Vadelmainen torttu
Vadelmainen torttu täytetään kermaisella jogurtti-vadelmamoussella,, koristellaan marjoilla ja kuorrutetaan kiilteellä.
- Valmistusaika
- 30-60 min
- Annosmäärä
- 12 annosta
Ainekset
Vadelmainen torttu
- 3 kananmunaa
- 1 1/3 dl sokeria
- ¾ tl leivinjauhetta
- 2 dl pähkinöitä
- 1 ½ dl vehnäjauhoja
täyte ja koriste:
- 800 g vadelmia
- 5-10 pensasmustikka
- 5 karhunvatukkaa
- 4 dl jogurttia
- 8 liivatelehteä
- 1 dl sokeria
- 4 dl kuohukermaa
- ½-1 sitruunan mehu
Valmistusohje
Vadelmainen torttu leivotaan helposti näin:Vadelmainen torttu
- Vaahdota kananmunat ja sokeri. Lisää kuivat aineet keskenään sekoitettuina. Paista tasapohjaisessa, mieluiten irtopohjaisessa vuoassa 175 asteessa noin 30 minuuttia tai kunnes kakku on kypsä. Halkaise jäähtynyt kakkulevy, vuoraa kakkuvuoka pyöreällä voipaperilla ja nosta pohjalevy vuokaan.
- Valitse vadelmista puolet koristeeksi ja laita ne takaisin pakastimeen. Sekoita loput vadelmista jogurtin kanssa. Mausta sokerilla. Liota liivatelehdet kylmässä vedessä ja liuota kiehuvan kuumaan vesi- tai mehutilkkaan. Mausta sitruunamehulla ja lisää vadelmatäytteeseen. Kun seos alkaa jäähtyä, vaahdota kerma ja sekoita joukkoon. Levitä seos kakkupohjalle ja nosta toinen levy päälle. Tässä vaiheessa voit pakastaa kakun.
- Korista vadelmainen torttu jäisillä marjoilla, esimerkiksi pelkästään vadelmilla tai vadelmilla, mustikoilla ja karhunvatukoilla. Valele jäisille marjoille liivateseosta (3 liivatetta + 2-3 dl punaista mehua). Se jähmettyy heti.
Vinkki: Liivate on mainettaan helpompi käyttää – listasimme parhaat niksit liivatteen käyttöön
Lue myös Anna.fi: Näin syntyy manteli-vadelmatäytekakku
Kommentoi
Kommentoi juttua: Vadelmainen torttu