Mureat suklaakeksit ilman kaakaojauhetta

Olipas vaikea keksiä kuvaavaa otsikkoa näille suklaakekseille. Nämä kun ovat rapeita, mureita ja kirjaimellisesti suussasulavia (siis sanasta sanaan sillä nämä suorastaan sulavat suuhun). Kun
uunituoreesta keksistä haukkasi palasen, se rapsahti, mutta loput sulivat suoraan
suuhun. Taikinaan ei tule lainkaan kaakaojauhetta, vaan maku ja väri saadaan sulatetusta suklaasta.

Sain ajatuksen näihin, kun kaivoin esille päiväysvanhan maitojauhepussukan, jota käytin jo aiemmin munattomaan suklaakakkuun.
Tällä kertaa oli keksien vuoro. Usein suklaakekseihin suklaan maku
saadaan kaakaojauheesta, mutta näihin tuli kaakaojauheen sijasta aitoa
suklaata. Käytin 50%:sta suklaata, joka antoi miedon suklaisen maun.
Tummempi, n.70% suklaa olisi sopinut näihin myös tosi kivasti tuoden
lisäsuklaisuutta. Sitä sitten ensi kerralla 🙂

Keksien rakenne oli yllätys. Yleensä pidän kekseistä, joissa on rapea reuna ja sitkeä sisus (kuten ihanissa Subway-tyyppisissä suklaahippukekseissä).
Nämä keksit sen sijaan eivät olleet lähelläkään sellaisia, vaan sen
sijaan tosi mureita/höttöisiäkin eli sellaisia, jotka melkein hajosivat niitä koskettaessa. Siitä huolimatta rakenne oli loistava heti tuoreeltaan syötynä. Ne suorastaan sulivat suuhun. Tosin eräs toinen maistelija ei ollut aivan samaa mieltä, joten ehkäpä suun kosteudella on vaikutusta keksien sulavuuteen.. Seuraavana päivänä rakenne oli kovettunut ja ehkä jopa hieman jauhoinen, joten suosittelen ehdottomasti nauttimaan nämä heti niiden jäähdyttyä.

Usein keksitaikina maistuu paremmalle kuin valmiit keksit, mutta
näissä olikin päinvastoin. Eli ei kannata heittää miedon makuista
taikinaa roskiin, vaan paistaa ja sitten vasta maistaa 🙂 Paistoaika kannattaa pitää lyhyehkönä, sillä liian pitkään paistetut maistuvat helpommin jauhoisilta, kuin vielä pehmeänä uunista pois otetut.

Rapeat ja mureat suklaakeksit suklaasta

25-30 kpl

Aineet:

125 g tummaa suklaata (laitoin 50%:sta)

175 g voita

1.25 dl fariinisokeria

3 dl vehnäjauhoja

1.75 tl leivinjauhetta

1.75 dl maitojauhetta

Ohje:

Laita uuni lämpeämään 160 asteeseen. 

Sulata suklaa varovasti mikrossa n. 15-20 sekunnin jaksoissa välillä sekoitellen. Vaahdota voi ja sokeri keskenään vaaleaksi vaahdoksi. Vatkaa joukkoon myös sulatettu suklaa. Lisää keskenään sekoitetut jauhot sekaan ja sekoita sen verran, että aineet juuri ja juuri sekoittuvat.

Jaa taikina n. 25-30 yhtä suureen osaa ja muotoile palloiksi. Alla kuva palloiksi muotoilluista raaoista (vasen kuva) ja kypsistä (oikean puoleinen kuva) kekseistä.

Jos haluat, voi myös litistää pallot valmiiksi keksien muotoon. Alla kuva tällaisistä sekä raakana (vasen kuva) ja kypsänä (oikeanpuoleinen kuva).

Paista n. 12-13 minuuttia, kunnes keksien pinta tuntuu sormilla koittaen pehmeältä ja reunat kiinteiltä. Keksit kovettuvat jäähtyessään.

 Anna jäähtyä kokonaan. Keksit säilyy ilmatiiviissä rasiassa.

Vinkit:

* Taikinaan ei tule kaakaojauhetta ja suklaan maku tulee pelkästään suklaasta. Tämän takia maku on melko mieto 50%:lla suklaalla. Jos haluaa suklaisemman lopputuloksen, kannattaa käyttää väh. 70% suklaata.

* Huomaa, että litistettyjen pallojen paistoaika on lyhyempi kuin palloiksi jätettyjen taikinakasojen. Mikäli haluat kovempia keksejä, paista pari minuuttia pitempään.

* Keksit ovat parhaimmillaan tuoreena, heti jäähtymisen jälkeen nautittuna.

Kommentit (2)

Naaam, nämä eivät voi olla mitään muuta kuin HYVIÄ!! Kun on ihan oikeaa suklaatakin!

Hyvin maistuivat, erityisesti vielä lämpiminä kun suklaa oikein suli suuhun 😛 En malttanut pitää näppejäni erossa tästä ohjeesta, vaan muokkasin sitä vielä hieman ja kekseistä tuli vieläkin parempia 🙂 Ohje tulossa lähiaikoina 🙂

Kommentoi juttua: Mureat suklaakeksit ilman kaakaojauhetta

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Tämän kesän viimeisin, muttei vähäisin raparperileivonnainen taisi olla tässä. Tämä superhelppo, muhkea ja mehevä vadelma-raparperipiirakka valmistuu yhdessä kulhossa ja saa päälle ihanan makuparin, vadelma+raparperi. Vein yhden pellillisen töihin ja toisen valmistin kotiin valmiiksi työaamuna ennen töihin lähtöä. Ja ei, en ole aamuvirkku jokabaina heiluu aamuisin pystyssä. Tämä vain valmistuu niin nopeasti, ettei aamutoimista lähtenyt kuin muutama minuutti pois. Varsinkin, kun ne jauhot ja sokerit olivat valmiina pöydällä odottamassa. Superhelppo ja herkullista. Toimii myös muista marjoista! Kurkkaa ohje blogista

https://kotiliesi.fi/suklaapossu/helppo-ja-meheva-vadelma-raparperipiirakka/

#helppojanopea
#kesä
#raparperi
#vadelma
#piirakka
#leivontablogi
#suklaapossu
#kotiliesi
#kotiliesiblogit
#rhubarb
#rasberry
#pie
#easyandyummy
#yummy
  • Tytöt 6v ja 9v leipoivat kahdestaan äitienpäivälahjaksi ihanan mutakakun kaakaokermalla ja tuoreilla mansikoilla. Kakku tehtiin sydämen malliseen vuokaan ja mansikoiden päällä oli vielä suklaa, jossa ♥️ Aivan ihanat lapset ja todella ihana kakku 💕 Katso helppo ohje blogista ja leivo vaikka Juhannukseksi.

https://kotiliesi.fi/suklaapossu/mutakakku-kaakaokermalla-ja-mansikoilla/

#mutakakku
#kaakaokerma
#mansikat
#kesä
#äitienpäivä
#lastenleipoma
#suklaapossu
#kotiliesi
#kotiliesiblogit
#chocolate
#mudcake
#strawberry
  • Laitoin vähän aikaa sitten tekemääni raparperihilloketta lasiin vuorotellen vaniljamoussen kanssa ja kylläpä tuli hyvää! Samalla myös helppotekoista ja nopeaa. Koska hilloke löytyi jo valmiina ei juustokakkumaisen vaniljamoussen tekemiseen hujahtanut kuin pieni hetki. Tästä muuten tykkäsi myös syöjä, joka ei normaalisti raparperista välitä, jeei! Kurkkaa ohje blogin puolelta https://kotiliesi.fi/suklaapossu/helppo-raparperi-vaniljajuustokakku-lasissa/⠀
⠀
#raparperi⠀
#vaniljamousse⠀
#helppojanopea⠀
#kesä⠀
#jälkiruoka⠀
#suklaapossu⠀
#kotiliesiblogit⠀
#kotiliesi
  • Näistä uunissa valmistuvista Tex mex-lihapiirakoista tuli tosi hyviä! Miedosti tuliset (tai lisächilillä kunnolla tuliset) lihikset sopivat niin arkeen kuin juhlaan. Meillä näitä tarjotaan tulevissa juhlissa ja oikein jo odotan, montako piirakkaa juhlista jää töihin lounaaksi 😋 Kurkkaa ohje blogista⠀
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/tex-mex-lihapiirakat-uunissa/⠀
⠀
#lihikset⠀
#lihapiirakat⠀
#lihapiirakatuunissa⠀
#texmex⠀
#suklaapossu⠀
#kotiliesi⠀
#kotiliesiblogit⠀
#suolainenleivonnainen⠀
#arkiruoka
  • Ihana kesä on saapunut ja helteetkin hemmottelevat. Pätkisjäätelö on ihana, helppo herkku näihin helteisiin ja se valmistuu näppärästi ilman jäätelökonetta. Aineet vain sekaisin, massa pakkaseen muutamaksi tunniksi ja eikun herkuttelemaan! Katso ohje blogista https://kotiliesi.fi/suklaapossu/patkis-jaatelo-ilman-jaatelokonetta/

#pätkis
#jäätelö
#jäätelöilmankonetta
#jäätelökesä
#helpotjanopeat
#suklaapossu
#kotiliesiblogit 
#kotiliesi
#kesä2019
#chocolate
#icecream
  • Kakkupuuhissa 😋 Ihania nämä marmorikoristellut kakut 😍

Kurkkaa ohje tähän herkulliseen ja näyttävään kakkuun vanhasta blogijutusta https://kotiliesi.fi/suklaapossu/suklaakakku-appelsiinitaytteella-ja-marmoroidulla-mirror-glazella/

#suklaa
#suklaakakku 
#mirrorglaze 
#marmorointi
#appelsiinimousse 
#mielettömänmeheväsuklaakakkupohja 
#yojuhlat
#suklaapossu
#kotiliesiblogit 
#kotiliesi
  • Kesän ensimmäinen raparperiherkku, raparperihilloke, tuli tehtyä muutama päivä sitten. Tämä sopii ihanasti niin moneen herkkuun, niin kakkuihin, piirakoihin kuin muihinkin jälkiruokiin. Itselläni pyörii jo muutamakin erilainen ajatus mielessä tämän suhteen. Mihin kaikkeen sinä laittaisit raparperihilloketta? ⠀
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/helppo-ja-nopea-raparperihilloke/⠀
⠀
#raparperi⠀
#hilloke⠀
#kesä⠀
#suklaapossu⠀
#kotiliesi⠀
#kotiliesiblogit
#rhubarb
#summer
#foodphotography

suklaapossu

X