Hasselpähkinä-suklaakakku

Hasselpähkinä-suklaavaahto on todella ihanan makuista ja helppo tehdä. Tein sitä jokin aika sitten pienen makeannälän yllättäessä ja löydettyäni kaapista pähkinä-suklaalevitettä sekä avatun kermapurkin. Moussea tuli tehtyä aivan liikaa, joten tein pikapikaa pienen suklaisen kakkupohjan ja laitoin loppumoussen päälle. Pintaan vielä hieman lisää levitettä sekä mantelirouhetta ja kakku oli valmis.

Olen jotenkin jämähtänyt testailemaan erilaisia suklaakakkupohjia. Tämän kakun pohja tuli sävellettyä tekohetkellä omasta päästä. Pohjasta tuli muuten hyvä, mutta se olisi kaivannut reunoille hieman kostutusta. Esim. Baileys olisi varmaan sopinut joukkoon hyvin. Lisäksi koska pohjassa oli reilusti suklaata, se oli parhaimmillaan huoneenlämpöisenä, kun taas päällinen oli parhaimmillaan jääkaappikylmänä. Voisi varmaan useammin pitää pään mukana leivonnassa, niin saisi kaikki osakomponentit osumaan paremmin kohdilleen.. Vaikka eipä tämä silti toki syömättä jäänyt 🙂

Päällinen on todella herkullinen ja pohjan voi helposti vaihtaa erilaiseksi. Kakusta syötiin samantien puolet ja äitini otti loppupuoliskon itselleen vierailleen tarjottavaksi. Kuulemma erityisesti tuon ihanan päällismoussen takia 🙂

Hasselpähkinä-suklaakakku

16 cm irtopohjavuokaan

Pohja: 

75 g voita/margariinia 

75 g tummaa (n. 50%) suklaata

2 munaa

0.5 dl fariinisokeria 
0.5 dl tummaa ruokosokeria
1 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 tl vaniljasokeria

2 rkl tummaa kaakaojauhetta, Van Houten

2 rkl hasselpähkinäjauhetta

1 mm suolaa

 

Täyte (riittää kahteen pieneen piirakkaan tai osa mm. jälkkärikippoon):

2.5 dl vispikermaa

1 dl suklaa-pähkinälevitettä

50 g suklaata

1 muna

100 g maustamatonta tuorejuustoa

1 tl liivatejauhetta

1 rkl vettä

Päälle:

suklaa-pähkinälevitettä

paahdettua mantelirouhetta

Ohje:

Tee pohja. Sulata suklaa mikrossa rasvan kanssa, anna hetki jäähtyä. Sekoita sokerit lämpimään suklaaseokseen. Vatkaa suklaaseokseen munat yksitellen voimakkaasti vatkaten. Sekoita kuivat
aineet keskenään. Lisää kuivat
aineet siivilän läpi. Sekoita kunnolla, mutta älä vaivaa taikinaa enempää kuin tarpeen. Kaada taikina voideltuun irtopohjavuokaan. Paista 200 asteessa n. 20 min., tai kunnes keskelle tökättyyn tikkuun ei tartu enää raakaa taikinaa. Anna pohjan jäähtyä hyvin suojattuna esim. kelmun alla.

Tee täyte. Vatkaa vispikerma vaahdoksi. Sulata suklaa. Lisää suklaan joukkoon muna voimakkaasti vatkaten. Sekoita liivatejauhe veden joukkoon ja anna turvota. Lämmitä turvonnut liivate mikrossa n. 10 sekunnin ajan, kunnes liivate sulaa. Lisää notkistettu tuorejuusto kerman joukkoon. Vatkaa joukkoon myös suklaaseos sekä liivateseos. Kaada puolet täytteestä jäähtyneen pohjan päälle ja syö toinen puoli joko pelkiltään tai kaada esim. jälkkärikippoihin. Hyydytä jääkaapissa muutama tunti

Koristelua varten lämmitä suklaa-pähkinälevitettä hetki mikrossa, kunnes se pehmenee ja on helpommin levitettävissä. Roiski kakun päälle. Paahda manteleita kuumalla pannulla hetki. Ripottele jäähtyneet paahdetut mantelit kakun päälle.

Avainsanat

Kommentit (4)

Ihanan näköinen suklaaunelma! Rakastan pähkinälevitteitä ;D
Olen tehnyt maapähkinä-suklaa-muffinsseja Kinuskikissan ohjeella ja ne on myös vietävän hyviä!
(http://taikakakut.blogspot.fi/2013/04/maapahkina-suklaa-muffinssit.html)

Kiitos 🙂 Meillä pähkinä(-suklaa-)levitteet tuppaavat katoamaan kaapista yleensä jälkiäjättämättä, mutta tällä kertaa pääsivät leivonnaiseen asti. Ja hyvä niin, tuo vaahto oli niin herkullista että! Se sopisi hyvin vaikka kakun väliin. Kävin blogissasi katsomassa ja olivat tosi herkullisen oloiset muffinit 🙂 Mullakin tuo kermavaahto meinasi lötsähtää levitteen lisäyksen jälkeen, niin laitoin piirakkaversioon hieman liivatetta pitämään moussen koossa. Ehkä merkkeissä on eroja ja jotkut merkit eivät löystytä niin paljon. Sitä(kin) voisi testata, jälleen siis yksi hyvä lisäsyy leipoa 😉

Tämä kuulostaa kyllä tosi herkulliselle ja kaunis tuo myös on- kuten kaikki leivonnaiset täällä blogissa. =)

Kommentoi juttua: Hasselpähkinä-suklaakakku

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Näistä piparkakuista tuli mun lemppareita ❤️ Mausteisia, ohuita ja ihanan rapeita. Ja pienen poikamme mieliksi myös kananmunattomia. Katso helppo ohje blogin puolelta ja testaa itse
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/se-parempi-munaton-piparkakkutaikina/ #munaton #piparkakku #eggless #yummy #gingerbread #suklaapossu #kotiliesiblogit
  • Tämä pellillinen lihapiirakkaa valmistuu näppärästi itsetehdystä rahkavoitaikinasta ja herkullisesta, munattomasta jauhelihariisitäytteestä. Ja maistuu muuten ihanalta näin kylminä päivinä 😋 Kurkkaa ohje blogin puolelta https://kotiliesi.fi/suklaapossu/pellillinen-lihapiirakkaa-peltilihis-peltilihapiirakka/ #pellillinen #lihapiirakka #lihis #munaton #suklaapossu #kotiliesiblogit
  • Kokosin blogiin mein lasten synttäreillä tarjolla olleet makeat ja suolaiset tarjottavat samaan postaukseen. Kurkkaa ohjeet blogista ja herkuttele esim. tomaatti-vuohenjuustopiirakalla tai mausteisella glögijuustokakulla 😋 https://kotiliesi.fi/suklaapossu/yhteenveto-lasten-synttarijuhlien-tarjottavista/ #lastensynttärit #suolainenpiirakka #synttärikakku #glögijuustokakku #munaton #maidotonpulla #childrenbirthday #suklaapossu #kotiliesiblogit
  • "Noo'o onko tullut kesä, nyt talven keskelle..." Meillä maisteltiin vielä kerran kesäisiä makuja lasten yhteisillä synttäreillä, joissa oli tarjolla tämä mansikka-mustaherukkajuustokakku. Värikäs koristelu sopi ihanasti sekä tyttöjen että pojan synttärikakuksi. Kurkkaa ohje kakkuun blogista ja kokeile viimeistään ensi kesänä https://kotiliesi.fi/suklaapossu/mansikka-mustaherukka-juustokakku-lasten-yhteisille-synttareille/ #lastensynttärit  #mansikka #mustaherukka #juustokakku #valkosuklaaganache #strawberry #blackcurrant #cheesecake #suklaapossu #kotiliesiblogit
  • Tästä vuohenjuustopiirakasta tuli ensihaukkaisulla yksi lempparipiirakkani. Munattomasta piirakasta löytyy vuohenjuuston lisäksi reilusti tomaatteja ja tzatzikityyppinen täyte, sekä helppo ja herkullinen kolmen aineen piirakkapohja. Lue koko ohje blogista ja leivo vaikka heti viikonlopuksi https://kotiliesi.fi/suklaapossu/tomaatti-vuohenjuustopiirakka-munaton/ #munaton #vuohenjuusto #piirakka #tomaatti #tzatziki #yummy #pie #goatcheese #suklaapossu #kotiliesiblogit
  • Nämä helpot ja nopeat hämähäkkikeksit sopivat loistavasti lasten synttäreille Halloweenin lisäksi myös muina vuodenaikoina. Meillä nämä loppuivat jopa hieman kesken, vaikka juhlijoita oli vain muutama. Katso näppärä ohje blogista https://kotiliesi.fi/suklaapossu/halloweenin-helpot-ja-nopeat-hamahakki-keksit/ #lastensynttärit #helppojanopea #keksit #lakritsi #suklaapossu #kotiliesiblogit
  • Joulu lähestyy jo vauhdilla, mutta tässä vielä pikaisesti meidän Halloweenina nauttimamme munaton mokkapalakakku. Nämä olivat ensimmäiset kaverisynttärit, kun kakkua syöneet lapset tyhjensivät lautasensa kakusta, vau! Ja tämänhän voisi tehdä milloin vain, ilman seittejä ja silmiä! Kurkkaa helppo ohje blogin puolelta https://kotiliesi.fi/suklaapossu/halloweenin-mokkapalakakku-munaton/ #munaton #mokkapala #kakku #lapsensynttärit #6vuotias #halloween #cake #childrensbirthday  #suklaapossu #kotiliesiblogit

suklaapossu

X