Suklaapossu

Munaton pannukakku ja vieläpä hyvä sellainen

Munaton pannukakku rahkalla onnistuu hienosti ja maistuu hyvältä

Enpä olisi ikinä uskonut, että munaton pannukakku voi olla näin hyvää ja että sen koostumus voi olla näin likellä tavallista pannaria! Tämä ohje on lillunut luonnosten joukossa jo vaikka kuinka pitkään. Ohje on muokkaantunut matkan varrella useamman testikerran jälkeen juuri tällaiseksi, joten nyt on hyvä heti julkaista ohje. Alunperin kehittelin ohjeen mein muna-allergista poikaa ajatellen. Nykyään näyttää tosin siltä, että pojan allergia on hellittämässä (ja toivottavasti katoamassa kokonaan) ja vatsa kestää jo hieman munaa sisältäviä leivonnaisia. Tästä huolimatta en ole vielä uskaltanut tarjota tavallista pannukakku ja olemmekin tehneet kaikki pannukakut tämän ohjeen kanssa.

Pannukakku, pannari

Yksi ero tavalliseen, munaa sisältävään pannukakkuun verrattuna, minkä äkkiseltään huomasin oli se, että tämä pannukakku oli hieman tahmainen. Erityisesti lämpimänä. Kylmänä tahmaisuus häviää ja tuntuu kuin söisi normaalia pannaria. Tosin eipä tuota tahmaisuutta huomaa aavistuksen lämpimästäkään pannarista, jos päälle levitti ohuen kerroksen mansikkahilloa ja hieman vaahdotettua vaniljakastiketta. Nams!

Toinen ero on se, että tämän pannarin pinta jää tuollaiseksi vaaleaksi, eikä se siis rusketu kuten munaa sisältävä pannukakku. Kokeilin jossain vaiheessa ottaa väriä pintaan paistamalla pannukakun kovemmalla lämmöllä, mutta se alkoi kiehua vähän turhankin kovin. Päädyin lopulta paistamaan pannarin miedommassa lämmössä, vaikka sillä menetetäänkin väri.

Maitorahkasta pannukakku saa kivan proteiinilisän ja samalla se auttaa myös saamaan pannukakun koostumuksesta paremman.

Pannukakku ilman kananmunaa

Etsin ennen leipomista (vai voiko pannukakun tekemistä edes leipomiseksi sanoa) netistä vinkkejä munattoman pannukakun tekemiseen. Monissa ohjeissa oli hirmuisesti sokeria. Tykkään toki, että pannukakku saa itsessäänkin jo maistua makealle, mutta yleensä haluan makeuden tulevan hillosta tai muusta makeasta päällisestä. Laitoinkin joukkoon sokeria, mutta vain sen verran, että se toi makeutta tarpeeksi, jos vaikka haluaisi syödä pannarin ilman hilloa sellaisenaan. Tuo ohjeessa oleva määrä olikin mielestäni tosi hyvä määrä sillon, kun nautimme pannukakun sellaisenaan. Katso vielä alempaa vinkkiosiosta lisää pölpötystä tästä aiheesta.

Muista ensimmäisen kerran, kun poika maisteli pannukakkua. Ihmeissään poika otti palan ja jäi katsomaan kysyvästi äitiään. Pikku hiljaa hän maisteli vähän lisää, ihmetyksen ilme naamallaan. Tuosta ensimmäisestä kerrasta on jo aikaa varmaan reilu vuosi, mutta siitä huolimatta poika jaksaa edelleen ihmetellä pannukakun makua. Aivan kuin ei tietäisi, tykkääkö siitä vai ei. Noh, tytöt meillä ainakin tykkäävät tästä, kuten äitikin.

Munaton pannukakku

Uunipellillinen (n. 40 cm x 30 cm)

Aineet:

250 g maitorahkaa

8 dl maitoa

n. 0.5 dl (maun mukaan) sokeria

2 tl vaniljasokeria

noin 0.5 dl juoksevaa rasvaa (tai voita sulatettuna)

1 tl suolaa

4 dl vehnäjauhoja

Ohje:

Laita maitorahka ja puolet maidosta kulhoon. Vatkaa kunnolla pallovispilällä tai muulla vastaavalla sekaisin. Tässä vaiheessa pinnalle muodostuu kevyttä vaahtoa. Lisää joukkoon sokerit. Sekoita vehnäjauhot ja suola maito-rahkaseokseen ja vispaa jälleen kunnolla sekaisin niin, että joukossa ei ole jauhopaakkuja. Lisää rasva ja loput maidosta. Anna taikinan turvota n. 20 minuuttia.  Vuoraa tällä aikaa syvä pelti leivinpaperilla sekä laita uuni lämpeämään 200 asteeseen.

Kaada turvonnut taikina pellille ja paista uunin keskitasolla n. 35 minuuttia, kunnes pinta on saanut hieman väriä (huom! tämä pannari ei rusketu kuten munaa sisältävät pannukakut). Jäähdytä hetki ennen nauttimista, niin pannukakku on helpommin leikattavissa.

Vinkit:

* Saat pannukakusta paksumman pienemmässä vuoassa ja littanamman isommalla pellillä. Jos haluat tehdä paksumman pannarin isolle pellille, tee noin 1.3-kertaa isompi taikina.

* Vaikka tämän munattoman pannarin ohje onkin hyvin likellä tavallista pannukakun ohjetta, jouduin tekemään muutamankin erilaisen version tätä ennen. Muutin jokaisen testiversion välissä maitorahkan, rasvan, sokerin ja suolan määriä etsiessäni sopivaa koostumusta ja makumaailmaa. Lopulta, ehkä kuudennen yrityksen kautta löytyi nämä määrät. Ensimmäisessä versiossa oli huomattavasti enemmän sokeria ja rasvaa. Silloin tyttären ensimmäiset sanat pannaria maistettuaan olivat ”maailman parasta pannaria”, ”uskomattoman hyvää”. Ja hyväähän se olikin. Myös se meidän perheen kriittisin maistelija, jota on äärettömän hankala miellyttää vähänkään erilaisilla (ja joskus myös normaaleilla) pannukakuilla, kehui tätä. Ei paha! Halusin kuitenkin kehitellä hieman terveellisemmän ohjeen. Jos siis haluat oikein kunnollisen herkkupannukakun, eikä kaloreilla ole väliä, niin heitä joukkoon tupla-annos rasvaa ja sokeria.

 


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Munaton pannukakku ja vieläpä hyvä sellainen

Tanja

Tätä pitää kokeilla kun kananmunat pöässy loppumaan ja vaikka ei ole maitorahkaakaan. Litra maitoo toivottavasti toimii myös, teen sen isossa lasivuoassa että tulis paksu 🙂 Kannattaakohan laittaa leivinjauhetta? Tai sitten tekis mieli laittaa puuroriisiäkin vähän, desi? Sun blogista on jo monesti ollut hyötyä, kiitos! 🙂

Suklaapossu

Hei Tanja! 🙂 Harmittavasti ehdin nyt vasta vastaamaan. Piti nimittäin vinkata, että jos taikinasta jättää rahkan pois, kannattaa jauhoja lisätä hieman enemmän, jotta valmis pannukakku pysyy paremmin koossa. Toivottavasti pannukakkusi kuitenkin onnistui hyvin 🙂 Ja ihana kuulla, että blogistani on (ollut) iloa 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *