Paratiisi takapihalla

Nyt kukkivat ihanat pensasruusut!

Kestävien pensasruusujen kukinta on parhaimmillaan. Juhannusruusu oli yksi ensimmäisistä, mutta eri lajien ja lajikkeiden kukoistusta riittää vielä  pitkään!

Hienosti kukkivat kotipuutarharhoissa ruusut, vaikka pionien kukintaa vielä monessa paikassa hartaasti odotellaan. Vierailin Turussa puutarhaystäväni Maija Linnalan kanssa Tähkäpuistossa, jossa pensasruusut ovat nyt kukkia tulvillaan.

 

Tähkäpuiston rosariumissa kasvaa noin 1600 pensasruusua ja 400 eri lajia tai lajiketta. Ruusumatamiksi kutsuttu Toini Grönqvist lahjoitti Turun kaupunginpuutarhalle vuonna 1991 ruusuja. Lahjoituksia ovat tehneet myös mm. Turun hovioikeus, Turun Yrittäjät, Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Turun Martat.

Tähkäpuiston pinta-ala on kokonaisuudessaan noin 7,7 ha, josta rakennettua aluetta on vähän yli puolet. Ruusutarha vihittiin käytöön vuonna 1995.

Ruusutarhassa voi vierailla vapaasti, vaikka päivittäin. Laji- ja lajikekekirjosta kaikki löytävät varmasti suosikkinsa.

Omajuuriset ruusut sopivat ilmastoomme parhaiten. Jos versot paleltuvat talvella, juurakosta nousee uusia tilalle.

Jotkut lajikkeet myös tuoksuvat, kuten Maija kuvassa selvittää. Jokaisella on yksilöllinen tuoksunsa.

Puistossa ei ehditä hoitaa ruusuja yhtä tarkasti kuin muutamaa pensasta kotipihalla. Maijan oli ihan pakko tarttua toimeen ja siivota pois muutama kuihtunut kukka.

Ihanat ruusut kukkivat vielä pitkään ympäri maata, joten vieraile lähiseudun rosarioissa ja rosariumeissa pitkin kesää!

 

Pensasruusuja pihaan

  1. Pensasruusuille sopivia kasvupaikkoja ovat rinteet, joissa pensaat sitovat maata eivätkä kärsi talvimärkyydestä.
  2. Ruusuista saa kaunislehtisen pensasaidan, joka myös kukkii. Yhdistämällä eri ruusulajeja- ja -lajikkeita kukintaa riittää pitkään.
  3. Korkeahkoista ruusupensaista on tuulensuojaksi vaikkapa hyötytarhan ympärille.
  4. Maanpeiteruusut korvaavat leikattavan nurmen hankalissa paikoissa, vaikkapa korotetun pation vierustoilla.
  5. Patioilla kukkivat ruukuissa runkoruusut ja amppeliruusut.

Tähkäpuiston rosario

 

Ruusunkukkaista kesää, terveisin puutarhatoimittaja Paula


    Olen Paula Ritanen-Närhi, intohimoinen puutarhatoimittaja, huoleton hortonomi ja kokeileva kotipuutarhuri. Kesät kiertelen kotipuutarhoissa ympäri maata ja talveksi vetäydyn kotilaaksooni  kirjoittelemaan retkistäni. Puutarha on minulle ammatti, harrastus ja elämäntapa. Tervetuloa kurkkimaan kotipuutarhaani!  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Nyt kukkivat ihanat pensasruusut!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *