Daim-jäätelö ja ARVONTA

Joulu lähestyy jo huimaa vauhtia. Jouluna on usein pöydät notkuavat kaikenmaailman herkkuruuista jälkiruokia unohtamatta. Ruoanlaitto sujuu huomattavasti helpommin ja nopeammin, kun kaikki ruonlaittoon kuuluvat välineet ja laitteet ovat kunnossa. Ja toki ruoanlaittovälineet tuovat arkenakin valtavasti helpotusta muuten kiireisiin päiviin.

Pääsin blogiringin kautta tilaamaan Expertiltä jonkin pienkoneen. Olin juuri miettinyt mielessäni jotain uutta joulun aikaan sopivaa, mutta jotain kevyempää
jälkiruokaideaa. Muuten
raskaan Jouluaterian jälkeen maistuisi taatusti kylmä, raikas jäätelö. Tilasinkin Expertin verkkokaupasta
jäätelökoneen. Paketin toimitus oli todella nopea. Tein tilauksen
torstaina 25.11 ja sain tiedon, että paketti olisi noudettavissa 1-3
arkipäivän kuluessa. Seuraavana maanantaina tulikin odotettu viesti, ja
pääsin noutamaan paketin. Uuden laitteen kanssa ei taatusti mene sormi
suuhun, sillä tiedän saavani Expertiltä hyvän käyttöönotto–opastuksen
laitteisiin tarpeen tulleen. Expert on minulle tuttu paikka jo
ennestään. Olen aina pitänyt sen
asiakasystävällisyydestä ja aidosta palvelualttiudesta. Sieltä saa aina
kaikki vinkit ja ehdotukset laitteeseen kuin laitteeseen liittyen. Enkä
pettynyt
tälläkään kertaa. Jäi jälleen tunne, että ”Tervetuloa uudelleen,
palvelemme sinua mielellään seuraavallakin kerralla!” 😀

Pienkoneet ovat muuten myös mainio lahjaidea ruoanlaitosta ja
leivonnasta pitävälle henkilölle! Kannattaa käydä tutustumassa Expertin verkkokauppaan; sieltä löytyy apulaitteen tilanteeseen kuin tilanteeseen. Mutta pidä kiirettä, Joulu on jo
ovella! 🙂

Ja nyt tosi tosi mahtava juttu! Haluaisitko sinäkin jäätelökoneen? Tai jonkin muun
pienkoneen? Nyt se saattaa onnistua, sillä järjestän kaikkien tähän
postaukseen vastauksen jättäneiden lukijoiden kesken arvonnan, jossa arvotaan yksi 100 € lahjakortti Expertille. Tarkemmat arvontaohjeet löydä postauksen loppupuolelta, jäätelöreseptin jälkeen 🙂

Meille siis kotiutui tämä Krupsin jäätelökone, johon kerrallaan mahtuu n. 1 litra jäätelömassaa. Itsetehty jäätelö onnistuu hienosti ilman jäätelökonettakin, mutta
pakastusprosessi pakkasessa on melko hidas (lue, jäätelön pakastamiseen
kuluu aikaa tunteja). Jäätelökone on kätevä tilanteissa, joissa
jäätelöhammasta alkaa äkisti kolottamaan, sillä jäätelö on valmista
nautittavaksi jopa jo n. 20-30 minuutin kuluttua.

Testailin konetta samantein tekemällä Daim-jäätelöä. Tein
vaniljaisen jäätelömassan, johon rouhin mukaan muutaman Daimpatukan.
Jäätelöstä ei tullut Daimista huolimatta lainkaan liian makea, vaan maku
oli erittäin lempeä ja mieto. Jos pitää makeammasta jäätelöstä,
voi Daimia rouhia mukaan vielä vaikkapa 1-2 patukkaa enemmän. Jäätelön valmistus oli helppo ja nopeaa, ja ehdottomasti parhaimmillaan se oli heti valmistumisen jälkeen nautittuna, vielä hieman pehmeänä 🙂 Aika kiva jälkiruoka Joulunaikaan, ja muutenkin.

 Daim-jäätelö
n. 6-8 jäätelöpalloa
 Aineet:
1 pss (á 63 g) vanhan ajan vaniljakastikejauhetta
4 dl maitoa
 2.5 dl kuohukermaa
2 tl vaniljasokeria
reilu 3 Daim-patukkaa pieneksi rouhittuna
Koristeluun:
 vajaa 1 pieni Daim-patukka rouhittuna
Ohje
Nosta
jäätelökoneen kulho pakastimeen vuorokautta ennen jäätelön
valmistamista.

Aloita jäätelön valmistus tekemällä vaniljakiisseli eli sekoita vaniljakastikejauhe maidon joukkoon. Anna levätä n. 10 minuuttia. Rouhi sillä välin Daim-patukat. Pilko jäätelöön tulevat palat melko pieneksi rouheeksi. Koristeeksi tulevat voit jättää hieman isommiksi. Vaahdota kerma vaahdoksi. Vatkaa joukkoon vaniljasokeria sekä vaniljakiisseli.

Nosta jäätynyt kulho pakastimesta. Kokoa laite ja laita käymää. Kaada jäätelöseos kulhoon kannessa olevan reiän kautta.. Anna laitteen käydä ensin 10
minuuttia.Lisää suklaarouhe jäätelömassan joukkoon. Anna koneen käydä
vielä 5 minuuttia. Siirrä jäätelö rasiaan ja pakasta vielä vähintään
tunnin ajaksi. 

Vinkki:

* Jäätelö on parasta heti valmistumisen jälkeen syötynä, vielä hieman pehmeänä.

Ja sitten itse arvontaan! Tässä arvonnan säännöt:
1. Vastaa tämän postauksen kommenttikenttään kysymykseen: ”Mitä pienkonetta sinä kaipaisit keittiöösi?” Kommentoimalla osallistut Expertin 100 € lahjakortin arvontaan. 
2. Arvonta-aikaa on tasan viikko eli sunnuntai-iltaan 14.12.2014 saakka, joten kaikki siihen mennessä tulevat kommenttikenttään tulleet vastaukset otetaan huomioon.
3. Muistathan jättää kommentin yhteyteen myös sähköpostiosoitteesi, niin saan voittajaan yhteyden mahdollisimman pian. Arvonnan ulkopuolelle jäävät tuplavastaukset sekä anonyymit henkilöt, jotka eivät ole jättäneet yhteystietojaan. 
4. Suoritan arvonnan maanantaiaamuna 15.12.2014.5. Voittajan julkaisen sekä täällä blogissa että facebookin puolella. 
6. Onnea kaikille arvontaan! Arvonta-aika alkaa n-y-t NYT!

Yhteistyössä Expert

Instagram

  • Testailin vegaanisia pullia kookosmaitopohjaisina, ja voi että kun niistä tuli pehmoisia. Ja ihanan makuisia, varsinkin kanelilla ja fariinisokerilla täytetyt versiot, nams! 😋 Ohjeen löydät blogista https://kotiliesi.fi/suklaapossu/vegaaniset-eli-maidottomat-ja-munattomat-pullat/ #suklaapossu #vegaaninen #pulla #kotiliesiblogit #vegan #bun
  • Sain tehdä veljeni uudelle perheenjäsenelle ristiäiskakun tässä vähän aikaa sitten. Koristeeksi toivottiin pientä rättäriä ja tällainen siitä tuli :) Koko kakun näet blogin puolelta https://kotiliesi.fi/suklaapossu/pojan-ristiaiskakku-citroen-koristeella/ #ristiäiskakku #suklaapossu #kaulintamassa #2cv #vadelma #mansikka #mousse #christening #cake #kotiliesiblogit
  • Yksi mun kestosuosikkini syksyn herkuista on tämä ihanan mehevä ja muhkea omenapiirakkaa murupäällisellä. Piirakka on älyttömän helppo ja nopea tehdä. Oletko jo kokeillut? Ohjeen löydät blogin puolelta https://kotiliesi.fi/suklaapossu/helppo-ja-meheva-omenapiirakka-kauramurupaallisella-maidoton/
#helppojanopea #omenapiirakka #kauramuru #maidoton #suklaapossu #yummy #applepie #kotiliesiblogit
  • Tein mein 2-vuotiaan pojan ja 9-vuotiaan tytön synttäreiden tarjottavista yhteenvedon. Voit nyt lukea blogista, mitä kaikkea suolaista ja makeaa olikaan tarjolla :) https://kotiliesi.fi/sukl…/yhteenveto-synttaritarjottavista/ #suklaapossu #yhteissynttärit #synttärit #suolaisetleivonnaiset #makeatleivonnaiset #lentokonekakku #pulla #pannacotta #sitruunakeksi #munaton #birthday #kotiliesiblogit
  • Onko teillä vielä punaherukoita jäljellä? Mä tein tällaisen munattoman punaherukkarahkapiirakan, josta tuli tosi hyvää! Piirakassa on mehevä pohja, rapea päällinen ja välissä rahkatäytettä punaherukoilla. Kurkkaa herkkuohje blogista ja kokeile itse vaikka heti alkaneen viikon iloksi https://kotiliesi.fi/suklaapossu/punaherukka-rahkapiirakka-maisemakahvilan-punaherukkapiirakka/  #punaherukka #piirakka #rahkapiirakka #kesä #herkkua  #suklaapossu #kotiliesiblogit #redcurrant #pie
  • Pitkästä aikaa fudgepuuhia maailman helpoimmalla ja nopeimmalla ohjeella. Ja herkullisimmalla 😋 #tummasuklaa #kondensoitumaito #suklaa #herkku #easybaking #chocolate #fudge #yummy #suklaapossu #kotiliesiblogit
  • Suolainen piirakka onnistuu hienosti myös munattomana, eikä sitä huomaa valmiista piirakasta lainkaan. Tähän piirakkaan kätkeytyi reilusti kinkkua ja juusto sekä myös pekonia ja paprikaa. Piirakka katosi juhlissa yllättävän paljon väkimäärään nähden eli hyvää oli. Kurkkaa ohje blogista https://kotiliesi.fi/suklaapossu/kinkku-juustopiirakka-pekonilla-munaton/ ja tuunaa piirakasta oman makusi mukainen. #suklaapossu #munaton #kinkku #juusto #pekoni #paprika #piirakka #eggless #pie #kotiliesiblogit

suklaapossu

Keskustelu

Monitoimikoneelle olisi meillä tarvetta, kun olemme hiljattain muuttaneet ja se vielä uupuu… Mutta nyt kun tuollaisen jätskikoneen mainitsit niin mikäpä ettei sellainenkin 😉

ellipsi97@gmail.com

Haaveena olisi Kenwoodin monitoimikone 🙂 Tosin tällä hetkellä suunnittelen ostavani Nescafen Dolce Guston kahvikoneen. AnuHoo. anu.salonen(at)gmail.com

Sähkövatkaimeni alkaa vedellä viimeisiään ja yleiskoneelle ei vielä pienestä opiskelijakeittiöstä löydy tilaa, joten uusi sähkövatkain olisi hankintalistalla. 🙂 ellanreseptikirja@gmail.com

Sähkövatkain mullakin alkaa vetelemään ihan viimeisiään, mutta ehkä silti kallistuisin tuohon jäätelökoneeseen…. ☺
nanne1984@gmail.com

Ihanan näköistä jäätelöä ja resepti kuulostaa herkulliselta. Eipä olisi tullut mieleen käyttää vaniljakastikejauhetta. Hyvä idea, jonka pistän taatusti korvan taakse 🙂
Ja sitten itse arvontaan; No sähkövatkaimeni irtisanoi juuri sopimuksensa, mutta ehdinkin jo rynnätä kauppaan hakemaan uuden, eli nyt haaveni (jo kauan haaveilemani) on pauligin cupsolo kahvi-kone. Olisi ihana valmistaa makukahveja, glögiä, minttukaakaota yms… Oih, toivotaan, että arpaonni suosii 🙂
marjut.alalahti@suomi24.fi

Jäätelökone kyllä houkuttelisi, toisaalta keittiövaaka olisi tarpeen, joten ehkä valitsisin sen:)
kathyy1994@gmail.com

Yleiskoneen tarve se tännekin yllätti. Jos arpaonni suosisi, niin hankintaan menisi kerralla vähän parempi yleiskone.

No se yleiskone. Olen innostunut kaikenlaisen raakaruoan ja raakaleivonnaisten valmistamisesta ja se on vähän sellaista välineurheilua 🙂
valoisina@yahoo.com

Keittiöni kaipaa monitoimikonetta jolla voisi tehdä helposti niin juustokakku pohjat kuin smoothietkin.

Uusi kahvikeitin olisi tarpellinen 🙂

Yleiskonetta oon haaveillu jo melkosen kauan.

Monitoimikone olisi unelma, mutta blenderi sanoi juuri työehtosopimuksen irti joten uusi sellainen!

jenna.maria@outlook.com

Joku siipalointimasiinahärdelli ois mun mieleen, uutta ylleiskonettaki oon kyllä personnu, meinasin sen kyllä veronpallautuksilla ostaa, mutta sittepä pitiki viiä meijän Vanaha Rouva lääkäriin ja sillä ku ei oo ennää vakkuutus ikäsä takia voimasa, ni sinne meni rahat… mutta asiat tärkeysjärjestyksee! <3

Jäätelökone tai tehosekoitin ovat tällä hetkellä hankintalistalla.
Herkullisen näköistä jäätelöä. Juuri minun herkkumaut.
heidi.olkila@gmail.com

Ihana ohje! Ystäväni hankki juuri jätskikoneen ja ajateltiin tätä testailla ensi viikonloppuna! 🙂 Minä kaipailisin ihan perinteistä sähkövatkainta joka sanoi sopimuksensa irti jo kesällä, olisi ihanaa, kun pääsisi jouluksi leipomaan herkkuja ja se luonnistuu paremmin sähkökäyttöisellä kuin käsikäyttöisellä vatkaimella 😛 Kiitos ohjeesta ja muutenkin ihanasta blogista! 🙂 nevalalisa@gmail.com

Ensinnäkin ihanaa jäätelöä ja mahtava arvonta! 🙂 Olen kaipaillut todella usein sellaista pientä monitoimikonetta/vatkaussysteemijuttua, missä pikku määriä vois vatkailla ilman käsiä. Minun iso taikinakone on moneen massaan liian iso. Olen sen muutaman kerran harmikseni todennut. 🙂 leena-muori@suomi24.fi

Haaveissa on ollut jo pitkään OBH Nordican Hercules -yleiskone kaveriksi keittiöön, kun innostus ruuanlaittoon sekä etenkin leipomiseen on eksponentiaalisesti kasvanut viime vuosina. Se on siis ehdottomasti ensimmäisenä mielessä, joskin esimerkiksi juuri jäätelökonekin olisi varmasti kiva. 🙂
lissuu94@luukku.com

Kitchen aid tai jokin muu vastaava monitoimikone ehdottomasti tarvittaisiin allekirjoittaneen keittiöön.
mera.levis@gmail.com

Tämä arvonta onkin kiva näin joulun alla! 🙂 Olen nimittäin yrittänyt vihjailla miehelle, että uusi vatkain olisi kiva. Kun toisesta vatkainterästä toinen on ihan risa ja joka kerta kun sitä käytän, pelkään että se irtoaa… ja nyt kun noita vauvan soseita olen tehnyt, olen todennut meidän sauvasekoittimenkin olevan jo aika väsynyt ja epäkäytännöllinen. Jompi kumpi näistä olisi kiva tai vaikka molemmat ;D Kun paljon leipoo niin koneetkin kuluu nopeasti. Viime vuonna joululahjaksi saamani yleiskonekin kuulostaa joskus vähän väsyneeltä! Heh! 😀
Ihanan näköistä jäätelöä! ♥

Mä oon vasta kiinnostunu ruoanlaitosta ja leipomisesta, ja kotona asuessa onkin ollu helppoo, kun on kaikki laitteet valmiina. Ens syksynä kuitenkin koittaa muutto ja sitten ei ookkaan mitään 😀 ehkä tärkein hankita ois siis vaan sähkövatkain 🙂 Marikak martsu_1996@hotmail.com

Meillä mikro alkaa olla tiensä päässä, vaikkei tuolla ikää olekaan kuin pari vuotta. Uusi, punainen mikro olisi ihana 🙂

kaapiolinna(at)gmail.com

Monitoimikone olisi kyllä unelma 🙂
s.kansakoski(at)luukku.com

Monitoimikone olisi kyllä mukava omistaa, joten siihen varmasti lahjakortin käyttäisinkin. susanna.hakkinen(at)hotmail.com

Meillä oli monta vuotta sellainen mikkihiiri jäätelökone, tykkäsimme tehdä aina itse jäätelön. Kone meni rikki ja itsetehtyä jäätelöä kaipaillaan, eli jäätelökone on meidänkin toivelistalla 🙂
tuitiinan(at)gmail.com

Minäkin kaipailisin jäätelökonetta! Sellaisia on tullut useasti katseltuakin, mutten oikein tiedä miksei sellainen ole sitten kotiin asti vielä päätynyt! Ihanan näköistä jäätelöä.. 🙂
jennisole92(at)gmail.com

vitamix olis ihana!
johanna–r(at)hotmail.com

Minä ja mieheni haluaisimme semmoisen Cupsolo kapselikeittimen, kun tykkäämme kahvista erilaisilla versioilla 🙂 Tällä hetkellä kaapista löytyy niitä Nescafen erikoiskahveja annospusseina…
makiaaminnalta(at)luukku.com

Blenderi
vaatehuttuja(@)gmail.com

Kahvinkeitin. Aamuhan ei lähde käyntiin ilman kahvia ja muuton lähestyessä kahvinkeitin on ensimmäisenä ostoslistalla.

rinne.ilona@gmail.com

sodastream
kikke at live.fi

Kaipaisin kunnon käsivatkainta, jonka vispilät eivät olisi liian rimpulat. 🙂
makieeri@gmail.com

Minun haaveena on saada Kitchen Aid vaikka minulla yleiskone jo onkin , mutta laitan sen heti kiertoon jos onni potkii ja saisin jonain päivänä suuren haaveeni toteutuvan. Ihana on seurata blogiasi. Irmaleipoo@gmail.com

Toivoisin blenderiä, joka olisi hieman suurempi ja tehokkaampi kuin sauvasekoitin mutta pienempi kuin suuri kenwoodin yleiskone! Toki jäätelökonekin alkoi vähän houkuttelemaan 😀
hanna.elomaa@hotmail.com

Monitoimikone ois ihan jees, jäätelökonetta ensin ajattelin mutta muistinkin että jos se joulupukki toisi sen 😉
jenskuli1239@gmail.com

Jäätelökone olisi kyllä todella kätevä ja ihana, niin voisi ryhtyä itse sellaisten Ben ja Jerry's tyylisten jäätelöiden luomiseen. Pystyn jo kuvittelemaan kaikki herkku makuyhdistelmät :))
pihla275@hotmail.com

Ai, kun herkullinen postaus. Tätä jätskiä pitääkin kokeilla – meillä onkin jo jätskikone, ja ihanaa jäätelöä sillä saa tehtyä. Mutta yleiskone kaipaisi jo päivitystä, vanha Bosch on vuosimallia 1992 – harmi vaan, kun se toimii vieläkin kuin uusi 🙂

Ainakin vatkain pitäisi uusia, varavatkaimessa ei ole hirveesti tehoa ja menin rikkomaan paremman … joten mukana arvonnassa hippu(at)outlook.com

Blenderi ois ihan kiva!

maya87(a)netti.fi

Käytössä mummon vanha yleiskone, joka vetelee viimeiään nii haavena uusi yleiskone! Lillu99@windowslive.com

NAM NAM NAM! Meille kotiutui kesällä jäätelökone ja se jäätelö on kyllä ihan taivaallista.
Tällä hetkellä olen haaveillut kunnon maidonvaahdottimen perään.

pullantuoksuinenkoti(at)yahoo.fi

Kyllä kelpaisi Kenwoodin yleiskone meikän keittiöön! Tosin sivupöytä tuppaa olemaan niin täynnä, että en tiedä mihinköhän nurkkaan sen ihanuuden vielä tunkisin.. 😉
essi.aholaakko@hotmail.com

Meidän perhe niin tahtoo jädekoneen =)

Mukaan arvontaan! 🙂
No tämän postauksen jälkeen olisi jäätelökone aika mukava saada. 😀 Oikeasti eniten tarvetta olisi kuitenkin uudelle kahvinkeittimelle.
e1101012@edu.vamk.fi

Uuteen vatkain olisi asiaa! Pelkään, että vanha hajoaa kesken kakun vatkaamisen 🙁
johanna.perttu(a)dnainternet.net

Tehosekoitinta tai monitoimikonetta kaipaisimme. Ensimmäiseksi mainittu meni vuosi sitten rikki ja siitä asti pitänyt ostaa uusi, kun aamut ei oikein käynnisty ilman smoothieita!

Ansa-Maria
ansamaria1@gmail.com

Toivoisin food processor -lisäosaa mun Kenwoodin yleiskoneeseen. Ei jäisi kokkailut ainakaan varusteista kiinni. 🙂 -Anni anni.niemensivu@gmail.com

Sellasesta Plenderistä oon haaveillut saisi smoothiet tehtyä kätevästi ja oih jäätelökone olisi kyllä kiva kans 🙂 Vaikka sulla onkin tosi kivoja jätski ohjeita ilman jäätelökonetta =P

Petra, 84petramaria(at)gmail.com

Sähkövatkainta tarvisin vanhan huonon tilalle!
saya
sayav at hotmail.fi

Mä kaipaisin uutta yleiskonetta tai juurikin siitä jäätelökoneesta oon haaveillut pitkään 🙂
embo-96@hotmail.com

Tehokas sauvasekoitin, käytän joka pvä kyseistä pienkonetta ja tällä hetkellä vetelee viimeisiään. Hankintalistalla. 🙂 lamerinquecit@gmail.com

Kyllä se olisi joku sellainen herkullisen värinen KitchenAid yleiskone. Ei tarvitsis taikinoita käsin vaivata 🙂 kaisa@pepperitas.com

Uusi ja tehokas sähkövatkain, koska olen innokas leipomaan, ja nykyinen vatkaimeni on niin toivoton, että ehdin lukea päivän lehdet vatkaillessani 🙂
niina.nukarinen@wippies.com

sähkövatkain on pian toista vuosikymmentä vanha, eikä enään kovin tehokas, joten sellaisen uuden haluaisin. katri(piste)ylisalmi@netikka(piste)fi

Tehosekoitin olisi aika kova sana 🙂 monitoimikoneellekin olisi kyllä käyttöä!
kaitu_@hotmail.com

Herkullinen ohje!;) Blenderiä olen kaipaillut, sellaiselle olisi tarvetta!:) soile89(at)gmail.com

Voi voi… paljon kaikkea haluaisin… jäätelökone puuttuu meiltä kokonaan, uusi vatkainkin olis tarpeeseen, yleiskone kiinnostaisi. sanotaan vaikka tuo jäätelökone 🙂

Juurikin jäätelökone tai sitten tyhjiöpakkauslaite 😉

csb@luukku.com

Voi rakas joulupukki…toivoinkin sinulta jäätelökonetta 😉

Ihan oikeesti uusi jäätelökone 😀 Meillä on joku 80-luvulta peräisin oleva jäätelökone ja se toimii kyllä, mutta on ihan uskomattoman hidas!

noraemilia.seppala (at) hotmail.com

Kaipaisin leivänpaahdinta, pikku juttu mutta sellaista meillä ei ole, joten ei voida syödä herkullisia aamiaisleipiä… 🙂 june1(at)luukku.com

Yleiskone puuttuu meidän keittiöstä. Se helpottaisi leivontaa aika paljon.

susanna.pohjonen(at)gmail.com

Minun keittiöni kaipaisi jotain blenderiä tai vastaavaa jolla saisi surautettua omatekoiset maapähkinävoit ynnä muut! amanda.lampinen@gmail.com

Yleiskoneen kyllä tarvitsisin keittiöön. Myös jäätelökone ja mehulinko houkuttaisivat paljon!:)
leskinen451@gmail.com

Sodastream laitetta olen ajatellut, kun meillä juodaan paljon kivennäisvesiä.
Kauppakassi kevenisi paljon. nina40fi@gmail.com

Mukaan arvontaan! 🙂 Kaksi hajonnutta, sähkövatkain ja blenderi, pitäisi uusia!
heinis @ gmail.com (välitpois 😉 )

Tarvitsisin keittiööni yleiskoneen! Jäätelökonettakin olen haaveillut pitkään. :3 mariakivist@gmail.com

Toi jäätelökone olis kyllä kiva,mutta ehkä leivänpaahdin ja vedenkeitin. Ne alkaa vedellä viimeisiään. hannamarjaana78@gmail.com

Kahvinkeittimemme meni hiljan rikki. Ostaisin haaveilemani Moccamasterin, jos voitan arvonnan.

hiidenuhma at gmail.com

Yleiskone, makkaranteko-osilla.

Kapselikahvinkeitin ois aika kova sana,oon jo pidemmän aikaa haaveillu siitä.
hamalainentm@gmail.com

kunnolliselle tehosekoittimelle olisi tarvetta, vanha sanoi sopimuksen irti

Kiitos ihanasta blogista ja siitä että sen löytää myös facebookista 🙂 Yleiskoneelle olisi kyllä käyttöä. Terveisin Henna
henna.siira(at)suomi24.fi

Blenderi olisi kiva 🙂
vaatehuttuja(@)gmail.com

Sähkövatkain kulholla tulisi tarpeeseen.

helikaa at luukku.com

Uusi kahvinkeitin olisi hankintalistalla. Se on kahvikissan tärkein keittiön pienkone 🙂
minnapo1(at)gmail.com

Hei! Minun valintani olisi joko keittiövaaka tai kahvimylly. Yst. Terv. Katariina (katariina.ramberg@gmail.com)

Monitoimikoneelle olisi käyttöä. Nykyinen ei oikein toimi ja on muutenkin liian pieni.
khp(at)luukku.com

Kenwoodin yleiskone kelpaisi minullekin! Toisaalta kahvinkeitin saattaisi kyllä mennä sen edelle hankintalistalla. 🙂 monami(at)luukku.com

Mä olen niiiin mukana. tarvitsisin ja haluaisin leivänpaahtimen ja sauvasekoittimen 🙂
miianblogi[at]suomi24.fi

Yleiskone olisi unelmissa täälläkin. 🙂
sopeutuja(at)hotmail.com

Oih mehulinko ollut haaveissa jo pidemmän tovin! Toki myös jäätelökone tälle herkkusuulle passaisi! 🙂
lindasuik@gmail.com

I am a private lender and Investor, Do you need a legit, honest, reputable and quick loan? I can help you with 100% guarantee loan, I am offering business and individual loan, More also we financing all kind of projects. For more details contact us at: russell.credit40@gmail.com

Etsitkö lainaa kiireellisesti? Haluatko laskea laskuja ja ostaa kiinteistöjä (Investment loan) / Rakennusluotto? Voin taata 24 tunnin lainojen hyväksynnän.

Olemme maailmanluokan sijoitusyhtiö, joka tarjoaa kaikenlaisia rahoituspalveluita joustavilla takaisinmaksuehdoilla ja aikataulun mukaisella aikataululla.

Ota yhteyttä sähköpostitse saadaksesi lisätietoa

Kiitos.
James Lewandowski
sähköposti: lewandowskijames19@gmail.com

Kommentoi juttua: Daim-jäätelö ja ARVONTA

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X