Lenkkarit pienen tytön ristiäiskakkuun

Työkaverille syntyi pieni tyttö reilu pari viikkoa meidän
pikkupoikamme jälkeen. Tytön ristiäisiä vietettiin heinäkuun lopulla ja
sain pyynnön tehdä kakkuun tällaiset pienet lenkkarit 🙂

Ohje lenkkareihin poimittu joskus aikoinaan Pionilaakson blogista. Siellä on niin hyvät kuvalliset ohjeet, etten lähtenyt itse ottamaan vaihekuvia. Kannattaa siis vilkaista sieltä 🙂 Ainut ero taitaa olla se, että itse käytin näissä oikean nauhan sijasta massasta tehtyä nauhaa. Näiden tekohetkellä sää oli todella kuuma, ja massa kuivui ennen aikojaan, ja tämän vuoksi nauhanreiät tuppasivat repeämään pahasti nauhaa pujottaessa. Tuo feikkinauha pelasti tilanteen 😉

Tällaisia on tullut tehtyä muutaman kerran aiemminkin, mutta en ole koskaan ennen punninnut käyttämiäni aineita. Yleensä massaa tuppaa jäämään reilustikin yli, joten tällä kertaa punnitsin näiden väsäämiseen varamaani massat. No mutta, enpä sitten muistanut kuitenkaan punnita ylijääneitä massoja, joten kulutetut määrät jäivät edelleen mysteeriksi. Tosin eipä noita massoja ihan hirmuisesti jäänyt yli, että josko ensi kerralla aloittelisi lenkkareiden teon vain hippasen vähemmällä massalla. Alla siis tekemiseen varatut massojen määrät, ja vinkki mistä ohje löytyy 🙂

Tytön ristiäiskakun lenkkarit

n. 8 cm

Massa:

1/2 sokerimassaa (n. 105g)

1/2 kaulintamassaa (n. 105g)

Lenkkareihin varasin (jäi hieman yli):

n. 140 g roosan värisellä pastavärillä värjättyä massaa

n. 70 g valkoista massaa

Alusta:

Sokerimassaa

Ohje:

Pionilaakson blogissa hyvät tarkat ohjeet. Itse tein roosasta massasta lenkkareiden pohjan, takaosan sekä läpän ja valkoisesta loput osat.

Avainsanat

Kommentit (2)

Tuo Pionilaakson ohje on kyllä niin hyvä ja selkeä! Minäkin olen sillä kohtalaisen onnistuneet tossut joskus saanut aikaiseksi.. 🙂

Näin on! Huomasin, että mun on ihan turha tehdä omia ohjeita, kun nuo Pionilaakson ovat jo niin tosi hyvät! 🙂

Kommentoi juttua: Lenkkarit pienen tytön ristiäiskakkuun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Pienen prinsessan ristiäiskakuksi päätyi prinsessakakku reilulla vadelma- ja vaniljakiisselitäytteellä. Tätä oli ihana tehdä, ja vielä ihanempaa oli kuulla kehuja sekä kakun mausta että ulkonäöstä 💖 Ohje blogissa https://kotiliesi.fi/suklaapossu/prinsessakakku-tyton-ristiaiskakkuna-topposilla/ #suklaapossu #prinsessakakku #ristiäiskakku #vadelma #vaniljakiisseli #kotiliesiblogit #täytekakku #princess #cake #raspberry #vanilj
  • Aika suklaiselta näyttää Suklaapossun 9 tykätyintä instapostausta vuodelta 2018  Kiitos kaikille tykkäyksistä ja kommenteistanne 💖 Jatketaan samaan herkulliseen tapaan ensi vuonnakin 😘 #suklaapossu #kotiliesiblogit #2018bestnine #vuodenparhaat #leivontablogi
  • Testailin vihdoinkin rapeaa ja makeaa hunajakennoa. Se oli yllättävän helppo tehdä, kunhan vahti ettei sokeri päässyt kärvähtämään. Hunajakennolla saa kivaa tekstuuria esim. pehmeiden juustokakkujen koristeina tai sen voi esim. päällystää suklaalla. Kurkkaa kennon ohje blogin puolelta 
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/hunajakenno/ #suklaapossu #kotiliesiblogit #hunajakenno #honeycomb #makeatleivonnaiset
  • Ihanaa Joulua ja herkullista loppuvuotta 🎄💖☃️☺️ #suklaapossu #kotiliesiblogit #joulu2018
  • Pistaasi ja valkosuklaa ne yhteen soppii. Nämä helpot valkosuklaatryffelit sopivat tosi ihanasti vaikkapa lahjaksi, tai sitten omaan napaan vedettäväksi. Kurkkaa ohje blogin puolelta. Ps. Blogista löytyy myös muita suklaisia herkkuvinkkejä Jouluun! <3  https://kotiliesi.fi/suklaapossu/valkosuklaatryffelit-pistaasipahkinoilla-ja-lehtijuttua/ #suklaapossu #kotiliesiblogit #pistaasi #pähkinä #valkosuklaa #tryffeli #chocolate #syötävälahja 
Kuvan on ottanut Pekka Holmström/Otavamedia
  • Jouluun valmistautumista syötävien lahjojen parissa❤️ Äsken valmistui helppo kahden suklaan fudgemassa pähkinöillä 😋 Kurkkaa lisää suklaafudgeohjeita blogin puolelta https://kotiliesi.fi/suklaapossu/joululahjavinkki-nro-ii-helpot-suklaafudget-appelsiinilla-ja-ilman/ #suklaapossu #kotiliesiblogit #suklaa #pähkinä #fudge #helppojanopea #yummy #chocolate #nut
  • Oletko jo kokeillut liivatteetonta piparkakkujuustokakkua? Kokosin tämän lisäksi muita ihania jouluun sopivia kakkuohjeita blogiin. Löytyisikö sieltä kakku teidän pöytäänne? Katso nopeat herkulliset ohjeet blogin puolelta
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/joulun-herkulliset-kakut/ #piparkakku #juustokakku #liivatteeton #suklaapossu #kotiliesiblogit #yummy #gingerbread #cheesecake

suklaapossu

X