Suklaapossu

Sitruunaiset popsit

 

Popsit ovat tämän hetken hitti leivonnan saralla. Ajattelin tehdä niitä esikoisen synttäreille, joten pitihän niitä päästä testaamaan. Tämä Kinuskikissan sivuilta löytämäni ohje vaikutti niin herkulliselta, että päätin koittaa sitä. Ja olivat kyllä maineensa veroisia!

 

Murotaikina: 125 g voita tai margariinia 1 ½ dl sokeria 1 muna 2 ½ dl vehnäjauhoja 1 tl leivinjauhetta 2 tl vaniljasokeria

Vaahdota voi ja sokeri. Vatkaa muna sekaan. (Itse vain sekoitin voin ja sokerin, mutta vatkasin munan joukkoon oikein kunnolla). Yhdistä kuivat aineet keskenään ja sekoita taikinaan. Lusikoi isoja taikinanokareita pellille leivinpaperin päälle. Paista 200 asteessa noin 10 minuuttia. Pikkuleivät saavat jäävät rakenteeltaan pehmeiksi. Sitruuna-valkosuklaapopsit: 200 g murotaikinapikkuleipiä (punnitse, ei mene kaikki, jää n.100g yli) 100 g valkosuklaata ½ prk (à 340 g) lemon curd -sitruunatahnaa

n. 200g valkosuklaata temperoituna

(Koristelu myös esim.

150 g keltaisia Candy melts -nappeja värisokeria)

Murskaa pikkuleivät tehosekoittimella tai pakastuspussin sisällä kaulien. Paloittele valkosuklaa lautaselle ja sulata mikrossa miedolla lämmöllä. Sekoita keksimurskan joukkoon suklaasula ja sitruunatahna. Nosta pops-massa jääkaappiin 45-60 minuutiksi jähmettymään.

Pyörittele pops-taikinasta pienen lihapyörykän kokoisia palloja. Laita pallot jääkaappiin jähmettymään muutamaksi tunniksi.

Tikkareita tehdessä temperoi suklaa mikrossa miedolla lämmöllä. Kasta tikun toinen pää karkkisulaan ja työnnä se palleron sisään. Anna jähmettyä. Kasta sitten koko pallero karkkisulassa. Anna ylimääräisen sulan valua pois palleron ympäriltä.Itse tökkäsin pallerot hammastikun päähän, kastoin pallerot suklaaseen, annoin hetken jähmettyä, otin tikun pois ja tarjoilin palloina.

Koristele pallero halutessasi värisokerilla/nonparelleilla. Työnnä tikut pystyyn sokerilla täytettyyn astiaan.


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Sitruunaiset popsit

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *