Paratiisi takapihalla

Kylvä kukkapenkkiin vihanneksia

Hurmaava herne ja tyylikäs tilli

koristetarha kukkii

Kotipuutarhamme komeimpiin kasveihin kuuluvat hyötykasvit, jotka kasvavat joka puolella puutarhaa. On meillä oikeat viljelylaatikotkin, mutta eivät vihannekset ole siellä pysyneet.

Kylvän penkkeihin joka kevät tilliä ja hernettä, jotka viihtyvät yhdessä. Satoakin niistä korjataan, mutta tärkeintä ovat hurmaavat kukat.

Kukkalaatikon reunuskasviksi istutan persiljan, basilikan ja salvian taimia. Kesäkukatkin tulevat paremmin esille, kun niitä reunustavat vihreät eri muotoiset lehdet. Yrteissä viehättävät myös tuoksut, vaikka niiden käyttö ruuanlaittoon jäisikin vähemmälle.

Komealehtiset ja satoisat kaalit tuovat puutarhaan vihreän sävyjä – elleivät tuholaiset ehdi rei’ittää lehtiä pilalle. Kurkut ja kurpitsat ovat lehteviä, kukkivia ja satoisia. Kesäkurpitsat tuottavat satoa joskus niin tiheään tahtiin, ettei sadonkorjuu perässä pysy.

Minne hyötykasvit eivät sovi?

Vihannekset ovat valloittaneet kukkapenkit ja -laatikot, enkä näe paikkaa, jonne ne eivät kuuluisi.

Parhaan sadon saamme aurinkoisesta potagerista, mutta hauskinta on napata kirsikkatomaatti tai herneenpalko lasiterassilla istuskellessa. Perennojen lomassa kasvatamme tomaatteja.

Jos meillä olisi parveke,  kasvattaisin ainakin salaatteja ja yrttejä. Herneistä ja pavuista saisin köynnökset parvekkeenkaiteelle näkösuojaksi. Herneenversot ovat raikkaan vihreät, ja mitkä kukat!

 

herne
Herneitä voi kasvattaa myös kesäköynnöksenä parvekkeella.

Kasvata komea herneobeliski

1. Liota herneen siemeniä yön yli, jotta ne turpoavat.

2. Kylvä siemenet muovisankoon, jossa on pohjassa reikiä.

3. Käytä kasvualustaksi tavallista puutarha- tai kukkamultaa.

4. Pistele 7-9 pajukeppiä multaan ruukun reunamille, ja sido ne narulla latvoista yhteen.

5. Sujauta muovisanko kauniimpaan astiaan, vaikkapa sinkkisankoon.

 

herne obeliski
Hernekasvusto on koristeeellinen jo ennen kukintaa.

Kävin jo katsomassa siemenhyllykköjä, mitä tulevana kesänä kylväisin. Ehkä viljelylaatikoissa kasvaakin salaattien kupeessa kylvökukkia. Voisivatko nekin olla syötäviä, kuten krassit, orvokit ja kehäkukat?

Voi olla, että kukat syödään vain silmillä. Välillä tuntuukin, että hyötykasvit ovat puutarhassamme ennen kaikkea kauneutensa tähden. Sato on vain toivottua plussaa.

Herneitä on kyllä syötävä ahkerasti. Muuten ei avaudu uusia kukkiakaan.

 

Koettele rohkeasti rajoja,

terveisin puutarhatoimittaja Paula

 

 


    Olen Paula Ritanen-Närhi, intohimoinen puutarhatoimittaja, huoleton hortonomi ja kokeileva kotipuutarhuri. Kesät kiertelen kotipuutarhoissa ympäri maata ja talveksi vetäydyn kotilaaksooni  kirjoittelemaan retkistäni. Puutarha on minulle ammatti, harrastus ja elämäntapa. Tervetuloa kurkkimaan kotipuutarhaani!  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Kylvä kukkapenkkiin vihanneksia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *