Älyttömän helppo yhden aineen banaanijäätelö

Yhden aineen banaanijäätelö

Ensi viikon alkupuolelle on luvassa vielä hieman lämpimämpää ja jopa miltei kesäistä säätä, joten nyt on hyvä aika tehdä jäätelöä! Ja mitäpäs muutakaan kuin superhelppoa, yhden aineen jäätelöä. Nyt meilläkin kokeiltiin tätä yhden aineen ihmettä, johon tulee vain banaania. Superhelppoa, nopeaa, terveellistä ja herkkua, pakko myöntää. Jäätelöön tarvitaan siis vain banaania, pakastin sekä jokin tehosekoitin tms. millä jäätyneet banaanin palat voi hurauttaa silkkisen pehmeäksi, herkulliseksi banaanijäätelöksi.

Olin jutellut meidän vanhimmalle tytölle (8v) jo varmaan parisen vuotta sitten jäätelöstä, jonka saisi tehtyä vain banaanista. Itse en moista jäätelö ollut koskaan tehnyt, mutta netissä liikkui tuolloin paljon noita älyttömän helppoja jäätelöohjeita ja mainitsin asiat tytölle ohimennen. Hänelle oli jäänyt mieleen tuo helppo ohje ja yhtäkkiä yllättäen nyt elokuussa pienissä jäätelönhimossaan hän päätti tehdä sitä.

Helleherkku

Tyttö otti banaanin, pilkkoi sen ja asetti palat leivinpaperinpäälle. Leivinpaperi nostettiin lautaselle ja koko banaanit pääsivät pakkaseen. Sitten kuluikin muutama (viileämpi) päivä, kunnes pannaria tehdessä yhtäkkiä muistettiin ne. Hurautin kunnolla jäätyneet palat jäänmurskaamiseen tarkoitetulla monitoimilaitteella pienemmiksi. Ensin näytti siltä, ettei siitä mitään jäätelöä tullutkaan, sillä seos muistutti pieniä kivenpaloja. Mutta kun muutaman kerran pyöräytti lusikalla soseutettua, jäisiä banaanin paloja, se muotoutui jäätelön näköiseksi, pehmeäksi banaanipehmiksen makuiseksi palloksi. Tytötkin tykkäsivät hirmuisesti tästä terveellisemmästä jäätelöstä ja ehkä tätä tullaankin tekemään nyt jatkossa joka vuosi.

Tuosta yhdestä banaanista tuli kaksi pientä jäätelöpalloa. Tätä sopivan makeaa jäätelöä on helppo muokkailla lisäämällä joukkoon erilaisia ”täyteaineita” esim. kaakaojauhetta, nutella tms.. Hmm. Tätä pitääkin tehdä vielä lisää 😉

Älyttömän helppo yhden aineen banaanijäätelö 

2 jäätelöpalloa

Aine:

1 banaani

Ohje:

Kuori banaani. Viipaloi se. Laita leivinpaperin pala vaikka pakastusta kestävän lautasen päälle. Nostele viipaleet leivinpaperin päälle ja laita lautanen pakkaseen vähintään muutamaksi tunniksi tai odottamaan sopivaa jäätelöhetkeä. Hurauta tehosekoittimella sileäksi. Nauti samantein.

Vinkki:

* Voit pilkkoa banaanit hyvissä ajoin pakkaseen valmiiksi ja tehdä jäätelö vasta vaikka parin päivän päästä. Jos vain maltat odottaa.

Kommentit (2)

No nyt on kyllä helppoa! Onpa sulla ihana blogi, paljon käytännöllisiä, kiinnostavia ohjeita! Jään seuraamaan 🙂

Voi kiitos Nena Sofia 🙂 Tervetuloa seuraamaan. Toivottavasti löydät paljon kaikkea kivaa testattavaa! 🙂

Kommentoi juttua: Älyttömän helppo yhden aineen banaanijäätelö

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Oikein Ihanaa ja Herkullista Ystävänpäivää! ❤️ Pst. Nämä donitsin makuiset muffinssit ehtii vielä hyvin leipomaan. Kurkkaa ohje blogista
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/mielettoman-ihanat-donitsin-makuiset-muffinit/ #suklaapossu #kotiliesiblogit #donitsit #muffinssit #ystävänpäivä #ystävänpäivä2019 #valentinesday
  • Supersuklaiset browniespalat sammuttavat pahimman suklaanälän jo yhdellä pienellä palalla. Vaikka kyllähän se toinenkin vielä menee hienosti, nams... Katso helppo ohje tahmean kosteisiin browniespaloihin blogin puolelta
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/supersuklainen-brownies/ #suklaapossu #kotiliesiblogit #suklaa #chocolate #brownies #makeatleivonnaiset
  • Herkullista Runebergin päivän iltaa! Meillä maisteltiin tänä vuonna viimevuotista epäonnen Runebergin kakkua hieman muokattuna ja nyt onnistui, jipii! Ohje löytyy blogista https://kotiliesi.fi/suklaapossu/runebergin-kakku-munaton/ #Runeberginkakku #Runeberginpäivä #Suklaapossu #Kotiliesiblogit
  • Kaipasin alkuvuoden juhlapöytään jotain kevyempää ja testailin smoothiekakkua. Tästä versiosta tuli trooppisen makuinen ja koostumus oli kivan pehmoinen. Kakkua tehdessä pohdin myös liivatteiden eroja. Kurkkaa ohje ja liivatehölpötykset blogin puolelta https://kotiliesi.fi/suklaapossu/trooppinen-smoothiekakku-ja-juttua-liivatteista/ #trooppinen #smoothiekakku #banaani #mango #lime #suklaapossu #kotiliesiblogit
  • Churrot ❤️ Ihastuin näihin rapeisiin pötköihin viime vuonna ulkomaanreissullamme ja nyt kokeilin niiden tekoa itsekin, ilman kananmunaa. Nam, ihania olivat itsekin tehtyinä! Kurkkaa ohje blogista ja nauti vaikka kuuman kaakaon kera talvisen ulkoilun jälkeen
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/churrot-eli-munkkitangot/ #ilmankananmunaa #munaton #churro #churros #suklaapossu #kotiliesiblogit
  • Tämä muumikakku päätyi ihanan kummipoikamme 2-vuotissynttäreille. Sisällä ihana mielettömän mehevä suklaakakkupohja munattomana sekä raikas appelsiinimousse. Herkkua! Kurkkaa tarkempi ohje blogista https://kotiliesi.fi/suklaapossu/pojan-2-vuotissynttarien-muumikakku/ #suklaapossu #muumi #kakku #kotiliesiblogit #suklaakakku #appelsiinimousse #kaulintamassa #pojansynttärit
  • Vihdoin uskaltauduin läträämään kuuman öljyn kanssa. Ensimmäiset öljyssä paistamani jutut olivat nämä herkulliset pikamunkit eli rahkamunkit. Kurkkaa ohje blogista https://kotiliesi.fi/suklaapossu/pikamunkit-eli-helpot-rahkamunkit/ #rahkamunkki #suklaapossu #kotiliesiblogit #helpotjanopeat

suklaapossu

X