hyönteishotelli

Puutarhastamme löytyy nyt hyönteishotelli, kaikilla mukavuuksilla.

Puutarhamme takarajan puuaita romahti, joten tilalle tarvittiin uusi. Osa aidasta kasattiin lahopuuaidan tueksi ja toiseen reunaan rakennettiin ***** tähden hyönteishotelli.

Hyönteishotellin idea on tarjota pesäpaikka eri pistiäis- ja muille hyönteislajeille. Lintuja meillä onkin jo paljon ennestään, joten aidallekin lienee tarvetta.

Vanhan lahonneen pistoaidan tilalle kyhättiin lahopuuaidan aihio ja viimeinen tolppaväli rakennettiin hyönteishotelliksi. Sillä on kokoa noin 1,3 metriä pituutta, 1,2 m korkeutta ja syvyyttä noin 20 cm.

aita-lekalla

Valtteri-poikamme tarttui lekaan, että pystytolpat saatiin juntattua tukevasti maahan.

Ei tullut kysymykseenkään, että olisi menty kauppaan ja ostettu! Meidän pojat halusivat rakentaa itse ja lopputulos on kaunis!

Hotellissa käytettiin varastosta löydettyä puutavaraa, laudanpätkiä ja muusta rakentamisesta ylijäänyttä rimaa. Tukipuut kyllästettiin mustaksi, joka erottuu vähiten kasvustosta.

Hotellihuoneina ovat eri kokoiset lokerot pysty- ja vaakasuunnassa. Lokerot täytettiin 15 – 20 cm pitkillä kaadetusta puusta katkotuilla pätkillä, oksilla ja risuilla. Puupaloihin porattiin 4, 6 ja 8 millimetrin paksuisia reikiä.

vatupassi-lahopuuaita

Vaakapuiden varaan asetellaan kelottuneet puut ja lahopuut.

Hotellin ”sviittiin” sijoitettiin tontilla kaadetun kuusen tyvestä leikattu 15 sentin paksuinen kiekko. Lisäksi välit tilkittiin männyn- ja kuusen kävyillä, oljella ja täytetyillä salaojaputkilla.

lahopuuaita-kokoaa

Ilmava rakenne antaa myöten puiden lisäämisen pikkuhiljaa.

Vanhan pistoaidan puut lepäävät nyt pystytolppien ja poikkipuiden varassa, joten rakenne kestää pitkään. Harvahkon aidan sisään voi  sijoittaa myös uusia lahopuita – vaikkapa joulukuusen jämät!

7

Luonnollinen aita sopii puutarhaamme, jossa ei muutenkaan nipoteta.

Aitamme on taas tukevasti pystyssä, ja sitä täydennetään tuoreemmilla oksilla kelottuneiden puiden lomaan. Naapurissa on karsittu pensaita, joten lahoavaa puuta on helposti saatavissa.

Lisää ideoita voit ammentaa vaikkapa Hyönteishotelli-kirjasta (Minerva 2016).

Katso myös video.

kirja hyönteishotelli

Mukavia kesäpäiviä askartelun parissa.

 

Terveisin puutarhatoimittaja Paula