Sain joululahjaksi kauan kaipaamani lettupannun, missä pystyy tekemään neljä pienehköä lettua. Innostuin testailemaan pannua samantein Joulupäivä aamuna. Jääkaapissa oli hintsusti maitoa, mutta reilusti piimää, joten testailin lettujen tekemistä piimästä.

Kerrankin lettujen kääntäminen onnistui hienosti. Yleensä isolla pannulla lätyt tuppaavat usein palamaan, vaikka ovat vielä puoliksi raakoja. Tai sitten ne jäävät pahasti kiinni ja menevät ryttyyn. Mutta nyt pikkupannulla onnistui kivasti.

Lettujen maku sen sijaan ei ollut aivan tavallinen. Eivät nämä huonojakaan olleet, ainakin jos pitää lapsien ruokahalua mittarina. Lapset (2v ja 5v) nimittäin söivät hyvillä mielin yli puolet koko lettusatsista pienen hillonokareen kera. Letut maistuivatkin hillon kanssa miltei samalta kuin maitoon tehdyt, mutta ilman hilloa piimän happamuus tuli esille.

Piimäletut
n. 40 pienehköä lättyä
Taikina:
5 dl piimää
2.5 dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
0.5 tl suolaa
2 munaa
n. 2 rkl juoksevaa margariinia
Paistamiseen:
juoksevaa margariinia
Ohje:
 Sekoita kaikki taikinan aineet sekaisin. Anna seistä n. 15 minuuttia.
Paista lettupannulla pieniä lettuja pienessä määrässä rasvaa. Tarjoa hillon (ja kermavaahdon) kanssa.

 

Instagram

  • Mainos Electrolux. Kokeilin kauan haaveilemaani kesäistä lettukakkua päästessäni miettimään induktiotason ihanuuksia yhteistyössä Electroluxin kanssa. Letuista tuli niin nameja, että taidan paistaa niitä heti tänään lisää. Klikkaa blogiin, josta löydät kakun ohjeen sekä mielipiteeni induktiotasosta https://kotiliesi.fi/suklaapossu/kesainen-lettukakku/ #lettukakku #kesä #kaupallinenyhteistyö #suklaapossu #kotiliesi #kotiliesiblogit
  • Porkkanakakku onnistuu mahtavasti myös munattomana. Lopputuloksena mehevä, kostea, miedon mausteinen, pehmeä ja herkullinen porkkanakakku. Ihastuin tähän niin, että olen tehnyt tätä lyhyellä välillä jo kahteen kertaan. Tosin kuorrute vaihtui matkalla hieman, mutta tuo taikinaosa. Oih, sitä olisin voinut syödä raakanakin vaikka kuinka :P Ohje blogin puolella https://kotiliesi.fi/suklaapossu/aivan-ihana-porkkanakakku-munaton/
#munaton #porkkanakakku #helppojanopea #yummy #eggless #carrotcake #suklaapossu #kotiliesiblogit
  • Veljen pojalle päätyi tällainen pikapikaa koristeltu kakku, jonka oli tarkoitus muistuttaa Starwarssin tähtitaivasta. Musta suklaaspray ja kimaltavat nonparellit kätkivät alleen herkullisen vadelma-mansikkamoussetäytteiden kakun ja mehevän vaalean kakkupohjan. Tarkemman ohjeen löydät blogista https://kotiliesi.fi/suklaapossu/pojan-10-vuotiskakku-starwars-tyyliin/
#suklaapossu #täytekakku #synttärikakku #mansikka #vadelma #maidoton #munaton #strawberry #rasberry #eggless #birthdaycake #kotiliesi
  • Herkullista Juhannusta! Kuvassa helppo, nopea ja herkullinen mansikkakääretorttukakku (oon niin ihastunut niihin). Ne valmistuvat miltei yhtä nopeasti kuin tavallinen kääretorttukin ja sisällä odottaa pystyraitainen yllätys. Mein 9v tyttö sai tällaisen synttärikakukseen ja herkkua oli! Ohje kakkuun löytyy blogin puolelta
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/helppo-ja-herkullinen-mansikka-kaaretorttukakku/
#kääretorttukakku #kääretorttu #kakku #mansikkakakku #mansikka #raparperi #cake #strawberry #rhubarb #curd #suklaapossu #kotiliesiblogit
  • Olin nimennyt tämän raparperipiirakan aiemmin blogissani maailman parhaaksi raparperipiirakaksi jokunen vuosi sitten ja pitihän sen niminen piirakka leipasta uudestaankin. Pitikö tämän helpon ja nopean piirakan nimi paikkansa? Se selviää blogin puolelta, josta löytyy myös piirakan ohje https://kotiliesi.fi/suklaapossu/helppo-raparperipiirakka-maailman-parasko/
#raparperi #raparperipiirakka #helppojanopea #suklaapossu #rhubarb #pie #yummy
  • Testailin alkukesästä maidotonta marjamoussea kakun väliin ja voi jehna kun siitä tuli hyvää! Tämä vadelmaa ja mansikka sisältävä mousse oli niin herkkua, etten kakkua syödessä edes muistanut siinä olevan mitään erilaista. Nams! Ohje tähän marjamousseen löytyy blogin puolelta https://kotiliesi.fi/suklaapossu/maidoton-marjamousse-tayte-kakkuun/
#marjamousse #mansikka #vadelma #kakuntäyte #suklaapossu #maidoton #nomilk #strawberry #rasberry #cakefilling #yummy
  • Kolmesta pienestä mustikkapiirakasta syntyy helposti pikainen kakku. Piirakoihin voi hukata myös muitakin pakkasen kätköistä löytyviä marjoja ☺️ Ohje kakkuun blogissa 
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/sitruunainen-mustikkapiirakka-kakku/
#suklaapossu #mustikkapiirakka #kakku #cake #blueberry #pie #cake #kotiliesiblogit

suklaapossu

Keskustelu

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.