Suolattu kinuskikastike poltetusta sokerista

Voih, kuinka kinuski voikaan olla näin hyvää!! Tämä kinuski on valmistettu tavallisesta valkoisesta sokerista ”polttamalla” se ensin eli keittämällä sokeria kattilassa, kunnes se saa väriä. Maku muuttuu uskomattoman herkulliseksi ja tämä voittaa mielestäni fariinisokeriin tehdyt kinuskit mennen tullen. Pieni ripaus suolaa joukkoon taittaa liiallista makeutta ja tuo kinuskiin samalla ryhtiä ja peräti korostaa sen hieman paahtunutta makua. Siis niin herkullista, että!

Olen käyttänyt tällaista ”polttamalla” tehtyä kinuskia monesti aiemminkin. Reilu vuosi sitten tein tahmean taatelikakun päälle tällaisen kinuskikuorrutteen. Voih. Tuota herkullisen kinuskista kakkua syödessä meinasi mennä kielikin mukana. Mihinkäs se kinuski ei sopisi? 🙂 Erästä toista kakku tehdessä ajattelin ottaa hieman vaihekuvia ja samalla muistuttaa tästä herkullisesta kastikkeesta.

Maun lisäksi koostumus on hieman erilainen kuin fariinisokeri-kerma-kinuskilla. Itse olen käyttänyt tätä lähinnä vain jäätelön kastikkeena tai kakun päällä, joihin ei tarvita kovin paksua rakennetta. Tavallisenkin kakun kuorruttamiseen tämä kävisi oikein hyvin, mutta silloin valmista kinuskia kannattaa keittää vielä muutama minuutti kerman lisäämisen jälkeen, jotta lopputuloksesta tulee hieman paksumpi.

Suolattu kinuskikastike poltetusta sokerista

Aineet:
2 dl sokeria
0.5 dl vettä
2 dl kuohukermaa
1 mm suolaa
(halutessa nokare voita)

Ohje:
Mittaa kattilaan sokeri ja vesi.

Lämmitä vettä ja sokeria kattilassa miedolla lämmöllä sekoittamatta, kunnes sokeri sulaa eli kunnes liemi on kirkasta. Tähän kuuluu aikaa noin 5 minuuttia levyn lämpötilasta ja kattilan koosta rippuen. Älä sekoita seosta tässä vaiheessa, sillä silloin sokeri kiteytyy helposti.

Kun sokeri on kunnolla sulanut, laita levy hieman kuumemmalle ja keitä seosta, kunnes se ruskistuu hieman eli on kauniin pronssinruskea (itselläni tähän meni aikaa n. 8 minuuttia). Älä sekoittele vielä ruskistumista odotellessakaan. Alla olevassa kuvassa sokeri on saanut jo hieman väriä ja muutamassa sekunnissa tämän jälkeen väriä tuli rutkasti lisää. Sokeria kannattaa vahtia melko tarkasti, sillä rusehtuminen tapahtuu todella nopeasti sen jälkeen kun ensimmäiset merkit on näkyvissä.

Nyt voit ottaa lusikan käteen ja laittaa sen kattilaan. Kaada joukkoon pikku hiljaa jatkuvasti sekoittaen kuohukermaa. Kun alat kaatamaan kermaa, seos hieman kuohahtaa, mutta jatka kerman kaatamista samalla sekoittaen.

Jos kaadat liian nopeasti, kinuski voi kokkaroitua, mutta jatka vaan hämmentämistä, kunnes sokeriklöntti liukenee. Jos haluat, voit jättää keittämisen tähän. Kinuski hieman paksenee jäähtyessään, mutta on silti edelleen melko juoksevaa. Jos haluat paksumpaa kinuskia, voit keittää kinuskia hieman pidempään.

Lisää lopuksi vielä suola ja halutessasi nokare voita. Tarjoile kastiketta vaikkapa jäätelön kanssa tai liruttele sitä kakun päälle.

Vinkki:
* Jos et käytä kaikkea kastiketta kerralla, se säilyy jääkaapissa. Kastike jähmettyy hieman kylmetessään. Lämmitä kastike juoksevaksi ennen tarjoamista.

* Kastikkeen voi myös pakastaa. Pakastamisen jälkeen saat kastikkeet nopeasti käyttövalmiiksi lämmittämällä sitä mikrossa vähän aikaa kerrallaan, kunnes se on kokonaan sulanut (ja halutessasi lämmintä).

Kommentit (17)

Tätä on kokeiltava jossain vaiheessa.

Tämä on ihan yliveto kastike, aivan lemppari. On tullut käytettyä jo vaikka mihin. Tuo paahtaminen tuo kinuskiin tosi ihanan maun, ja suola korostaa sitä vielä lisää. Herkkukastike moneen paikkaan 😛 Eli kannattaa ehdottomasti kokeilla 😀

Kinuskikastike+jäätelö+marjoja…..ja en muuta pyytäisi jos ei toisen annoksen!!!!! Hyväää 🙂

Kiitos Leena 🙂 Tosi hyvää oli, meni kaksi annosta samantein 😉

Tätä taidan kokeilla! 🙂 Paahtunut sokeri on kyllä hyvän makuinen, joten tämä on varmasti todella herkullista.

Hienoa, ihanaa että maistui Eve! Tämä on kyllä sellaista herkkua että, slurps 😛 Kiva, että ohjeesta oli iloa 🙂

Tein eilen Apple Pien kaveriksi ja tämä oli ihan mieletöntä!! Tästä eteenpäin teen kinuskin tällä ohjeella. Kiitos!!

Paahtunut sokeri on kyllä tosi tosi hyvää, ja tämä samaten 🙂 Vähän kuin söisi Daimia, vain suklaa puuttuu 😉

Passaiskohan tämä tuohon sun kinuskijuustokakkuun kondesoidusta maidosta keitetyn kinuskin tilalle? 🙂
-Jenni

http://suklaapossu.blogspot.fi/2015/04/kinuskijuustokakku-ja-blogin-2.html

Heippa Jenni 🙂 Olitpas nopea testaaja! Ehdin vasta lukemaan kysymyksesi ja nyt sinulla on jo kakkukin tehtynä ja kokeiltuna 🙂 Onpa kiva kuulla, että tämä suolattu kinuski toimi kakussa hyvin. Ajattelinkin, että kunhan keittelee sen tarpeeksi tymäkäksi, niin pysyy hyvin kakun sisällä. Jos kinuski olisi sattumalta jäänyt liian löysäksi, olisi kakkuun voinut lisätä hieman lisää liivatetta pitämään sen kasassa. Mutta hienoa että kakku maistui, ja maistuu edelleenkin! 🙂 Kinuskijäädykettä, nam ;P Kiitos vielä Jenni kommentistasi, ja kinuskinmakuista loppuviikkoa ;D

Tulin vastaamaan itse kysymykseeni että kyllä maar passaa! Testasin ja vei kyllä kielen mennessään. Keitin kinuskia vaan vähän tymäkämmäksi että pysyisi paremmin myös kakun sisällä leikatessa. Yksinasuvana laitoin testipalan jälkeen kakun pakkaseen että säilyisi pidempään, ja voihan että kun on hyvää tuollaisena jäädykkeenäkin! Pakko käydä jatkuvasti leikkaamassa vielä yksi maistiaispala.. 😀
-Jenni

Olipas älyttömän hyvää, kyllä vastasi odotuksia 🙂 Testattu tuoreiden mansikoiden kanssa ja voi, mihin kaikkeen muuhunkin varmasti sopii 😉 Tulee varmasti tehtyä uudestaankin.

Voi kun mukava kuulla Vuokko 🙂 Tämä on kyllä niiin hyvää, ja uskon sopii mansikoiden kanssa yhteen varmaan tosi mahtavasti. Ja taatusti on hyvää monessa monessa paikassa, joten eipä muuta kuin keittelemään lisää 😉

Ajattelin laittaa juustokakun päälle tätä, huoneenlämpöisenä?

Kuullostaa hyvältä 🙂 Herkullista keväänjatkoa Elli!

Ehti hyvinkin! 🙂 okei, ehkä siis huoneenlämpöisenä, sillä haluan sen valuvan reunoille. Kiitos vastauksesta! 🙂

Toivottavasti vastaus ehtii vielä. Elikkä kastike kannattaa tosiaan laittaa juustokakun päälle vähintään huoneenlämpöisenä, tai jopa jääkaappikylmänä. Lämpötila vaikuttaa myös levittyvyyteen, sillä huoneenlämpöisenä kastike on juoksevampaa kuin kylmänä.

Kommentoi juttua: Suolattu kinuskikastike poltetusta sokerista

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Tämän kesän viimeisin, muttei vähäisin raparperileivonnainen taisi olla tässä. Tämä superhelppo, muhkea ja mehevä vadelma-raparperipiirakka valmistuu yhdessä kulhossa ja saa päälle ihanan makuparin, vadelma+raparperi. Vein yhden pellillisen töihin ja toisen valmistin kotiin valmiiksi työaamuna ennen töihin lähtöä. Ja ei, en ole aamuvirkku jokabaina heiluu aamuisin pystyssä. Tämä vain valmistuu niin nopeasti, ettei aamutoimista lähtenyt kuin muutama minuutti pois. Varsinkin, kun ne jauhot ja sokerit olivat valmiina pöydällä odottamassa. Superhelppo ja herkullista. Toimii myös muista marjoista! Kurkkaa ohje blogista

https://kotiliesi.fi/suklaapossu/helppo-ja-meheva-vadelma-raparperipiirakka/

#helppojanopea
#kesä
#raparperi
#vadelma
#piirakka
#leivontablogi
#suklaapossu
#kotiliesi
#kotiliesiblogit
#rhubarb
#rasberry
#pie
#easyandyummy
#yummy
  • Tytöt 6v ja 9v leipoivat kahdestaan äitienpäivälahjaksi ihanan mutakakun kaakaokermalla ja tuoreilla mansikoilla. Kakku tehtiin sydämen malliseen vuokaan ja mansikoiden päällä oli vielä suklaa, jossa ♥️ Aivan ihanat lapset ja todella ihana kakku 💕 Katso helppo ohje blogista ja leivo vaikka Juhannukseksi.

https://kotiliesi.fi/suklaapossu/mutakakku-kaakaokermalla-ja-mansikoilla/

#mutakakku
#kaakaokerma
#mansikat
#kesä
#äitienpäivä
#lastenleipoma
#suklaapossu
#kotiliesi
#kotiliesiblogit
#chocolate
#mudcake
#strawberry
  • Laitoin vähän aikaa sitten tekemääni raparperihilloketta lasiin vuorotellen vaniljamoussen kanssa ja kylläpä tuli hyvää! Samalla myös helppotekoista ja nopeaa. Koska hilloke löytyi jo valmiina ei juustokakkumaisen vaniljamoussen tekemiseen hujahtanut kuin pieni hetki. Tästä muuten tykkäsi myös syöjä, joka ei normaalisti raparperista välitä, jeei! Kurkkaa ohje blogin puolelta https://kotiliesi.fi/suklaapossu/helppo-raparperi-vaniljajuustokakku-lasissa/⠀
⠀
#raparperi⠀
#vaniljamousse⠀
#helppojanopea⠀
#kesä⠀
#jälkiruoka⠀
#suklaapossu⠀
#kotiliesiblogit⠀
#kotiliesi
  • Näistä uunissa valmistuvista Tex mex-lihapiirakoista tuli tosi hyviä! Miedosti tuliset (tai lisächilillä kunnolla tuliset) lihikset sopivat niin arkeen kuin juhlaan. Meillä näitä tarjotaan tulevissa juhlissa ja oikein jo odotan, montako piirakkaa juhlista jää töihin lounaaksi 😋 Kurkkaa ohje blogista⠀
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/tex-mex-lihapiirakat-uunissa/⠀
⠀
#lihikset⠀
#lihapiirakat⠀
#lihapiirakatuunissa⠀
#texmex⠀
#suklaapossu⠀
#kotiliesi⠀
#kotiliesiblogit⠀
#suolainenleivonnainen⠀
#arkiruoka
  • Ihana kesä on saapunut ja helteetkin hemmottelevat. Pätkisjäätelö on ihana, helppo herkku näihin helteisiin ja se valmistuu näppärästi ilman jäätelökonetta. Aineet vain sekaisin, massa pakkaseen muutamaksi tunniksi ja eikun herkuttelemaan! Katso ohje blogista https://kotiliesi.fi/suklaapossu/patkis-jaatelo-ilman-jaatelokonetta/

#pätkis
#jäätelö
#jäätelöilmankonetta
#jäätelökesä
#helpotjanopeat
#suklaapossu
#kotiliesiblogit 
#kotiliesi
#kesä2019
#chocolate
#icecream
  • Kakkupuuhissa 😋 Ihania nämä marmorikoristellut kakut 😍

Kurkkaa ohje tähän herkulliseen ja näyttävään kakkuun vanhasta blogijutusta https://kotiliesi.fi/suklaapossu/suklaakakku-appelsiinitaytteella-ja-marmoroidulla-mirror-glazella/

#suklaa
#suklaakakku 
#mirrorglaze 
#marmorointi
#appelsiinimousse 
#mielettömänmeheväsuklaakakkupohja 
#yojuhlat
#suklaapossu
#kotiliesiblogit 
#kotiliesi
  • Kesän ensimmäinen raparperiherkku, raparperihilloke, tuli tehtyä muutama päivä sitten. Tämä sopii ihanasti niin moneen herkkuun, niin kakkuihin, piirakoihin kuin muihinkin jälkiruokiin. Itselläni pyörii jo muutamakin erilainen ajatus mielessä tämän suhteen. Mihin kaikkeen sinä laittaisit raparperihilloketta? ⠀
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/helppo-ja-nopea-raparperihilloke/⠀
⠀
#raparperi⠀
#hilloke⠀
#kesä⠀
#suklaapossu⠀
#kotiliesi⠀
#kotiliesiblogit
#rhubarb
#summer
#foodphotography

suklaapossu

X