Puutarhan hoitaja lomalle – muista nämä 10 vinkkiä!

Avonaiset ruusunkukat löytyisivät loman jälkeen pation pintaan liiskautuneina, joten viisainta leikata ne pois.

Kun puutarhan hoitaja lomailee, huoli kodista ja puutarhasta painaa. Muista ainakin nämä 10 vinkkiä, kun jätät puutarhasi pidemmäksi ajaksi.

Viikkoa ennen lähtöä alamme valmistautua lomaan.  Paikkoja katselemme sillä silmällä, että kuinka kastelija tästä selviää, kun ruukkuja lojuu joka puolella…

Vaikka kotimme muuttaa tottunut lomakastelija, hän ei ole ammattipuutarhuri eikä edes puutarhaharrastaja. 30-vuotias Joel on huolellinen, eikä hän kastele liikaa.

Kokosin alle 10 vinkkiä, joita nykyisissä ja entisissä puutarhoissamme on noudatettu. Jos käytettävissä on automaattiset kastelujärjestelmät, se tietysti helpottaisi. Vesipulloja suuaukko alaspäinkin on kokeiltu.

Loppujen lopuksi parhaiten on pärjätty hyvällä ennakkovalmistelulla ja pyytämällä puutarhan (ja kissojen) hoitaja asumaan kotiimme loman ajaksi. Silti puutarhaa pitää valmistella.

10 puutarhavinkkiä 1-2 viikon matkan ajaksi

  1. Puutarhan kartta tai muistilista auttaa kastelijaa. Käy paikat läpi kartta kädessä, jotta kasvien paikat jäävät mieleen.
  2. Istuta kaikki vielä istuttamatta jääneet taimet puutarhaan ja kastele maa perusteellisesti. Jos taimia ei voi istuttaa vielä, siirrä ne varjoon.

    Kodintarvikeosastolta ja kirpputorilta metallialustoja saa halvemalla kuin puutarhamyymälöistä.

  3. Pikkurukuissa kasvavat yrtit ja kesäkukat kerää vaikka vanhoille uunipelleille, jonne kastelija voi valuttaa vettä yksittäisten purkkien sijaan. Matalahkoissa alustoissa on se hyvä puoli, ettei niihin keräännyt sateella liikaa vettä.
  4. Kesäkukista poista avoimet tai lähes avoimet kukat ainakin silloin, kun matka kestää yli viikon. Lomalta palattua ei tarvitse heti alkaa kukkia nyppimään, vaan uusia nuppuja on puhjennut.

    Avonaisten kukkien posto antaa tilaa uusien muodostumiselle.

  5. Ruusujen ja markettojen ohi kukkineita versoja leikkaa vähän syvemmältä. Nuoria oksia muodostuu, kun vanhoja karsitaan. Loma-aika on hyvä hetki olla jonkun aikaa kukitta.
  6. Korjaa sato ainakin kurkuista ja kurpitsoista, jotka kasvavat nopeasti ylisuuriksi – tai neuvo naapurille/kaverille/kastelijalle, mistä satoa matkan ajan saa. Tomaatit ja paprikat säilyvät  pitkään korjaamattakin.
  7. Kastele puutarhan perennat ja nurmikko, jos ne ovat tottuneet siihen.  Kastele uudet istutukset perusteellisesti lähtöä edeltävänä päivänä.
  8. Leikkaa nurmikko tavanomaiseen pituuteensa. Hyvin lyhyeksi leikkaaminen tekee nurmesta poudanaran. Jos loma on viikkoa pidempi, pyydä vaikka naapuria leikkaamaan nurmikko kerran viikossa.

    Leikkokukat siirrän loman alkaessa naapuriin. Luonnonkukat pois kasvihuoneesta pihapöydälle.

  9. Kesäkukat siirrä varjoon tai puolivarjoon, jossa ne eivät kuivu yhtä nopeasti kuin auringossa. Keskitä kasvit yhteen ja mielellään lähelle vesipistettä. Tässä on meillä opettelemista, kun piilottelemme kukkaruukkuja jopa puiden oksille!
  10. Kastele huonekasvit, jolloin ne selviävät päiväkaudet kastelematta. Altakastelurukuissa kasvit selviävät viikkoja ilman uutta kastelua.

Kaikki eivät lomaile puutarhan ollessa parhaimmillaan, vaan viettävät loman puutarhassaan. Pitkiksi ajoiksi emme itsekään henno sitä jättää.  Viime vuonna olimme poissa kaksi viikkoa, ja saimme nauttia pionien kukinnasta vain kastelijan ottamien kuvien välityksellä!

Hyvää kesäaikaa, terveisin puutarhatoimittaja Paula

Kommentit

Kommentoi juttua: Puutarhan hoitaja lomalle – muista nämä 10 vinkkiä!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Kentiapalmu palasi jouluksi kotiin www.kotiliesi.fi paratiisitakapihalla -blogissa #puutarhatoimittaja #paratiisitakapihalla #kentiapalmu #howeia #viherkasvit #kesäloma #jouluksikotiin #palms #palmer #kotona #terassilla #kotiliesi #kotiliesiblogit #uusiblogipostaus
  • Oma huone puutarhassa #puutarhatoimittaja #paratiisitakapihalla #pelargonit #omahuone #pelargon #mittrum #iträdgården #pelargoniums #sommaren #ikäväkesää
  • Juhannusperunoita viime kesänä. Tule kesä pian takas! #puutarhatoimittaja #paratiisitakapihalla #hyötytarha #perunamaa #kesänkaipuu #ikäväkesää #potatis #nypotatis #sommarenärkort #köksträdgården
  • Olisipa elokuu 💕 #puutarhatoimittaja #paratiisitakapihalla #elokuu #marraskuu #puutarharakkaus #kotikullankallis #ihanasyksy #kaipaankesää #yhyy #minträdgård #mygarden #meingarten #monjardin #kaamos
  • Kukkia kotiin. Kokoa helppo kimppu. WWW.kotiliesi.fi paratiisitakapihalla -blogi #puutarhatoimittaja #paratiisitakapihalla #leikkokukat #kotona #viikonloppu #kotikukka #kotiliesi #kotiliesiblogit #uusiblogipostaus #hemmabäst #homesweethome #zuhause #flowerlove #flowelover #💕
  • Joulu tulee työhuoneelle #puutarhatoimittaja #paratiisitakapihalla #työhuone #työhuoneella #puutarhahommia #joulutulee #julenkommer #kotiliesi #kotipuutarha
  • Istuta tasetit ja ritarinkukat www.kotiliesi.fi paratiisitakapihalla -blogi #puutarhatoimittaja #paratiisitakapihalla #kotiliesi #kotiliesiblogit #amaryllis #tasetti #sipulikukat #istutus #kotona #hemma #blomsterlök #bulbs #joulu

puutarhatoimittaja

X