Suklaapullat tummasta ja valkosuklaasta

Pullat on herkullinen tapa hukata ylimääräisiä pussin jämiä, jotka muuten ovat jääneet pyörimään keittiön kaappeihin. Tämä tuli todettua taas kerran, kun ihmettelin mihin saisin hukattua suklaarouhepussin lopun, muutaman pussin pohjalla pyörineen suolapähkinän ja valkosuklaapaketin jämät. Voisivathan nuo sellaisenaankin syödä, mutta  pullataikinaan kaulitsessa päähän pälkähti heittää ne pullan sisään. Hyviä tuli, molemmista. Itseni lisäksi myös muut maistajat tykkäsivät kovin 🙂

Tein kahdenlaisia pullia. Toisiin tuli sisälle valkosuklaata ja hieman wiener crush-rouhetta. Päälle pilkoin suolapähkinöitä. Aikas herkullinen yhdistelmä etten sanoisi! 🙂 Yllä on kuva näistä makean ja suolaisen yhdistelmistä. Ainut miinus pullissa oli se, että ne unohtuivat uuniin hippasen liian pitkäksi aikaa. Tuoreeltaan ne olivat herkullisen pehmeitä, mutta jäähdyttyään hieman liian kuivan oloisia. Täytteeseen olisi voinut laittaa hieman enemmän rasvaa, niin pullat olisivat säilyneet mehevämpinä. Tai sitten paistoaika olisi voinut olla minuutin verran lyhyempi. 🙂

Toisiin pulliin sen sijaan tuli täyte tummasta suklaasta ja päälle normitapaan raesokeria (kuva alla). Aikas kivan makuisia tuli näistäkin, sellaisia sopiva suklaisia 🙂 Tein pullista melko pieniä, ja se tuntui olevan oikea ratkaisu tällaiseen suklaapullaan. Isommassa pullassa olisi ollut liikaakin syömistä, kun nämä taas veivät sekä pullan että suklaanälän parilla haukkauksella. Näiden paisto meni nappiin ja pullat olivat jäähdyttyäänkin kivan meheviä.

 

Suklaapullat tummasta ja valkosuklaasta

N. 60-70 pienehköä kierrepullaa 

Taikina:

2.5 dl maitoa

25 g hiivaa

0.5 rkl kardemummaa

0.75 dl sokeria

1 tl suolaa

n. 7 dl jauhoja

75 g voita huoneenlämpöisinä palasina 

Tummiin suklaapulliin:

sulaa rasvaa

1 rkl tummaa kaakaojauhetta

2 rkl (tummaa ruokokide)sokeria

0.5 dl tummaa (n. 50%) suklaata rouhittuna

Valkosuklaapulliin:

sulaa rasvaa

n. 60 g valkosuklaata rouhittuna

n. 1 rkl Wiener nougat crushia (ei pakollinen)

2 tl vaniljasokeria 

Voiteluun/päälle:

1 muna

raesokeria (tummat pulliin)

suolapähkinöitä pienemmäksi rouhittuna (valkosuklaapulliin) 

Ohje:

Lisää kardemumma maidon joukkoon ja lämmitä maito kädenlämpöiseksi vaikkapa mikrossa. Murenna hiiva joukkoon ja lisää sokeri. Sekoita, kunnes hiiva on kokonaan liuennut. Laita neste yleiskoneen kulhoon. Lisää 5 dl jauhoja sekä suola. Vatkaa voimakkaasti, kunnes kaikki jauhot ovat kunnolla sekoittuneet joukkoon.

Alusta taikinaa kimmoisaksi lisäämällä jauhoja pikku hiljaa samalla taikinaa vaivaten pienellä teholla. Kun taikina alkaa irrota kulhon reunoista, lisää huoneenlämpöinen, pehmeä voi ja vaivaa se vielä taikinan joukkoon. Taikina saa olla löysähkö, mutta kuitenkin sellainen, että sitä pystyy käsittelemään käsin. Laita taikina kohoamaan lämpimään paikkaan n. puoleksi tunniksi, kunnes taikina on kaksinkertainen. Hyvä kohotuspaikka on laittaa kulho vesialtaaseen, jossa on kuuma vettä.

Kumoa taikina jauhotetulle alustalle ja painele ilmat pois. Jaa taikina kahteen osaan.

Tummat suklaapullat:

Kaulitse ensin toinen osa taikinaa ohueksi levyksi. Täytä levy tummalla suklaatäytteellä. Levitä pinnalle juoksevaa (tai sulatettua) rasvaa. Siivilöi ohut kerros tummaa kaakaojauhetta ja sirottele sokeria. Rouhi tumma suklaa (tai käytä valmista suklaarouhetta) ja ripottele pinnalle tasaisesti. Kääri levy leveämmältä sivulta kuten kääretorttu. Jätä saumapuoli kääreen alapuolelle.

 Leikkaa rulla n.1.5-2 cm paloiksi. Nosta palat joko suoraan leivinpaperin päälle tai leivosvuokiin. Peitä leivinliinalla ja jätä lämpimään paikkaan kohoamaan kaksinkertaisiksi.

Voitele kohonneet tummat suklaapullat munalla. Ripottele tummien suklaapullien päälle raesokeria. Paista 220 asteessa n. 8 minuuttia, kunnes pullat ovat saaneet pintaan hieman väriä.

Valkosuklaapullat:

Sillä aikaa kun tummat suklaapullat kohoavat, valmistele valkosuklaapullat. Kaulitse toinen taikinanpala myös ohueksi levyksi. Täytä levy valkosuklaatäytteellä. Levitä pinnalle juoksevaa (tai sulatettua) rasvaa. Sirottele pinnalle vaniljasokeria. Rouhi valkosuklaa karkeiksi paloiksi ja ripottele pinnalle tasaisesti. Ripottele pinnalle halutessasi myös Wiener Crush-rouhetta. Kääri levy leveämmältä sivulta kuten kääretorttu. Jätä saumapuoli kääreen alapuolelle. Pilko paloiksi. Ja jätä kohoamaan liinan alle.

Voitele kohonneet valkosuklaapullat munalla. Rouhi suolapähkinöitä pienemmäksi. Ripottele rouhitut suolapähkinät pullien päälle.

Paista näitäkin 220 asteessa n. 8 minuuttia, kunnes pullat ovat saaneet pintaan hieman väriä.

Vinkit:

* Pullat ovat parhaimmillaan heti tuoreena nautittuna. Jos haluat nauttia niistä seuraavina päivinä, pakaste ne heti kun ne ovat jäähtyneet.

* Voit tehdä taikinasta myös vain suklaapullia tai pähkinä-valkosuklaapullia. Tuplaa tällöin haluamasi täytteen määrä.

Suolapähkinät pinnalla toivat kivaa purutuntumaa. Ja mukavasti myös suolaisuutta. Kivasti erilaista 🙂

Kommentit (12)

Suolapähkinää, nam! Suolapähkinä sopii moneen makeaan, mutta eipä ole tullut pullaan kokeiltua..

Kiitos Raisa P 🙂 Eipä ole tullut minullakaan aiemmin mieleen, mutta onneksi tuli nyt; suolapähkinät sopi pullaan tosi ihanasti 🙂

Nammj! Ihanan näköiset kuvat taas kerran.. Eihän tässä auta muu kuin kokeilla joskus! 😉

Kiitos Sweet in the mouth 🙂 Kokeilehan ihmeessä! 🙂

Kiitos reseptistä!

Valitettavasti sen lukeminen oli aikamoinen koettelemus, koska tässä puhutaan kahdesta eri reseptistä sekaisin. Koko ajan sitä huomasi lukevansa väärää ohjetta. Suosittelen ehdottomasti jakamaan kahteen eri artikkeliin.

Lisäksi toivoisin lisää selkeyttä eri vaiheiden ja kuvien asettelun suhteen. Myös tarkkuutta: munaa ei meillä syödä, ja se puuttuukin ainesosalistalta. Ohjeessa kuitenkin kehotetaan munaa laittamaan. Tämä tuli siis hieman yllätyksenä kesken leivonnan.

Lopputulos oli kuitenkin herkullinen pienellä soveltamisella!

Kiitos Tanttu viestistäsi 🙂 Tekstiin ja kuvien asetteluihin on valitettavasti tullut muutoksia blogin siirron ja osoitteen muuttumisen myötä. Olen blogin siirron jälkeen muokkaillut ohjeita aina silloin tällöin ajan salliessa hieman luettavampaan muotoon. Niin tein myös tämän postauksen kanssa. Toivottavasti tekstistä tuli nyt edellistä selkeämpi, vaikka molempien pullien teko-ohjeet ovat edelleen peräkkäin.
Munan voi jättää pullataikinasta helposti pois, joten mitään vahinkoa ei päässyt tapahtumaan. Muna-sana oli vahingossa eksynyt teko-ohjeeseen, vaikka itse pullataikinan ainesosissa sitä ei ollutkaan mainittu. Huomasitkin varmaan, että olin kuitenkin käyttänyt munaa voiteluun. Keksit varmaan jonkin toisen voitelukeinon?
Hienoa kuitenkin, että lopputulos oli herkullinen 🙂

Kiva, kiitos!

Kyllä, huomasin, että munaa tuli sekä taikinaan että voiteluun. Itselläni voitelu onnistui kahvilla.

Jauhon määrä oli muuten ohjeessa nappiin!

Tein itse tupla-annoksen, koska ohjeen pullien koko oli hyvin pieni.

Hmm, voitelu kahvilla… Tuota pitää kokeilla itsekin. Tätä ennen olen voidellut munattomat pullat jonkinlaisella sokeri-maitoseoksella, mutta kahvi kuullostaa kokeilemisen arvoiselta. Kiitti vinkistä Tanttu 🙂

Ole hyvä 🙂

Tuli testailtua tuota pullien voitelua kahvilla viime viikonloppuna. Ihan kivasti toimi myös niin, vaikka päälle ripottelemani sokerit tuppasivat varista hieman liikaa valmiiden pullien päältä. Mutta kokeilemisen arvoinen vinkki oli 🙂

Kommentoi juttua: Suklaapullat tummasta ja valkosuklaasta

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Helteiden ja jäätelöhimon inspiroimana tein tänään tätä herkullista, kahden aineen mansikka-banaanijäätelöä. Jo kahteen kertaan! Ensimmäisen söin itsekseni nautiskellen ja toisella kertaa tyttö kavereineen saivat terveellisen, mutta viilentävän välipalan. Seuraavan annoksen aineet ovat jo pakkasessa odottamassa vuoroaan 😋 Jäätelö muuten valmistuu nopeasti jopa ilman jäätelökonetta! Kurkkaa ihana ohje blogista ja tee tämän kesän hittijäätelö!⠀
⠀
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/mansikka-banaanijaatelo-ilman-jaatelokonetta-ja-lisattya-sokeria/⠀
⠀
#kesänhitti⠀
#suklaapossu⠀
#kotiliesiblogit⠀
#jäätelökesä⠀
#ilmanjäätelökonetta⠀
#helppojanopea⠀
#mansikka⠀
#banaani⠀
#jäätelö⠀
#strawberry⠀
#banana⠀
#icecream ⠀
#yummu⠀
⠀
  • Tällainen vadelmainen prinsessakakku päätyi pienen tytön ensimmäiseksi kakuksi ristiäispöytään alkukeväästä. Pupun muokkaaminen kaulintamassasta vaati muutaman testipupun parin illan aikana, mutta lopulta siitä tuli kiva. Mikä ihaninta, kakun maku sai jälleen kehuja. Ohje tähän maukkaaseen kakkuun löytyy blogin puolelta⠀
⠀
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/pienen-tyton-ristiaiskakku-pupukoristeella/⠀
⠀
#ristiäiset⠀
#tytönkakku⠀
#prinsessakakku⠀
#gluteeniton⠀
#suklaapossu⠀
#kotiliesiblogit⠀
#cakedecoration
  • Voi että, kuinka ihanan helppoja, nopeita ja silti herkullisia tällaiset lehtitaikinasta taiotut pienet suolaiset piiraset ovatkaan! Näiden tekeminen onnistuu myös lapsilta ja nämä sopisivatkin hienosti vaikka huomiseen äitienpäivään. Täytteeksi voi laittaa oman maun mukaan miltei mitä tahansa. Meillä oli mm. feta-tomaattipiirasia, namskis! Katso tämä sekä juhliin että arkiruokailuunkin sopiva ohje blogista.⠀
⠀
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/helpot-ja-nopeat-suolaiset-pikkupiirakat-kahdella-eri-taytteella/⠀
⠀
#suklaapossu⠀
#kotiliesiblogit⠀
#helppojanopea⠀
#munatonleivonta⠀
#leivonta⠀
#leivontablogi⠀
#fetajuusto⠀
#tomaatti⠀
#ihanitsetehty⠀
#arkiruokaa
  • Yhteistyössä Dr Oetker.  Tämä vaniljainen mustikkakakku sai valtavat kehut kaikilta sitä maistaneilta. Enkä yhtään ihmettele; mustikka ja vanilja vain ovat niin nappi pari 💙 Osallistun tällä kakulla myös Dr. Oetkerin kakkukisaan! Millä kakulla sinä aiot osallistua? Löydät kilpailun pikaohjeet sekä reseptin tähän kakkuun blogista.
⠀
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/vaniljainen-mustikka-taytekakku-ja-vinkki-upeasta-kilpailusta/
⠀
#cakeithappen⠀
#mustikka⠀
#täytekakku⠀
#äitienpäivä⠀
#kesänjuhlat⠀
#suklaapossu⠀
#kotiliesiblogit⠀
#yhteistyö⠀
#droetker
  • Kuka tykkää Twix-patukoista? Mulla nousi heti käsi pystyyn 🖐️ Nämä kinuski-suklaapalat muistuttavat twix-patukoita eli ovat ihania herkkuja. Munaton muropohja, päällä kerros venyvää kinuskia ja päällä suklaakuorrute, nam 😋 Kurkkaa helpohko ohje kotitekoisiin kinuski-suklaapatukoihin blogin puolelta https://kotiliesi.fi/suklaapossu/kinuski-suklaapalat-miltei-kuin-twix/⠀
⠀
#ihanitsetehty⠀
#twix⠀
#suklaa⠀
#kinuski⠀
#suklaapatukat⠀
#munaton⠀
#kondensoitumaito⠀
#kotiliesiblogit⠀
#suklaapossu⠀
#yummy⠀
#caramel⠀
#chocolate
  • Ei mitään kaunottaria, mutta niiiin hyviä 😋 
HAUSKAA JA HERKULLISTA VAPPUA! 🎉🎈 #munkituunissa
#uunimunkit
#vappu
#suklaapossu
#kotiliesiblogit
  • Nämä munattoman ja maidottomat donitsit ovat liki identtiset Maailman parhaiden donitsien kanssa niin makunsa kuin koostumuksensa puolesta. Eli ihan järkyn hyviä! Kurkkaa helppo ohje blogin puolelta⁣
⁣
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/munattomat-ja-maidottomat-donitsit-uunissa/⁣
⁣
#kotiliesiblogit⁣
#suklaapossu⁣
#munaton⁣
#maidoton⁣
#donitsi⁣
#maailmanparas⁣
#vappu⁣
#donuts

suklaapossu

X