Suklaapossu

Maailman parhaat sitkeät suklaakeksit

Parhaat suklaakeksit ovat samaan aikaan sitkeitä ja rapeita

Testailin parisen vuotta sitten Subway-tyylisten keksien tekemistä. Ja voi että kun niistä tuli ihania! Siitä asti ole odotellut tilaisuutta tehdä niitä uudestaan ja nyt sellainen tuli. Pari lukijaa vinkkasi, että voin voisi ruskistaa ennen taikinan tekemistä. Voihan ruskistetaan myös mm. lusikkaleipiin, jolloin kekseihin saadaan ihastuttava kinuskinen/pähkinäinen maku. Ja vaikka nämä keksit ovat muutenkin sairaan hyviä, pitihän sitä testata, mitä voin ruskistaminen tekisi niille.

Koska voin määrä hieman vähenee ruskistettaessa, muuttelin muidenkin aineiden määrää vastaamaan paremmin alkuperäisohjetta. Jos voin haluaa käyttää sellaisenaan, niin kannattaa käyttää tuota aiemmin tekemääni ohjetta. Tein näistä lisäksi hieman edellisiä pienempiä ja leikkasin pötköt 7 osan sijasta 8 osaan. Mitään pikkuisia näistä ei tuosta huolimatta tullut, vaan keksit olivat edelleen todella valtavia. Niin valtavia, ettei näitä ottanut juuri kukaan tytön synttäreillä, joissa keksit olivat tarjolla. Se, että keksit jäivät lautaselle, harmittaa mua aikalailla. Siis ihan vain vieraiden puolesta, sillä he jäivät paitsi suuresta makunautinnosta! 😉

Keksit olivat siis mieletöntä herkkua tälläkin kertaa! Suussasulavia, reunoilta aavistuksen rapeita ja sitkeitä, keskeltä pehmoisia ja sitkeitä sieltäkin, kokonaisuudessaan ihanan suklaisia. Nams! Harmikseni pieni nuha sotki makuaistiani sen verran, etten huomannut oikeastaan mitään eroa näiden keksien ja niiden edellisten keksien välillä. Vein loput paistamani keksit tarhaan tytön synttäreille. Siellä keksit saivat kehuja ja reseptiäkin pyydettiin 🙂

Tässäpä tämä ohje vihdoinkin.

Parhaat sitkeät suklaahippukeksit

32 kpl, halkaisijaltaan n. 9 cm olevia keksejä

Aineet:

250 g voita huoneenlämpöisenä (ruskistettuna n. 225g)

2 dl tavallista sokeria

2 dl fariinisokeria kevyesti mittaan paineltuna

2 munaa

5.5 dl vehnäjauhoja

2 rkl vaniljasokeria

1 tl suolaa

1.25 tl leivinjauhetta

1 tl soodaa

300 g tummaa (50%) suklaata pienemmäksi pilkottuna 

Ohje:

Paahda ensin voi. Tee se mielellään jo päivää ennen leipomista niin voi ehtii jäähtyä kunnolla. Laita voi kattilaan. Kuumenna se kiehuvaksi ja keittele sekoitellen, kunnes vaahto laskeutuu ja voi on saanut kauniin värin. Varo polttamasta voita! Se käy hetkessä, jos voita ei vahdi. Anna voin jäähtyä huoneenlämpöiseksi.

Vatkaa huoneenlämpöiseksi jäähtynyt voi ja sokerit vaahdoksi. Lisää munat yksitellen voimakkaasti sähkövatkaimella vatkaten. Jatka vatkaamista kummankin munan jälkeen n. 1 minuutti. Sekoita jauhot, suola, leivinjauhe ja sooda toisessa kulhossa. Kääntele jauhot voi-sokerivaahtoon. Lisää lopuksi rouhittu suklaa käännellen.Tee taikinasta neljä n. 20 cm pituista pötköä. Leikkaa kumpikin pötkö 8 yhtä suureen osaan. Laita leikatut kiekot esimerkiksi lautaselle tai pellin päälle. Laita lautanen/pelti pakkaseen vähintään puoleksi tunniksi, kunnes palat ovat täysin jäätyneet.

Lado 7-8 jäistä kiekkoa pellille leivinpaperin päälle, jätä kunnon leviämisvarat. Paista heti 140 asteessa. Paistoaika on n. 22 minuuttia. Keksit ovat valmiit, kun reunat alkavat aavistuksen kovettua, mutta keskusta on vielä täysin raa’an oloinen. Anna jäähtyä kokonaan ennen kuin siirrät keksejä.

Vinkit:

* Jos taikina on leikkausvaiheessa löysää, laita se jääkaappiin kiinteytymään 30-60 minuutiksi.

* Voit vaihtaa osan tummasta suklaasta valkosuklaaksi tai maitosuklaaksi. Joukkoon voi lisätä myös esimerkiksi suolapähkinöitä.

* Keksien pitää olla keskeltä todella pehmeitä siinä vaiheessa, kun ne otetaan pois uunista. Keksit kovettuvat ja kypsyvät vielä uunista oton jälkeenkin. Paistoaikaa ei tule pidentää liikaa, jotta keksit eivät kypsy liikaa, sillä silloin ne menettävät sitkeän rakenteen. Herkullisia ovat toki siltikin.

* Pakastamisen ennen paistamista vaikuttaa keksien rakenteeseen: Pakastetun taikinapalan reunat sulavat ja kypsyvät ja nopeammin kuin keskusta. Keskusta sulaa viimeisenä, eikä kypsy yhtä paljon kuin reunat. Näin keskusta jää sitkeäksi.

* Keksit ovat parhaimmillaan heti jäähdyttyään tai seuraavana päivänä nautittuna.

* Voit pilkkoa keksitaikinan pakkaseen valmiiksi ja paistaa aina tarvittavan määrän keksejä!!!

* Jos et halua/pysty käyttää keksejä pakkasessa, laita taikinapötköt jääkaappiin tunniksi ennen paloiksi leikkaamista. Ota yksi jähmettynyt pötkö jääkaapista, leikkaa 8 palaksi ja laita leivinpaperin päälle. Jatka ohjeen mukaan, mutta vähennä paistoaikaa n. 1 minuutti. Huomaa, että paistoaika on joka tapauksessa uunikohtainen.

* Pakastaminen vaikuttaa keksien ulkonäköön. Erot näet sitkeiden suklaahippukeksien postauksesta.


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Maailman parhaat sitkeät suklaakeksit

MatkaMartta

No tätä on kyllä sitten maistettava seuraavaksi! On tämä nyt kyllä niin kiva blogi, että saanko laittaa linkkiä tänne omaani?

Suklaapossu

Näitä kannattaa ehdottomasti testata, ovat ihan mielettömän hyviä! Kiitos MatkaMartta, ihana kuulla! Saat toki linkittää 🙂

Raisa P

Tällaiset on kyllä aivan varmasti maailman parhaimpia suklaakeksejä! 😛

Suklaapossu

Niin ovatkin, niiiin hyviä että! 😛 Ihanan tahmeita, sitkeitä, kosteita, just sellaisia mitä suklaakeksien pitää ollakin 😉

Jack Bauer

Minulta kysyttiin vähän aika sitten, että voisinko tehdä sellaisia subi-keksejä. Minä olin vähän, että häh, kun en ole koskaan Subwayssa käynyt saatika keksejä maistunut. Nämä menevät siis kokeiluun! Olen huomannut, että juhliin kannattaa tehdä mahdollisimman pienikokoisia leivonnaisia, niin ne tekevät paremmin kauppansa. 🙂 Itselle ei toki tuota ongelmia syödä vähän isompaakaan annoskokoa 😀

Suklaapossu

Tämä ohje taisi tullakin sopivaan saumaan 😀 Mä olen käynyt Subissa vain parisen kertaa, mutta ne ihanat keksit jäivät samantein mieleeni. Nämä ovat mielestäni hyvinkin samanlaisia, mutta ehkä vannoutunut Subwayssa kävijä voi olla eri mieltä 🙂 Omasta mielestäni kuitenkin just sellaisia ihanan tahmeita ja sitkeitä ja suklaisia kuin subissakin 🙂 Ja vaikkeivat nyt aivan samanlaisia olisikaan, niin ovatpahan ihan pirkuleen hyviä! 😉 Eipä muuta kuin testailemaan 🙂
Itsekin pystyn helposti upottamaan isompiakin annoksia, mutta josko ensi kerralla muistaisi juhliin leivoskella enemmän minikokoisia herkkuja 🙂

