Helpot suklaafudge-tikkarit tarhatädeille

Vein viime keväänä tarhatädeille kevätjuhliin itsetehtyjä Daim-karkkeja ja pehmeitä keksejä. Ne saivat hyvän vastaanoton ja ajattelinkin tehdä Joulutervehdykseksikin jotain pientä syötävää. Ruokalahjoilla saa mukavasti suun makeaksi ja ne on siitäkin käteviä, etteivät jää nurkkaan pyörimään turhana tavarana.

Miettiessäni lahjaideoita pääni löi tyhjää. Aikapulan takia halusin tehdä jotain helppoa, mutta siitä huolimatta hyvää. Kyllä vaan esikoinen 5v taas oli skarppina, sillä kun päästin suustani kysymyksen, ”mitähän sitä tekisi”, kuului samantein vastaus: ”Tikkareita”. No siinähän se oli! Tein siis suklaafudgea tutulla, huippuhelpolla ohjeella. Kaadoin suklaafudgemassan valmiilla crush-rouheilla vuorattuihin muotteihin, päälle hieman lisää rouhetta. Fudge pois muotista ja tikun päähän, siinäpä se sitten melkein olikin 🙂

Osasta tein piparkakku-ukon muotoisia fudgeja. Nämä maustoin Marianne-rouheella. Osaan ripottelin rouhetta vain toiselle puolelle ja osaan molemmille puolille. Mariannen maku ei ollut kovinkaan voimakas, joten rouhetta olisi voinut hyvin laittaa molemmilla puolille.

Osan fudgemassasta kaadoin kuusenmallisiin muotteihin. Näistä löytyi Wiener nougat Crushia molemmin puolin. Wiener nougat tarttui pintaan hieman Mariannea paremmin ja sen myös maistoi. Tosi hyviä olivat molemmat. Rouheet toivat kivaa rakennetta muuten pehmoiseen ja suussa sulavaan fudgemassaan. Tarhassakin näistä kuulemma tykättiin kovin 🙂

Ainut miinuspuoli oli se, että rouhe alkoivat pikku hiljaa sulamaan, kun niitä säilytti huoneenlämmössä. Säilytyksen kannalta nämä onkin hyvä säilyttää jääkaapissa.

Fudgeista saa kivannäköiset lahjat, kun niihin tökkää tikun ja pakkaa ne vielä läpinäkyviin pusseihin ja sulkee nauhalla. Fudget voi toki tarjota myös ilman tikkua 🙂

Helpot suklaafudge-tikkarit Marianne ja Wiener crush-rouheella tarhatädeille

n. 12 kuusi-tikkaria + n. 20 piparkakkupoikatikkaria

Aineet:

225 g tummaa (50 %) suklaata

225 g maitosuklaata

1 prk kondensoitua maitoa (ei keitettyä)

25 g voita

Lisäksi:

Mariannerouhetta

Wiener Crush rouhetta

Lisäksi:

Tikkaritikkuja

(muotteja)

Paketointiin:

Läpinäkyviä pusseja

Narua

Ohje:

 Valmistele muotit. Ripottele haluamaasi makurouhetta muottien pohjalle.

Pilko suklaat kattilaan. Kaada joukkoon kondensoitu maito ja voita. Lämmitä seosta aina välillä sekoitellen (sekoita tarpeeksi usein, jotta seos ei pala pohjaan), kunnes suklaat ovat kokonaan sulaneet ja suklaamassa on tasaista.

Lusikoi sula suklaamassa muottien koloihin. Suklaamassa voi jämähtää hieman ennen kuin kaikki kolot on täytetty, mutta tämä ei haittaa. Painele täytettä koloihin vaikka käsin, niin saat turhan ilmat pois. Kun kaikki kolot on täytetty tarpeeksi täyteen, ripottele pinnalle lisää rouhetta ja painele reilusti kädellä pintaan kiinni.

Laita muotit jääkaappiin noin tunniksi, tai kunnes suklaamassa on kovettunut niin paljon, että ne lähtevät muotista irti helposti. Irroita fudgepalat muotista ja seivästä samantein tikkaritikulla. Kun laitat tikun paikoilleen, suklaafudgen on hyvä olla jääkaappikylmiä. Muutoin massa on liian pehmeää eikä tikun työntäminen fudgen sisään onnistu niin helposti.

Noniin, nyt on valmista nautittavaksi 🙂

Vinkki:
* Fudgen teko onnistuu myös ilman silikonista muottia vaikkapa leikkaamalla fudgelevystä paloja piparkakkumuoteilla tai veitsellä. Tällöin käytä fudgemassan jähmettämiseen esim. 20 x 20 cm kokoista vuokaa. Ripottele leivinpaperoidun vuoan pohjalle crush-rouhetta. Kaada suklaamassa varovasti rouheen päälle ja tasoita. Ripottele pintaan vielä lisää rouhetta ja painele pintaan kiinni. Jähmetä jääkaapissa. Leikkaa kovettuneesta fudgelevystä piparkakkumuotilla palasia. Näin tehden fudgelevystä jää hieman yli, mutta ylijääneet palat voi muovailla käsissä vaikkapa palloiksi ja pyöritellä lopuksi vielä rouheessa.

