittelemaan retkistäni. Puutarha on minulle ammatti, harrastus ja elämäntapa. Tervetuloa kurkkimaan kotipuutarhaani!  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Kreetalaisen ruukkupuutarhan vetovoimaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *