
Mutakakku kaakaokermalla ja mansikoilla

Tämä lasten äitienpäiväyllätyskakku brownies-pohjalla, kaakaokermalla ja mansikoilla oli niin herkullista, että pakko laittaa se tänne blogiinkin. Nuorempi tytöistä (6v) halusi leipoa äitienpäivänä äidille sydämen mallisen kakun, ilman äitiä. Tyttö kaipasi kuitenkin hieman apua leipomisessa ja sai isosiskonsa auttamaan kakun tekemisessä. Pohjaksi valikoitui äitin blogista helppo supersuklainen brownies hieman miedomman suklaiseksi muokattuna. Toki tästäkin tuli suklainen, mutta ei aivan niin supersuklainen, kuin alkuperäinen versio. Browniespohja ja kakku kokonaisuudessaan oli myös niin helppo tehdä, että tytöt tekivät sen kahdestaan alusta loppuun. Ainoastaan loppupuolella kaakaokerman vatkaamisen loppupuolella tarvittiin hieman ulkopuolista apua, kun isomman tytön käsivoimat meinasivat ehtyä vatkaimen painosta. Kakun päälle tuli vielä kerros viipaloituja, tuoreita mansikoita. Lopputuloksena ihanaa, tuhtia ja täyteläistä herkkua.
Myös koristelu oli tyttöjen käsialaa. Nuorempi tytöistä halusi kakun päälle yhden sydämen ja laittoikin sellaisen löydettyään suklaasta yhden palan, jossa sydän oli. Ihana tyttö <3
Vaikka kakku oli tuhti ja mielestäni suht isokin tämän kokoiselle perheelle, jännästi kakku vain upposi syöjiin ja kaikki syöjät tekivät vähintään yhden santsikierroksen. Lopulta kakkua oli jäljellä vain pienen pieni pala, hups. Santsikierrokset tosin tunsi syömisen jälkeen, kun vatsa huusi apua ja kroppa halusi tehdä joko kunnon lenkin tai vaipua pitkälle levolla. Joten itselleni muistutuksena: vaikka kakku onkin aivan ihana ja sitä tekee mieli lisää, älä santsaa!
Nyt kun suomalaisia tuoreita mansikoita alkaa olla saatavilla, tässä olisi yksi loistava vaihtoehto niiden käyttämiseen. Tekiskö mieli? 🙂
Mutakakku kaakaokermalla ja mansikoilla
n. 20 cm x 20 cm neliskanttiseen tai 22 cm pyöreään irtopohjavuokaan tai vastaavan kokoiseen sydänvuokaan (ks.vinkkiosio)
Pohja:
250 g hyvää tummaa (n. 50%) suklaata
125 g voita
2 dl fariinisokeria
1 dl sokeria
0.5-0.75 tl suolaa
4 m-koon munaa
0.5 dl tummaa, hyvää kaakaojauhetta
0.5 dl vehnäjauhoja
Täyte:
2 dl vispikermaa
2 rkl tummaa, sokeroimatonta kaakaojauhetta
2 rkl sokeria
Päälle:
Mansikoita
Suklaata rouhittuna
Ohje:
Pilko suklaa ja pienennä voi mikron kestävään kulhoon. Lämmitä mikrossa n. 15 sekunnin välein sekoitellen, kunnes kaikki suklaa on sulanut. Sekoita joukkoon sokerit ja suola. Sekoita joukkoon myös munat yksitellen hyvin sekoittaen. Lisää lopuksi vielä siivilöity kaakaojauhe ja vehnäjauhot ja sekoita vain sen verran, että jauhot juuri ja juuri sekoittuvat joukkoon.
Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun noin 20 cm x 20 cm neliskanttiseen vuokaan TAI noin 22 cm pyöreään vuokaan. Paista 175 asteessa n. 30-35 minuuttia, kunnes pinta tuntuu kevyesti koitettuna kiinteytyneen, ainakin reunoilta. Keskeltä brownies on tässä vaiheessa vielä pehmeää ja se kiinteytyy lisää jäähtyessään. Elä suottas paista browniesta liian kypsäksi, sillä brownies saa jäädä tahmeaksi. Jäähdytä brownies kokonaan. Voit säilyttää pohjan jääkaapissa, mutta nosta se huoneenlämpöön muutama tunti ennen tarjoamista ja kaakaokermalla koristelua, sillä suklaan aromit tulevat parhaiten esille lämpimästä browniesta.
Hieman ennen tarjoilua vatkaa kerma vaahdoksi. Mausta kerma kaakaojauheella ja sokerilla. Lusikoi kaakaokerma pohjan päälle. Lisää päälle vielä mansikat ja suklaarouhetta.
Vinkki:
* Pohja kestää pakastamisen hyvin, joten voit tehdä sen valmiiksi reilusti etukäteen. Muista kuitenkin sulattaa pohja kokonaan ja pehmentää se huoneenlämmössä ennen kuorruttamista.
* Meillä käytössä oli sydänvuoka, jonka pituus on noin 20 cm ja vuoka leveimmästä kohdasta 22 cm. Vuokien koot ovat suuntaa-antavia mittoja eli jos ei löydy sopivan kokoista vuokaa, taikinan voi tehdä myös hieman isompaan vuokaan (tällöin vain pohjasta tulee hieman matalampi) tai pienempään (jolloin siitä tulee paksumpi).

Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen! Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan! Copyright Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos! Yhteydenotot suklaapossu.leipoo (at) gmail.com
Kommentoi
Kommentoi juttua: Mutakakku kaakaokermalla ja mansikoilla
Kyllä oli herkkua 🙂 kaakaokerma ja mansikat kyllä kruunasivat koko komeuden!
Ihana kuulla Ansku 🙂 Mansikat ja suklaa ovat kyllä <3