* Pinnalla olevat rouheet alkavat pikkuhiljaa sulaa huoneenlämmössä, joten paras säilytyspaikka on jääkaappi.

* Fudget voi tehdä myös ilman rouhetta. Näin saadaan sileää, suussasulavaa suklaafudgea. Tällaiset ”paljaat” versiot, joissa ei ole rouhetta pinnalla, kestävän pakastamisenkin. Fudgen voi tehdä hyvissä ajoin valmiiksi ja ottaa sulamaan vasta hetki ennen tarjoilua.

* Jos annat fudget lahjaksi, kääräise ne vaikkapa pops-tikuille tarkoitettuun läpinäkyvään pussiin ja sulje nauhalla.

Kommentit (4)

Tykkään kaikista tikkari- ja lastenjutuista niin ei voi muuta sanoa kuin, että aivan ihania herkkuja olet taas tehnyt! 🙂

No voi kiitos Taru! 🙂 Tuollaiset kehut lämmittävät aina mieltä 🙂 Ja "pääsyyllinen" näiden tekemiseen on tytär, jolta tämä ihana idea löytyi. Ja tarhassa tykättiin näistä myös kovin. Tuo fudge on kyllä niiiin hyvää, tikun päässä tai ilman 😛

Erittäin herkullisen näköisiä ja varmaan makoisia:)

Tykkäsin myös kovin, erityisesti tuo Wiener nougat-versio oli namia. Tuo pelkkä suklaafudge ilman lisukkeitakin on jo niin ihanaa, että ei välttämättä kaipaa lisäksi mitään muuta 🙂

Kommentoi juttua: Helpot suklaafudge-tikkarit tarhatädeille

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Oikein Ihanaa ja Herkullista Ystävänpäivää! ❤️ Pst. Nämä donitsin makuiset muffinssit ehtii vielä hyvin leipomaan. Kurkkaa ohje blogista
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/mielettoman-ihanat-donitsin-makuiset-muffinit/ #suklaapossu #kotiliesiblogit #donitsit #muffinssit #ystävänpäivä #ystävänpäivä2019 #valentinesday
  • Supersuklaiset browniespalat sammuttavat pahimman suklaanälän jo yhdellä pienellä palalla. Vaikka kyllähän se toinenkin vielä menee hienosti, nams... Katso helppo ohje tahmean kosteisiin browniespaloihin blogin puolelta
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/supersuklainen-brownies/ #suklaapossu #kotiliesiblogit #suklaa #chocolate #brownies #makeatleivonnaiset
  • Herkullista Runebergin päivän iltaa! Meillä maisteltiin tänä vuonna viimevuotista epäonnen Runebergin kakkua hieman muokattuna ja nyt onnistui, jipii! Ohje löytyy blogista https://kotiliesi.fi/suklaapossu/runebergin-kakku-munaton/ #Runeberginkakku #Runeberginpäivä #Suklaapossu #Kotiliesiblogit
  • Kaipasin alkuvuoden juhlapöytään jotain kevyempää ja testailin smoothiekakkua. Tästä versiosta tuli trooppisen makuinen ja koostumus oli kivan pehmoinen. Kakkua tehdessä pohdin myös liivatteiden eroja. Kurkkaa ohje ja liivatehölpötykset blogin puolelta https://kotiliesi.fi/suklaapossu/trooppinen-smoothiekakku-ja-juttua-liivatteista/ #trooppinen #smoothiekakku #banaani #mango #lime #suklaapossu #kotiliesiblogit
  • Churrot ❤️ Ihastuin näihin rapeisiin pötköihin viime vuonna ulkomaanreissullamme ja nyt kokeilin niiden tekoa itsekin, ilman kananmunaa. Nam, ihania olivat itsekin tehtyinä! Kurkkaa ohje blogista ja nauti vaikka kuuman kaakaon kera talvisen ulkoilun jälkeen
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/churrot-eli-munkkitangot/ #ilmankananmunaa #munaton #churro #churros #suklaapossu #kotiliesiblogit
  • Tämä muumikakku päätyi ihanan kummipoikamme 2-vuotissynttäreille. Sisällä ihana mielettömän mehevä suklaakakkupohja munattomana sekä raikas appelsiinimousse. Herkkua! Kurkkaa tarkempi ohje blogista https://kotiliesi.fi/suklaapossu/pojan-2-vuotissynttarien-muumikakku/ #suklaapossu #muumi #kakku #kotiliesiblogit #suklaakakku #appelsiinimousse #kaulintamassa #pojansynttärit
  • Vihdoin uskaltauduin läträämään kuuman öljyn kanssa. Ensimmäiset öljyssä paistamani jutut olivat nämä herkulliset pikamunkit eli rahkamunkit. Kurkkaa ohje blogista https://kotiliesi.fi/suklaapossu/pikamunkit-eli-helpot-rahkamunkit/ #rahkamunkki #suklaapossu #kotiliesiblogit #helpotjanopeat

suklaapossu

X