Anonyymi

Näitä kokeiltiin täällä tänään, ja veivät kielen mennessään! Kiitos -taas kerran- hyvästä ohjeesta 🙂

Suklaapossu

Mukava kuulla, että maistuivat sielläkin! Kiitos kommentistasi! Kiva tietää, että ohjeesta oli iloa 🙂

Mirzzi

mikähän menee pieleen kun mulla näistä ei koskaan tuu tollasia ohuita ja sitkeitä vaan paksumpia ja tosi murenevia keksejä =/ yritin taas noudattaa ihan tarkalleen ohjetta

Suklaapossu

Hmmm. Koska keksit jäävät paksuiksi, vaikuttaa siltä, että taikinassa olisi jostain syystä liikaa jauhoja tai sitä on sekoiteltu liikaa, jolloin ilma on karannut joukosta. Myös keksien murevuus kielii liiallisesta jauhojen käytöstä tai liian pitkästä paistoajasta. Vatkaatko voin ja sokerit kunnolla vaahdoksi, sellaiseksi oikein vaaleaksi? Sekoitatko jauhot sen jälkeen varovasti käännellen, ja vain sen verran, että jauhot juuri ja juuri sekoittuvat joukkoon? Kun muotoilet pötköt, ethän vaivaa taikinaa tässä vaiheessa enää? Jos näin, niin kokeilepas vähentää hieman jauhojen määrää ensi kerralla, josko se auttaisi. Ja pidä paistoaika maltillisena.

Toinen mikä tuli mieleen on se, että vika saattaisi myös olla uunin lämpötilassa. Liian korkeassa lämmössä paistettaessa kekseille saattaisi käydä noin. Oletko koskaan testannut uunisi oikeaa lämpötilaa? Paistaako se normaalisti kaiken ihan normiajassa?

Outi

Vihdoin muutaman pettymyksen jälkeen löytyi resepti, jolla sain täydelliset keksit. Kiitos tästä!

Suklaapossu

Eivätkös olleetkin i-ha-ni-a, täydellisiä! Ihanaa, että ohjeesta oli sinullekin iloa! 🙂

Hippi

Uuuh miten herkullisia! Tosin kaikki keksit eivät ehtineet uuniin saakka kun teinit innostuivat taikinasta niin kovasti. Kiitos mahtavasta reseptistä!

Suklaapossu

Hihih, teille kävi siis samalla tavalla kuin meillekin, kun osa taikinasta katosi jo matkan varrella. Mahtava kuulla. Ole hyvä Hippi 🙂

Bdks

Nää on ihan parhaita! Tein pakkaseen valmiiksi että sieltä voin paistaa, mutta oon päätynyt syömään myös raakana kun on niin hyviä niinkin! 😀

Suklaapossu

Hihhii. Mulla on käynyt samoin taikinan kanssa 😀 Uppoaa sellaisenaankin vähän turhankin hyvin, joten pakko koittaa saada äkkiä pakkaseen edes osa. Ja ne valmiit ovat parhaita. Ihana kuulla, että sinäkin olet tykännyt! :9

Pai

Haluaisin tehdä lastenkutsuille keksejä muotilla. Onnistuuko tästä taikinasta? Kiitos! 🙂

Suklaapossu

Hei Pai! 🙂 Tämä taikina leviää uunissa niin paljon, ettei muotilla tehdyt keksit pysy muodossaan. Sen sijaan esim. tämä taikina on pysyy kauniisti muodossaan https://kotiliesi.fi/suklaapossu/taytetyt-pikkuleivat-munaton/ Tuo ohje tosin ei ole suklainen, mutta tuli mieleen, että jospa tuosta taikinasta tehdyt keksit täyttäisi esim. suklaaganachella, hmmm 🙂

Enni

Heippa! 🙂 Kiitos ohjeesta – tämä menee varmasti testiin enemmin tai myöhemmin. Mietin, että mahtaakohan fariinisokerin sijasta voida käyttää tummaa muscovadosokeria? Se on ainakin rakenteeltaan samalla tavalla tahmeaa ja aromikasta. Kysyn ihan siksikin, että kaapissa ei tällä hetkellä ole fariinia lainkaan, mutta joulusta on jäänyt muscovadoa, jota harvemmin tulee muualle käytettyä. 🙂

Suklaapossu

Heippa Enni 🙂 Fariinisokerin sijasta voi hyvin käyttää myös muscovadosokeria. Keksien maku muuttuu tällöin ehkä hieman lakritsimaiseksi (mikä ei muuten välttämättä ole yhtään sen hassumpi juttu), mutta rakenne säilyy. Kivoja leivonta- ja herkutteluhetkiä 🙂

Katja

Moi!
Kiitos ohjeesta 😊 Uskaltaako tällä reseptin ”pohjalla” tehdä myös esim. vadelma-valkosuklaa makuisia keksejä? Pitääkö jotain asioita ottaa huomioon keksin ”täytteitä” vaihdellessa? Kiitos jo etukäteen!

Suklaapossu

Moi Katja! Vadelma+valkosuklaa kuullostavat todella herkulliselta yhdistelmältä 😊 ”Täytteiden” suhteen ei tule muita rajotteita mieleen, kuin se, että niiden on hyvä olla kuivia. Esim. kuivatut marjat sopivat tähän varmaan tosi kivasti. Lisättävien juttujen on hyvä olla myös sopivan kokoisia. Liian isot palat voivat jäädä ikäviksi klönteiksi ja häiritä taikinan kypsymistä liikaa ja liian pienet palat (erityisesti suklaassa), voivat liueta joukkoon liikaa. Tämän enempää rajoituksia ei tule mieleen. Leivontailoa! 😀

Sepsu

Kuulostaa ihanalta reseptiltä! Pohdin, että jos kekseistä haluaisi tummia paljonko leivontakaakaota pitäisi laittaa? Taikina on kuitenkin aika iso, kun siihen tulee 5,5 dl jauhojakin.

Suklaapossu

Heippa Sepsu 🙂 Kaakaojauheen määrä riippuu mm. siitä, kuinka tummia kekseistä haluat. Itse tekisin varmaan niin, että laittaisin taikinaan noin 1 dl tummaa, hyvää kaakaojauhetta ja samalla vähentäisin vehnäjauhojen määrää vastaavalla määrällä. Keksien koostumus saattaa kaakaojauheen kanssa muuttua hieman, joten lopputulos saattaa olla hieman erinäköinen. Kun innostut kokeilemaan, kuulisin mieluusti minkälaisia tuli 🙂

Jonnappi

Hei. Olen tehnyt näitä monesti ja hyviä ovat! Aina kun jotain leivon niin vakiona tulen etsimään sinun blogistasi. Löysin erään melko lähellä tätä olevan keksiohjeen (youtubesta tasty 2 day cookie jos saa mainita), jossa käytettiin vain ruokasoodaa. Mikä merkitys on leivinjauheen ja soodan yhdistelmällä tässä reseptissä? Millainen tulisi pelkällä leivinjauheella?
Välillä keksit jäävät hieman paksuiksi eli leivät leviäkään ehkä tarpeeksi, mutta siihen ilmeisesti vaikuttaa muutkin aineet?
Hyvää kesän jatkoa sinulle.

Suklaapossu

Hei Jonnappi 🙂 Kärkistettynä ajatellen, ruokasooda auttaa keksin leviämisessä ja leivinjauhe taas kohoamisessa. Jos käyttää pelkkää leivinjauhetta, keksistä tulee helpommin ”kakkumainen”. Jos taas käyttää pelkkää ruokasoodaa, keksi saattaa levitä liikaa. Tosin muillakin aineilla on vaikutusta leviämiseen, ja pelkällä soodallakin saa aikaan hyviä keksejä. Pelkkää leivinjauhetta en ole kokeillut juuri näissä, sillä en ole halunnut ottaa riskejä kakkumaisesta koostumuksesta. Itse tykkään käyttää molempia juuri rakenteen vuoksi.

Mullakin keksit ovat joskus levinneet enemmän ja toiste taas vähän vähemmän. Olen huomannut, että esim. voin ja sokereiden vatkausaika vaikuttaa siihen. Jos vatkaa liian vähän, mutta käyttää jauhoja yhtä paljon, voi taikinasta tulla hieman jäykempi, jolloin keksi voi jäädä paksummaksi. Myös esim. jauhojen ikä/kuivuus/laatu vaikuttaa keksien koostumukseen. Onneksi nuo erot eivät vaikuta keksien makuun, vaan nämä ovat aina hävinneet ääntä nopeammin 🙂

Kiva, että olet löytänyt blogini ja ihanaa kesää sinullekin 😀

Suklaahirmu

Kiitos ihanasta ohjeesta, oli sekä taikina että valmiit keksit aivan mainion herkullisia! Itse paistoin osan kekseistä ohjeen mukaisesti 22 minuuttia, olivat jäähtyneenä ihanan sitkeitä. Tiesin, ettei ystäväni välitä keksitaikinamaisuudesta (ihmettelen kyllä miksi 😀 ), joten osan paistoin kokeilumielessä kauemmin n.30min. Nämä mureni selvästi enemmän, mutta eivät minunkaan makuun olleet liian kuivia ja maku oli myös mainio. Itse kuitenkin näiden sitkeiden puolella olen! Oli pakko tehdä taikina 1,5-kertaisena, jotta sain pilkottua keksitaikinaa pakkaseen odottamaan!

Leipoessa tuli vain mieleen: onko väliä onko ruskistettu voi jäähtyneenä juoksevaa vai kiinteämpää? Itse annoin voin jäähtyä kunnolla huoneenlämpöiseksi, joten massa muuttui kiinteäksi, mutta pehmeäksi. Vaikuttaako tämä taikinaan ja lopputulokseen?

Suklaapossu

Hei Suklaahirmu 🙂 Ihanaa, että nämä maistuivat teillekin. Ja tosi hyvä tietää, että ovat myös enemmän paistettuna hyviä. Ei siis haittaa, vaikka keksit unohtaisi joskus vähän pidemmäksi aikaa uuniin 🙂

Huoneenlämpöinen voi on juuri tuollaista; kiinteää, mutta pehmeää. Jos se on liian löysää, vaahdottaminen ei välttämättä onnistu kovin hyvin ja taikinasta voi tulla aiottua kiinteämpää. Tosin lopputulos on varmaan silloinkin herkullinen 🙂

ok

moi

Hippu

Kiitos mahtavasta ohjeesta, se vie suklaakeksit ihan toiselle tasolle! Kahdesti on tehty ja ne saa takuuvarmat ylistykset. Yksi kohta, ”Sekoita jauhot, sula, leivinjauhe ja sooda toisessa kulhossa”, siinä on tällaisen vähemmän kokeneen tuurileipurin pitänyt aina tarkistaa ohjetta, että sula on siis suola, sulaa voita ei tule kahteen eri astiaan 🙂

Suklaapossu

Hei Hippu! 🙂 Ihana kuulla, että keksit maistuivat 🙂 Ja suurkiitos, hyvä että ilmoitit tuosta naputtelivirheestä. Nyt se on korjattu 🙂

Saga

Hei. Mille uusille tuo asteet ovat. Vanhanmallinen vai kiertoilmauuni? Kiitos upeista resepteistä. Arvostan sitä, että olet todella testannut reseptiikkaa ja kerrot siitä avoimesti. Kaikkiin liittyy tarina, se on hauskaa. Hyvää kesää Sinulle🥳

Irina Lisinen

Hei Saga! Asteet on ihan tavalliselle uunille, ilman kiertoilmaa. Lämpö on todella matala verrattuna moniin muihin ohjeiseiin, mutta se on juuri näiden keksien ihanan koostumuksen salaisuus 🙂

Ja olipa ihana lukea kommenttisi. Kiitos sanoistasi ja hyvää kesää myös Sinulle! 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *