Paratiisi takapihalla

Varjossa rehottaa helteelläkin - villiviinin 5 käyttötapaa

Imukärhivilliviini on yksi parhaista köynnöskasveista.  Terveellä ja helppohoitoisella kasvilla on puutarhassa monta käyttötapaa.

Vaikka sadetta ei ole juuri saatu ja kesä on ollut helteinen, puutarhamme rehottaa. Kiitos heti muuton jälkeen uudistontille istuttamiemme puiden, joiden katveessa kasvit viihtyvät.

 

Koska meillä on pieni piha, hyödynnämme sen tarkkaan. Pari vuotta sitten rakennuttamamme puupergolan puitteisiin imukärhivilliviini oli turvallinen valinta: lehtevä, terve ja sitkeä.

Vanhan pergolan jäänteenä villiviini versoo maanpeitekasvina. Vielä viime vuonna näimme lehdistön alta kivetkin, mutta nyt köynnös peittää kaiken alleen.

Kaunisrunkoinen pilvikirsikka sai nopeasti rehevöityneen kasvinkumppanin, joka kipuaa runkoa pitkin kohti latvaa. Jatkoa täytyy vähän miettiä, vaikka toistaiseksi villiviini onkin pysynyt aisoissa.

Talon pohjoispuoleisen kaariportin tyvelle istutin aikoinaan myös yhden villiviinin taimen. Vaikka se on versonut hienosti, kupeeseen on istutettu viime vuosina myös kukkivia lajeja, kelloköynnöstä ja kärhöjä (kuvassa).

Kun talomme takapihan puolta reunusti aikoinaan vain lasiterassi, sinne versoi ikkunanraoista villiviini. Voi, kuinka kiva on todeta, että se kahden vuoden tauon jälkeen aikoo tulla vieraaksemme. Luvassa ovat loppukesällä viherverhot!

Ihana kevät ja kesä ovat olleet Vantaalla tähän saakka. Kiitos vanhojen puiden, varjossa meillä on hyvä olla.

terveisin puutarhatoimittaja Paula


    Olen Paula Ritanen-Närhi, intohimoinen puutarhatoimittaja, huoleton hortonomi ja kokeileva kotipuutarhuri. Kesät kiertelen kotipuutarhoissa ympäri maata ja talveksi vetäydyn kotilaaksooni  kirjoittelemaan retkistäni. Puutarha on minulle ammatti, harrastus ja elämäntapa. Tervetuloa kurkkimaan kotipuutarhaani!  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Varjossa rehottaa helteelläkin - villiviinin 5 käyttötapaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *