Syksyisen omenasadon tuhoaminen jatkui tällä kertaa omenapannarilla. Meillä ollaan tehty tätä pannukakkua jo kahteen kertaan viikon sisällä, ja eilen taas esikoinen 5v toivoi, että tehtäisiin tätä jälleen 🙂 Omenainen pannukakku maistui meille iltapalalla, mutta tämä sopisi hyvin vaikkapa välipalaksi. 

Maustoin pannaritaikinan kevyesti kanelilla ja se sopikin pannarin kanssa hyvin yhteen. Käväsin ulkona pannarin ollessa uunissa ja kun tulin sisään, nenään tulvahti ihastuttava omenapiirakkamainen tuoksu. Vaikka tuoksu olikin niinkuin omppupiirakassa, syödessä tämä ei sitä kuitenkaan muistuttanut. Mutta hyvää oli. Laitoin pannariin 4 pientä omenaa ja niitä olisi mielestäni voinut olla vaikka 1 enemmänkin. Meillä syötiin tämä ihan vain pelkiltään kylmän maidon kanssa, mutta lautaselle sopisi vaikka vaniljajäätelö tai vaniljavaahto 🙂

Omenaa oli pannarissa siellä täällä mausteena, mutta sitä voi laittaa makunsa mukaan enemmän tai vähemmän. 

Omenapannukakku
Pellillinen
Aineet:
8 dl maitoa
4 dl vehnäjauhoja
3-5 rkl sokeria (omenoiden happamuuden mukaan)
1-2 tl kanelia
1 tl vaniljasokeria
1 tl suolaa
1 leivinjauhetta
0.5 dl juoksevaa margariinia

3 munaa

n. 4-5 hapankoa omenaa
Ohje:
Kaada reilu puolet maidosta kulhoon. Sekoita joukkoon jauhot, sokeri ja mausteet. Lisää loppu maito. Riko joukkoon munat ja lisää rasva. Sekoita sen verran, että munat juuri ja juuri sekoittuvat. Laita uuni lämpeämään 225 asteseen. Anna taikinan turvota sen aikaa, kun valmistelet omenat ja uuni lämpenee.
Kuori omenat ja viipaloi ne ohuiksi siivuiksi. Kaada turvonnut taikina leivinpaperoidulle syvälle uunipellille ja ripottele omenat pinnalle. Paista keskitasolla 225 asteessa n. 30 minuuttia, kunnes pinta on saanut väriä. Anna jäähtyä hetki ennen nauttimista.

Vinkki:
* Kanelin sijasta taikinan voi maustaa vaikka kardemummalla

* Pannarin kanssa tarjottavaksi sopisi vaikka vaniljajäätelö vai vaniljakastike

Avainsanat

Instagram

  • Elämäni ensimmäinen prinsessakakku! Onkohan ikä tehnyt tehtävänsä, mutta tässä myös marsipaani maistui ihmeen hyvältä. Vai olikohan kakku vaan niin älyttömän hyvää muuten.. Kakku päätyi mein pikkuprinsessan synttärikakuksi. Ohje löytyy blogin puolelta https://kotiliesi.fi/suklaapossu/prinsessakakku-suklaapossun-tyyliin-nro-1/ #suklaapossu #prinsessakakku #vadelma #vaniljakiisseli #kakku #6vuotias #tyttö #synttärit #birthday #cake #girl #6yearsold #suklaapossublogit
  • Tällaiset tohtorinhatun malliset suklaafudge-lakupalat pääsivät tuttavani väitöksen jälkeiseen kahvipöytään ja katosivat sieltä aika haipakkaa. Näitä oli tosi kiva tehdä, ja syödä 😋 Kurkkaa kuvalliset ohjeet blogista https://kotiliesi.fi/suklaapossu/tohtorinhattu-suklaafudget-lakritsilla/ #suklaapossu #väitös #pikkumakea #suklaafudge #kick #chocolate #fudge #kotiliesiblogit
  • Nämä kahden aineet suklaafudget on mun lemppariohje kiireisiin leipomistilanteisiin. Ja kyllähän nämä fudget myös maistuvat ihan älyn hyville. Niitä on myös helppo muuttaa lisäämällä joukkoon esim. pähkinöitä ja lakun paloja, nams! Kurkkaa ohje blogista ja tee vimeistään joululahjaksi (ensin pitää tietty harjoitella ja maistella eri variaatioita 😉 ) ! https://kotiliesi.fi/suklaapossu/helpot-nopeat-kahden-aineen-suklaafudget/ #suklaapossu #suklaafudget #helppojanopea #easy #chocolate #fudge #kotiliesiblogit
  • Vieläkö teillä on omenoita jäljellä? Tämä supermehevä omenapiirakka on helppo ja nopea tehdä, ja niin mehevä, että!!! Jos kaipaat vielä omppuohjetta, niin kurkkaa ohje blogista https://kotiliesi.fi/suklaapossu/supermeheva-omenapiirakka-kauramurulla-munaton/
#suklaapossu #omena #piirakka #munaton #omenapiirakka #mehevä #moist #yummy #applepie #kotiliesiblogit
  • Testailin vegaanisia pullia kookosmaitopohjaisina, ja voi että kun niistä tuli pehmoisia. Ja ihanan makuisia, varsinkin kanelilla ja fariinisokerilla täytetyt versiot, nams! 😋 Ohjeen löydät blogista https://kotiliesi.fi/suklaapossu/vegaaniset-eli-maidottomat-ja-munattomat-pullat/ #suklaapossu #vegaaninen #pulla #kotiliesiblogit #vegan #bun
  • Sain tehdä veljeni uudelle perheenjäsenelle ristiäiskakun tässä vähän aikaa sitten. Koristeeksi toivottiin pientä rättäriä ja tällainen siitä tuli :) Koko kakun näet blogin puolelta https://kotiliesi.fi/suklaapossu/pojan-ristiaiskakku-citroen-koristeella/ #ristiäiskakku #suklaapossu #kaulintamassa #2cv #vadelma #mansikka #mousse #christening #cake #kotiliesiblogit
  • Yksi mun kestosuosikkini syksyn herkuista on tämä ihanan mehevä ja muhkea omenapiirakkaa murupäällisellä. Piirakka on älyttömän helppo ja nopea tehdä. Oletko jo kokeillut? Ohjeen löydät blogin puolelta https://kotiliesi.fi/suklaapossu/helppo-ja-meheva-omenapiirakka-kauramurupaallisella-maidoton/
#helppojanopea #omenapiirakka #kauramuru #maidoton #suklaapossu #yummy #applepie #kotiliesiblogit

suklaapossu

Keskustelu

Ihanat kuvat sinulla taas! Melkein maistoin jo miltä tämä maistui kuvien välityksellä 🙂

Kiitos paljon Kirsi 🙂 Tämä maistui meille tosi hyvin. Kuopuskaan (2v) ei ole tavallisen pannukakun ystävä, mutta tätä söi hyvällä ruokahalulla enemmänkin 😀 Kuvat tuli räpsästyä illalla juuri kun aurinko oli laskemassa ja luonnonvaloa hieman jäljellä, ihmeen hyvin onnistuivat. Nyt alkaa illallakin pimetä niin aikaisin, että kuvaamisten kanssa alkaa tulla kiire, varsinkin jos meinaa töiden jälkeen ehtiä kuvaamaan. Sisällä keinovalossa kuvaaminen on ikävää, enkä tykkää siitä yhtään. Tulis jo kevät 😉

Tämä oli tosi hyvää ja siirtyy heittämällä meidän vakioresepteihin! Kiitos muistakin hyvistä ohjeista ja blogisi nimestä tulen aina hyvälle tuulelle 🙂

Mahtava kuulla, että tämä maistui teillekin noin hyvin! 🙂 Ja ihanaa, jos muistakin ohjeista on ollut iloa ja kiva että blogin nimikin ilostuttaa 😀 Herkullista syksynjatkoa ja Joulun odotusta Nina!

Kommentoi juttua: Omenapannukakku

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X