Synttäreiden savuhärkäjuustokakku

Ihastuin ristiäisissä tarjotamaani lohijuustokakkuun
niin paljon, että halusin kokeilla toisen makuista suolaista
juustokakkua nuoremman tytön synttäreille. Mauksi valikoitui tällä
kertaa savuhärkä. Koska suolaisten leipominen on mulle huomattavasti
haastavampaa kuin makeiden, ja suolaisistakin onnistun melkein
pelkästään vain savulohta sisältävissä herkuissa, kaivauduin netin
syövereihin ennen tämän kakun leipomista ja kokosin olemassa olevista
ohjeista tämän oman versioni. Mutta mutta, nyt on pakko samantein
myöntää, ettei tämä kaikesta salapoliisin työstä huolimatta ollut oman
makuni mukainen 🙁 Laitan kuitenkin ohjeen tänne muistiin, jotten ensi
kerralla tee samoja virheitä ja osaan tehdä mahdolliset parannukset
(ehkä, kenties, luultavasti tai sitten ei..).

Oman mukaan savuhärän määrä oli kovin pieni. Vaikka savuhärästä, kuten savuporostakin irtoaa tosi hyvin makua jo pienissä määrin, niin nyt härän maku vain hukkui kaikkien muiden makujen joukkoon. Myös tuorejuusto oli mielestäni väärän makuista ja se olisi voinut olla vaikka maustamatonta. Tai ainakin jotain muuta, osaksi vaikkapa piparjuuri-tuorejuustoa, kuten savuporon kanssakin. Sitruunasta tuli kakkuun hieman liikaakin happamuutta, varsinkin kun joukossa oli pieniä happamia kuutioituja omenan palasia. Itse pidin omenasta, mutta kaikkien mielestä se ei sopinut tällaiseen suolaiseen kakkuun. Maistamisen loppupuolella heittämäni suolakurkkusalaatti ja pieni sokerilisä sen sijaan auttoivat maussa. Nekin kannattaa toki lisätä vasta maistamisen jälkeen ja oman makuaistin niin vaatiessa. Noin! Siinäpä oli ne muutosajatukset, jotka tekisin seuraavaksi eli alkuperäisohjeesta ei näimmä paljon jäisi jäljelle. Paitsi tuo pohja, se toimi tällaisenaan tosi kivasti 🙂 Tässä siis kakku sellaisena kuin sen tällä kertaa tein.

Savuhärkäjuustokakku

n. 23 cm irtoreunavuoan reunojen sisäpuolella

Pohja:

200  g täysjyväruisleipää

50 g voita sulatettuna
n. 3 rkl maitoa

Täyte:

2 dl vispikermaa

300 g valkosipuli & yrtit -tuorejuustoa
2 liivatelehteä 
2 rkl sitruunamehua
100 g kylmäsavuhärkää hienonnettuna
1 iso tai 1.5 pienempää hapahkoa
omenaa pieneksi pilkottuna
1 tl sokeria
n. 1.5 rkl kurkkusalaattia 

Koristeluun:

kirsikkatomaatteja

rucolan
lehtiä


Ohje:

Hienonna leipä monitoimikoneessa. Lisää
joukkoon sulatettu voi sekä maitoa sen verran, että leivät murut pysyvät hyvin kasassa, kun niitä puristaa nyrkissä. Laita n. 23 cm irtopohjavuoan reunat keskelle tarjoilulautasta. Taputtele leipäseos lautasen pohjalle reunojen sisäpuolelle. Laita jääkaappiin täytteen teon ajaksi.

Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa joukkoon notkistetut tuorejuustot. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen 5 minuutiksi. Kuumenna sitruunan mehu mikrossa kuumaksi (n. 15-20 sekunnin ajan). Liuota liivatelehdet sitruunan mehuun. Kaada kerma-tuorejuuston joukkoon liivate ohuena nauhana koko ajan vatkaten. 

Sekoita hienonnettu savuhärän leikkeleet, pienet omenan kuutiot, sokeri sekä maun mukaan kurkkusalaattia kerma-tuorejuuston joukkoon. Tarkista maku. Levitä täyte pohjan päälle ja tasoita. Laita jääkaappiin hyytymään n. 6 tunniksi tai yön yli. Koristele. Nauti.

 Vinkit (lue myös ennen ohjetta oleva teksti):

* Makua pystyy helposti muokkaamaan vaihtamalla tuorejuustoa.

* Savuhärän määrä oli kovin pieni. Sitä olisin kaivannut miltei tuplasti.

Kommentit (2)

Hii, vaikuttaa tosi hyvältä! Itsenäisyyspäiväksi tästä saisi mahtavan "isänmaallisen" esim. savuporoa käyttämällä. Tuo tuorejuusto ei ehkä tosiaan ole paras, mutta vaihtaa tosiaan voi. Pohja vaikuttaa hyvältä 🙂

Totta, itsenäisyyspäivänä tätä voisikin kokeilla savuporolla ja jollakin toisella tuorejuustolla 🙂 Pohja toimi tosi kivasti, reilusti leivän makuinen, eikä lainkaan liian rasvainen 🙂

Kommentoi juttua: Synttäreiden savuhärkäjuustokakku

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Pienen prinsessan ristiäiskakuksi päätyi prinsessakakku reilulla vadelma- ja vaniljakiisselitäytteellä. Tätä oli ihana tehdä, ja vielä ihanempaa oli kuulla kehuja sekä kakun mausta että ulkonäöstä 💖 Ohje blogissa https://kotiliesi.fi/suklaapossu/prinsessakakku-tyton-ristiaiskakkuna-topposilla/ #suklaapossu #prinsessakakku #ristiäiskakku #vadelma #vaniljakiisseli #kotiliesiblogit #täytekakku #princess #cake #raspberry #vanilj
  • Aika suklaiselta näyttää Suklaapossun 9 tykätyintä instapostausta vuodelta 2018  Kiitos kaikille tykkäyksistä ja kommenteistanne 💖 Jatketaan samaan herkulliseen tapaan ensi vuonnakin 😘 #suklaapossu #kotiliesiblogit #2018bestnine #vuodenparhaat #leivontablogi
  • Testailin vihdoinkin rapeaa ja makeaa hunajakennoa. Se oli yllättävän helppo tehdä, kunhan vahti ettei sokeri päässyt kärvähtämään. Hunajakennolla saa kivaa tekstuuria esim. pehmeiden juustokakkujen koristeina tai sen voi esim. päällystää suklaalla. Kurkkaa kennon ohje blogin puolelta 
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/hunajakenno/ #suklaapossu #kotiliesiblogit #hunajakenno #honeycomb #makeatleivonnaiset
  • Ihanaa Joulua ja herkullista loppuvuotta 🎄💖☃️☺️ #suklaapossu #kotiliesiblogit #joulu2018
  • Pistaasi ja valkosuklaa ne yhteen soppii. Nämä helpot valkosuklaatryffelit sopivat tosi ihanasti vaikkapa lahjaksi, tai sitten omaan napaan vedettäväksi. Kurkkaa ohje blogin puolelta. Ps. Blogista löytyy myös muita suklaisia herkkuvinkkejä Jouluun! <3  https://kotiliesi.fi/suklaapossu/valkosuklaatryffelit-pistaasipahkinoilla-ja-lehtijuttua/ #suklaapossu #kotiliesiblogit #pistaasi #pähkinä #valkosuklaa #tryffeli #chocolate #syötävälahja 
Kuvan on ottanut Pekka Holmström/Otavamedia
  • Jouluun valmistautumista syötävien lahjojen parissa❤️ Äsken valmistui helppo kahden suklaan fudgemassa pähkinöillä 😋 Kurkkaa lisää suklaafudgeohjeita blogin puolelta https://kotiliesi.fi/suklaapossu/joululahjavinkki-nro-ii-helpot-suklaafudget-appelsiinilla-ja-ilman/ #suklaapossu #kotiliesiblogit #suklaa #pähkinä #fudge #helppojanopea #yummy #chocolate #nut
  • Oletko jo kokeillut liivatteetonta piparkakkujuustokakkua? Kokosin tämän lisäksi muita ihania jouluun sopivia kakkuohjeita blogiin. Löytyisikö sieltä kakku teidän pöytäänne? Katso nopeat herkulliset ohjeet blogin puolelta
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/joulun-herkulliset-kakut/ #piparkakku #juustokakku #liivatteeton #suklaapossu #kotiliesiblogit #yummy #gingerbread #cheesecake

suklaapossu

X