Jokin aika sitten Hulluna Leivontaan-ohjelman Eric Lanlard leipoi omena-juustokakun. Kakku sisälsi digestivepohjan, karamellisoituja omenoita, juustotäytteen sekä päälle tuli lisäksi vielä omenasiivuja. Ohjelman nähtyäni mieleni teki tehdä sellainen. En kuitenkaan saanut reseptiä ylös, joten kehittelin mielessäni vastaanvanlaista ohjetta, josta löytyisi suht samat komponentit ja päätin nyt testata tuota ohjetta.

Lopputulos oli mielestäni onnistunut. Olisin kaivannut ehkä ainoastaan omenanmakua suoraan täytteeseen hieman enemmän, olihan kyseessä kuitenkin omenajuustokakku. Mutta eipä tämä huono ollut todellakaan näinkään 🙂 Koko kakku tuhoutui seuraavan päivän aamuun mennessä kolmen ihmisen voimin.

Kuten blogiani enemmän seuranneet
tietävät, pidän asioista, jotka voi tehdä nopeasti ja helposti lopputuloksen
kuitenkaan kärsimättä. Lisäksi haluan kajota liki jokaiseen tekemääni ohjeeseen
vielä uudestaan ja muokata niistä edes hieman. Jos siis tekisin kakun uudestaan
(ja taatusti tulen tekemäänkin, kunhan ensin saan muita omenareseptejä
testattua 🙂 ), tekisin joitakin juttuja toisin. Eli karamellisoisin enemmän
omenoita täyteeseen ja samalla jättäisin päällisen omenat kokonaan pois. Pinta
oli kyllä aika nätti noilla omenan siivuilla, mutta niiden asettelu vei turhaan
aikaa. Samalla saisi hieman enemmän omenan makua suoraan täytteeseen. Lisäksi
keksipohjaa oli nyt myös reunoilla, mutta taputtelisin sen ainoastaan pohjalle.
Samalla keksejä tulisi hieman vähemmän. Laittaisin myös vähemmän rasvaa
suhteessa kekseihin. Tässä kuitenkin ohje miten tein kakun tällä kertaa.
Omena-juustokakku

n. 22 cm irtopohjavuokaan 

Pohja:

200 g Digestive-keksejä
100 g voita
1 rkl
vaniljasokeria
1 tl kanelia
Karamellisoidut omenat:
1 dl tummaa ruokosokeria
50 g voita
5 pientä (n.350g) omenaa lohkottuna (tai tuplasti, jos jättää päällisen omenat pois)
1 tl kanelia
1 rkl vehnäjauhoja
Täyte:
600 g Philadelphiaa
250 g maitorahkaa
1 rkl sitruunan
mehua
n.1-2 dl sokeria
3 munaa
1 rkl vaniljasokeria
Päälle:
n. 4 pientä omenaa
siivutettuna
loraus sitruunan
mehua
0.5 tl kanelia
1.5 rkl tummaa
ruokosokeria

Pinnalle ennen tarjoilua:
tomusokeria
Ohje:
Tee pohja. Murskaa
digestive-keksit ja lisää joukkoon sula voi, vaniljasokeria ja kaneli. Aseta leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle. Painele
keksimuruseos vuoan pohjalle ja reunoille. Esipaista pohjaa 175 asteessa n. 10
minuuttia.
Karamellisoi tällä
välin omenan lohkot. Laita voi ja sokeri kattilaan. Keittele voita ja sokeria hetki miedolla
lämmöllä, kunnes sokeri on liuennut. Lisää omenan palat. Keittele hiljaksiinsa,
kunnes omenat pehmenevät hieman (n. 7 min.). Ota kattila pois levyltä. Lisää lopuksi kaneli ja
vehnäjauhot.
Tee täyte
sekoittamalla kaikki täytteen aineet sekaisin.  Älä kuitenkaan vatkaa, jottei täytteeseen
tule ilmakuplia. Kaada n. 1 cm kerros täytettä esipaistetun pohjan päälle. Ripottele
sitten lusikalla karamellisoituja omenan paloja täytteen päälle (alla pikaisesti ottamani kuva omenatäytteen lisäyksen jälkeen). 

Kakun makeutta pystyy säätämään myös tässä kohtaa joko jättämällä osan karamellisointiliemestä kattilaan, jos haluaa hieman vähemmän makean lopputuloksen. Jos pitää oikein makeasta, voi kaiken liemen kauhoa kakun väliin. Lusikoi sen jälkeen loppu täytteestä omenoiden
päälle. Siivuta vielä lisää omenaa, kasta ne nopeasti sitruunan mehussa ja lado
täytteen päälle. Itse laitoin kuten alla olevassa kuvassa.

Mausta omenat vielä kanelilla ja sokerilla. Paista kakkua vielä
n. 1h – 1 h 15 minuuttia. Kakku on valmis kun se on tutiseva keskeltä (ei kuitenkaan enää aaltoile). Kakku hyytyy jäähtyessään. Anna
vetäytyä seuraavaan päivään jääkaapissa ja nauti!

EDIT: Vinkki:
* Kakun makeutta pystyy säätämään täytteeseen laitettavan sokerin määrällä, omenoiden happamuudella sekä sillä, paljonko omenoiden karamellisointilientä laittaa kakkuun. Jos käyttää makeahkoja omenoita, kannattaa täytteeseen laitettavan sokerin määrä pitää pienempänä kuin erittäin happamien omenoiden kanssa.

Avainsanat

Instagram

  • Suolainen piirakka onnistuu hienosti myös munattomana, eikä sitä huomaa valmiista piirakasta lainkaan. Tähän piirakkaan kätkeytyi reilusti kinkkua ja juusto sekä myös pekonia ja paprikaa. Piirakka katosi juhlissa yllättävän paljon väkimäärään nähden eli hyvää oli. Kurkkaa ohje blogista https://kotiliesi.fi/suklaapossu/kinkku-juustopiirakka-pekonilla-munaton/ ja tuunaa piirakasta oman makusi mukainen. #suklaapossu #munaton #kinkku #juusto #pekoni #paprika #piirakka #eggless #pie #kotiliesiblogit
  • Punaherukat ❤️ Blogista löytyy nyt koottuna viisi mielestäni parasta punaherukkaleivonnaisohjetta. Siellä on mm. tämän jogurtti-punaherukkapiirakan ohje. Kurkkaa tämä ja muutkin ohjeet blogista. Ja leivo tänä vuonna vaikka jotain uutta :) https://kotiliesi.fi/suklaapossu/viisi-parasta-punaherukkaleivonnaista/
#punaherukka #leivonnaiset #yummy #redcurrant #pie #suklaapossu #kotiliesiblogit
  • Mein poika on aikamoinen lentokonefani ja teinkin hänelle 2-vuotiskakuksi tällaisen lentokonekakun. Kakussa oli sisällä mehevä munaton porkkanakakku. Tarkempi ohje ja enempi juttua blogissa https://kotiliesi.fi/suklaapossu/pojan-2-vuotissynttarikakku-eli-lentokone-kakku/ #munaton #porkkanakakku #2vuotias #pojansynttärit #synttärikakku #suklaapossu #kotiliesiblogit #kotiliesi
  • Tykkäätkö sitruunasta ja pehmeistä kekseistä? Jos vastaus on kyllä, niin silloin taatusti rakastat näitä pehmeitä mantelijauholla mehevöitettyjä sitruunakeksejä! Keksiohjeen löydät blogista https://kotiliesi.fi/suklaapossu/pehmeat-manteliset-sitruunakeksit/ #sitruuna #älynhyvät #sitruunakeksit #keksit #suklaapossu #kotiliesi #kotiliesiblogit
  • Kristallipullat ovat kyllä parhaita pullia mitä on olemassa! Ainakin mein perheen mielestä. Jos näillä helteillä ei huvita leipoa, niin suosittelen ottamaan ohjeen talteen viileämpiä kelejä varten. Ohje löytyy täältä https://kotiliesi.fi/suklaapossu/pullista-parhaat-kristallipullat/ #pulla #kristallipulla #yummy #best #bun #kotiliesiblogit #suklaapossu
  • Valkosuklaapannacottaa passionilla ja mansikoilla, nams! Tätä herkkua tarjottiin lastemme synttäreillä ja se sai kehuja, muiltakin kuin itseltäni 😋 Ohjeen löydät blogista https://kotiliesi.fi/suklaapossu/valkosuklaapannacotta-mansikoilla-ja-passionilla/ #valkosuklaa #pannacotta #passion #mansikka #punaherukka #suklaapossu #kotiliesiblogit
  • Kirsikka-kaurapaistos 😋 Tämä oli ensimmäinen vuosi, kun linnut jättivät meidän kirsikkasadon rauhaan ja sain marjoja niin paljon, että niistä sai tehtyä jotain. Ja se jokin oli tämä kaurapaistos, jota tehtiin heti seuraavana päivänä uudestaan. Ohje blogissa
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/kirsikka-kauramurupaistos/
#helppojanopea #kirsikka #kauramuru #suklaapossu #cherry #oatmeal #kotiliesiblogit

suklaapossu

Keskustelu

Näyttää kyllä tosi ihanalta! Olen jo päättänyt, että en tee omenasta enää mitään, kun olen jo vähän kyllästynyt siihen, mutta silti heti mun teki tuota sinun kakkua mieli! ;D
Omenia on paljon ja mehua teen vielä ainakin 20 litraa pakkaseen. Kauraomenapaistosta teen kyllä jossain vaiheessa jäätelön kaveriksi, mutta en ihan lähiaikoina 🙂

Kiitos 🙂 Tämä onkin siitä hyvä ohje, että tästä voi huoletta jättää omenat pois! 🙂 Tällöin kakun voi halutessaan tarjota vaikka jonkin kevyesti sokeroidun marjasoseen kera tai heittää suoraan taikinaan marjoja, vaikkapa mustikoita. Maistuu silti taatusti hyvälle 🙂

Mäkin oon tehnyt aikalailla omenaherkkuja, mutta ihan vielä en ole päässyt kyllästymään. Vaihtelu virkistää. Teenkin paljon ihan erilaisia omenaherkkuja ja välillä väsään muitakin juttuja. Omppusoseita ja -hilloja löytyy nyt yhteensä varmaan 15 kiloa ja niitä en varmaan enempää enää jaksa tehdä. Niillä pitäisi pärjätä talven yli 🙂 Ja jos kerran vielä tekis kauraomenapaistosta 🙂

Nam, tämä on varmasti aivan ihanaa! Kuulostaa ja todellakin näyttää siltä. Täytyy itsekin alkaa noita omenoita tuhoamaan, jos vaikka jotain sosetta pakkaseen saisi aikaiseksi. 🙂

Kiitos 🙂 Tämä oli mielestäni todella hyvää 🙂 Huomaa, että on omenakausi menossa, kun monet blogit on täynnä toinen toistaan ihanampia omenaherkkuja 🙂 Itselläni on vielä yksi juttu omenoista suunnitteilla, sitten taitaa riittää hetkeksi.

Ihanan herkullisen ja kauniin näköinen omena-juustokakku:).

Kiitos 🙂 Tämä oli niin hyvää, että olen suunnitellut tekeväni tätä uudestaan vielä tämän syksyn aikana noiden miettimieni muutoksien kera. Taitaa vaan omenat tippua puista ennen kuin ehdin, sillä pää ja keittiön laatikko täynnä muitakin kokeiltavia ohjeita 🙂

Jestas että on herkullisen näköinen kakku!! HUH! Pitää ehdottomasti laittaa to do -listalle.

Kiitos 🙂 Kokeile ihmeessä 🙂 Katselin tuota ohjetta, enkä ole näimmä huomannut mainita, että tuosta täytteestä ei kannata tehdä liian makeaa, sillä omppujen karamellisointiliemi tuo lisämakeutta aika paljon. Riippuu tietenkin omppulaaduistakin, että kuinka happamia käyttää ja kuinka paljon ne kaipaavat sokeria.. Mutta hyvää tämä oli 🙂 Jos ehdit tekemään, ni tule sitten kertomaan mitä pidit 🙂

minkä kokoiseen vuokaan olet tehnyt?

Hyvä kun kysyit! 🙂 Käytin tähän 22 cm irtopohjavuokaa. Lisäsin vuoan koon myös ohjeeseen 🙂

Testasin, tuli todella hyvää. kiitos ohjeesta!

Kiva, että tykkäsit 🙂 Ole hyvä vaan. Ja kiitos kun kävit kertomassa kokemuksesi! 🙂

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.