Paratiisi takapihalla

Viidakossa tartuttiin saksiin

leikataan lehviä
Pihlaja-angervoja voi leikata reilulla kädellä, etteivät niiden lehvät valloita pihaporttiamme.

Viidakkomaiseksi vihertynyt puutarhamme kaipasi ohjaavaa palautetta. Oli pakko luopua muutamasta oksasta, vaikka säästeliäs saksija olenkin.

Loppukesällä voi hyvin leikata puita ja pensaita. Ainakin oksia, jotka kasvavat polkujen päälle tai ovat viime päivien tuulissa repeilleet.

omenapuusta leiaktaan oksia
Villisti kasvavan rautatienomenapuumme oksia on välillä pakko leikata, että pääsemme pihatalon takaovelle.

Itse asiassa keväällä minun on vaikea nähdä leikattavaa, mutta kun rautatienomenapuu uhkaa kesällä vallata polun omakseen, tartun saksiin. Alaspäin suuntautuvat oksat roikkuvat pikkuomenien painosta niin, ettei ohi pääse.

omenapuu leikattuna
Vaikka oksia poistaisi, rehevyyttä silti riittää.

Muutaman oksan poistamisen jälkeen pihahuoneen ovi on taas näkyvissä. Eikä puu puutarhan oksan poistamisesta ole moksiskaan. Omenatkin keräsimme talteen, sillä kyllä niitä paremman puutteessa jyrsii.

polku leikattu auki
Kun polku on kapea, sen reunoja on pakko välillä siistiä.

Olen kuullut, että viime kevät kuritti monin paikoin seppelvarpuja, mutta meillä kasvu on ollut jopa tavanomaista reippaampaa. Siksi otin esiin pensassakset ja tasasin polunreunat.

Versot ovat kivannäköiset poluilla, mutta liika on liikaa. Kun niitä alkaa automaattisesti väistellä, käynti käy hankalaksi.

leikattu oksa
Vaikea on luopua arvokkaista oksista, mutta pensaan painoa oli pakko pudottaa.

Vanha rusokuusamamme oli romahtanut polulle tuulisella säällä, joten sitä oli pakko keventää. Leikkasin ennen kaikkea sammalta säästäen, en tiukasti järkevää kohtaa hakien.

Katsotaan, miten kuusamavanhuksen käy. Ei pensas oksan poistoon kuole, mutta jos tappi kuivuu, leikkaan keväällä syvemmältä.

pökkelö puutarhassa
Oksista saa koristeita ja lahottajille työpaikkoja.

Leikatuista oksista on iloa puutarhassa. Joku tekee niistä haketta, me asettelemme kauneimmat puutarhan koristeiksi.

Rusokuusaman oksan asettelin pökkelöksi omenapuun alle. En tiedä, onko lahottajien houkutteleminen yrttimaalle eduksi, mutta vanha oksa on kaunis muisto.

Leikkaa puita ja pensaita loppukesällä

  1. Leikkaa kesän lopulla kivihedelmäiset lajit, jotka eivät kevätleikkauksesta pidä.
  2. Karsi puiden ja pensaiden versoja polkujen päältä, siitä eivät kasvit pahastu.
  3. Siisti muotoon leikattavat pensasaidat kesälläkin, jotta kasvusta tulee tiheää.
  4. Älä leikkaa kasveja myöhään syksyllä, sillä se voi heikentää niiden talvenkestävyyttä.
  5. Kuolleita tai revenneitä oksia voit poistaa mihin aikaan vuodesta tahansa.

Viidakko on taas kesytetty, terveisin puutarhatoimittaja Paula

 

 

 


    Olen Paula Ritanen-Närhi, intohimoinen puutarhatoimittaja, huoleton hortonomi ja kokeileva kotipuutarhuri. Kesät kiertelen kotipuutarhoissa ympäri maata ja talveksi vetäydyn kotilaaksooni  kirjoittelemaan retkistäni. Puutarha on minulle ammatti, harrastus ja elämäntapa. Tervetuloa kurkkimaan kotipuutarhaani!  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Viidakossa tartuttiin saksiin

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *