Suklaapossu

Superhelpot suklaafudget

Voi kuinka hyviä itsetehdyt suklaafudget ovatkaan, aina vaan! Ne ovat ihania pieniä herkkupaloja niin arkeen kuin juhlaankin ja ne sopivat loistavasti myös lahjaksi. Ne ovat myös älyttömän helppotekoisia ja nopeita, sillä aineita tarvitaan vain kourallinen ja pikaisen lämmityksen jälkeen fudgemassa on valmis levitettäväksi pellille. Tekemiseen ei tarvita lämpömittaria eikä muitakaan ylimääräisiä härpäkkeitä.

Huomasin fudgen nopeuden taas muutama viikko sitten päivää ennen koulun päättäjäisiä. Nuorempi tytöistä siirtyy kesän jälkeen toiseen kouluun ja halusi viedä opettajalleen makean lahjan kiitokseksi edellisestä vuodesta. Hän muistutti illalla puoli kahdeksan aikaan, että haluaisi viedä jotain seuraavana päivänä kouluun… Hups, olin kiireissäni unohtanut, että koulunpäätöspäivä olikin jo huomenna, eikä minulla ollut mitään tehtynä.

Ei muuta kuin suklaat ja muut tarvikkeet pöydälle ja fudgea tekemään. Siinä meni ehkä varttin verran, kun suklaafudgemassa oli jo pellillä kovettumassa. Seuraavana päivänä pääsin leikkaamaan kovettuneen massan paloiksi.

Fudgeja leikatessani muistelin, ettei blogista vielä löytynyt juuri tällaista suklaafudgen perusohjetta, joten tässä se tulee.

Tätä on tosi helppo muokata erilaiseksi erilaisilla suklailla tai joukkoon voi upottaa miltei mitä tahansa kuivatuista marjoista pähkinöihin ja lakritsin palasiin. Fudgen voi myös maustaa vaikka piparminttuöljyllä, espressopikakahvijauheella tai vaikka appelsiiniöljyllä. Vain mielikuvitus on rajana.

Jos fudgea haluaa muokata erilaisilla suklaalaaduilla, kannattaa muistaa, että valkosuklaa jähmettyy heikommin kuin tumma suklaa. Eli mitä vaaleampaa suklaata käyttää, sitä enemmän sitä tarvitaan. Kun taas tummempaa suklaata tarvitaan vähemmän. Fudgen voi tehdä esimerkiksi pelkästä valkosuklaasta, mutta tällöin sopiva suklaan määrä on 800 g, kun taas pelkästä tummasta suklaasta tehtyä sopiva määrä on noin 450 g. Myös joukkoon lisättävät mahdolliset liemet (esim. alkoholit, appelsiinin mehut yms.) löystyttävät seosta ja suklaan tarve kasvaa.

Mikä on tai olisi sinun lempisuklaafudgemakusi?

 

Suklaafudget

Koosta riippuen n. 80-100 palaa

Aineet:

250 g tummaa (50%) suklaata

250 g maitosuklaata

1 prk kondensoitua maitoa

25 g voita

(ripaus (meri)suolaa)

Ohje:

Pilko suklaat kattilaan. Kaada joukkoon kondensoitu maito ja lisää voi. Lämmitä miedolla lämmöllä, koko ajan sekoitellen, kunnes suklaat ovat sulaneet. Mausta halutessasi ripauksella (meri)suolaa.

Kaada suklaamassa n. 20 x 20 cm leivinpaperoituun vuokaan. Anna jäähtyä hetki huoneenlämmössä. Laita vielä jääkaappiin muutamaksi tunniksi jähmettymään. Kun levy on kunnolla jähmettynyt, leikkaa se sopivan kokoisiksi paloiksi.

Vinkki:

* Yksinkertaisimmillaan fudgen voisi tehdä pelkästä tummasta suklaasta, jota tarvittaisiin tällöin yhteensä noin 450g.

* Jos haluat tehdä fudgen ainoastaan valkosuklaasta, käytä sitä n. 800 g.

* Suola korostaa suklaan makua, mutta se ei ole pakollinen ainesosa.

 


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Superhelpot suklaafudget

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *